header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku כל (kol kole or (Jer 33:8) כול kowl kole) every thing

Löytyi 4242 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

Esra 10:14 

Sen vuoksi johtomiestemme tulee toimia koko kansan puolesta. Jokaisesta kaupungista on kaikkien miesten, jotka ovat ottaneet muukalaisnaisen vaimokseen, saavuttava tänne määräaikana kaupunkinsa vanhimpien ja tuomarien kanssa. Vain tällä tavoin saamme Jumalan vihan torjutuksi."

Esra 10:16 

Pakkosiirtolaisuudesta palanneet päättivät tehdä niin kuin oli ehdotettu. Pappi Esra valitsi nimeltä mainiten joukon sukujen päämiehiä. He kokoontuivat tutkimaan asiaa kymmenennen kuun ensimmäisenä päivänä,

Esra 10:17 

ja ensimmäisen kuun ensimmäiseen päivään mennessä he olivat selvittäneet kaikki tapaukset, joissa miehellä oli muukalainen vaimo.

Esra 10:44 

Kaikki nämä olivat ottaneet vaimokseen muukalaisnaisen, ja he lähettivät heidät pois, sekä vaimot että lapset.

Neh. 3:38 

Me jatkoimme rakentamista. Muuri oli jo koko pituudeltaan puolessa korkeudessa, ja siitä kansa sai intoa työhön.

Neh. 4:2 

He liittoutuivat hyökätäkseen yhdessä Jerusalemin kimppuun ja saattaakseen sen sekasortoon.

Neh. 4:6 

Mutta luoksemme tuli heidän lähistöllään asuvia heimolaisiamme, ja me kuulimme heiltä yhä uudelleen suunnitelmista, joita viholliset hautoivat meitä vastaan.

Neh. 4:9 

Vihollisemme saivat kuulla, että heidän suunnitelmansa oli tullut meidän tietoomme. Näin Jumala oli tehnyt heidän aikeensa tyhjäksi, ja me palasimme kaikki muurille, kukin omaan työhönsä.

Neh. 4:10 

Tästä päivästä lähtien vain puolet miehistäni oli työssä, toinen puoli oli varustautunut keihäin, kilvin, jousin ja haarniskoin. Päälliköt olivat Juudan kansan tukena,

Neh. 5:13 

Sitten ravistin viittani laskosta ja sanoin: "Näin Jumala ravistakoon pois kodistaan ja konnultaan jokaisen, joka rikkoo tämän sopimuksen. Näin hänet ravistetaan tyhjiin." Kansa vastasi: "Tapahtukoon niin!" Kaikki ylistivät Herraa ja tekivät niin kuin oli sovittu.

Neh. 5:16 

Olin myös tarmokkaasti mukana rakentamassa muuria, ja samoin kaikki palvelijani olivat siellä työssä. Maata me emme ostaneet itsellemme. [Neh. 4:17]

Neh. 5:18 

Päivittäin minun kustannuksellani valmistettiin yksi härkä, kuusi lihotettua lammasta sekä lintuja, ja joka kymmenes päivä tuotiin runsain mitoin viiniä. En kuitenkaan vaatinut käskynhaltijalle kuuluvaa ylläpitoa, sillä kansan taakka oli raskas.

Neh. 5:19 

Älä unohda, Jumalani, mitä olen tehnyt tämän kansan hyväksi. [Neh. 13:14,22,31; Mark. 14:9; Ap. t. 10:31]

Neh. 6:9 

He tahtoivat vain pelotella meitä, sillä he uskoivat meidän säikähtävän ja jättävän työn kesken. Mutta minä sain tästä lisää rohkeutta.

Neh. 6:16 

Kun ympärillämme asuvat viholliskansat kuulivat tämän, ne joutuivat pelon valtaan ja niiden täytyi nöyrinä tunnustaa, että tämä työ oli saatu päätökseen meidän Jumalamme avulla.

Neh. 7:60 

Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijoiden jälkeläisiä oli yhteensä 392.

Neh. 7:66 

Palanneita oli kaikkiaan 42 360 henkeä.

Neh. 7:73 

Papit, leeviläiset, portinvartijat, laulajat ja osa kansaa asettuivat asumaan Jerusalemiin, mutta temppelipalvelijat ja muut israelilaiset menivät omiin kaupunkeihinsa. Kun tuli seitsemäs kuukausi, kaikki israelilaiset olivat jo asettuneet asumaan kaupunkeihinsa.

Neh. 8:1 

Kansa kokoontui nyt yksissä tuumin Vesiportin aukiolle ja pyysi Esraa, lainopettajaa, tuomaan Mooseksen lain kirjan, joka sisälsi Herran Israelille antamat käskyt. [Esra 3:1, 7:11]

Neh. 8:2 

Pappi Esra toi lain kansanjoukon eteen. Koolla olivat miehet ja naiset, kaikki, jotka pystyivät ymmärtämään, mitä kuulivat. Tämä tapahtui seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä.

Neh. 8:3 

Vesiportin aukion reunalla Esra luki lain kirjaa aamuvarhaisesta keskipäivään asti miehille ja naisille, kaikille, jotka pystyivät ymmärtämään, ja kaikki kuuntelivat tarkkaan, mitä lain kirjassa sanottiin. [5. Moos. 31:10-13]

Neh. 8:5 

Esra, joka oli väkijoukkoa korkeammalla, avasi kirjan kaikkien nähden, ja silloin kansa nousi seisomaan.

Neh. 8:6 

Esra ylisti Herraa, suurta Jumalaa, ja kaikki kohottivat kätensä ja vastasivat: "Aamen, aamen!" Sitten he heittäytyivät polvilleen ja rukoilivat Herraa kasvot maahan painettuina.

Neh. 8:9 

Käskynhaltija Nehemia, pappi ja lainopettaja Esra sekä leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat väkijoukolle: "Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne. Älkää siis olko murheellisia älkääkä itkekö." Kansa näet itki kuullessaan, mitä laissa sanottiin. [3. Moos. 23:24]

Neh. 8:11 

Leeviläisetkin tyynnyttivät kansaa sanoen: "Olkaa levollisia! Tämä päivä on pyhä. Älkää olko murheissanne."

Neh. 8:12 

Ja kaikki lähtivät aterioimaan, ja he lähettivät maistiaisia ja viettivät suurta ilojuhlaa, sillä he olivat ymmärtäneet sen, mitä heille oli puhuttu.

Neh. 8:13 

Seuraavana päivänä kaikkien sukukuntien päämiehet, papit ja leeviläiset kokoontuivat Esran, lainopettajan, luo tutkiakseen tarkemmin lain sisältöä.

Neh. 8:15 

Silloin he kuuluttivat ja panivat kaikissa kaupungeissaan ja Jerusalemissa sanan kiertämään: "Menkää vuorille hakemaan oliivipuun, villioliivin, myrtin, palmun ja muiden lehtevien puiden oksia ja tehkää niistä lehtimajoja, niin kuin on säädetty."

Neh. 8:17 

Koko pakkosiirtolaisuudesta palanneiden joukko teki lehtimajoja ja asui niissä. Näin eivät israelilaiset olleet tehneet sitten Joosuan, Nunin pojan, aikojen, ja nyt vallitsi suuri riemu.

Neh. 9:2 

Israelin kansaan kuuluvat vetäytyivät erilleen kaikista muukalaisista, ja sitten he tunnustivat omat syntinsä ja myös isiensä synnit.

Neh. 9:5 

Leeviläiset Jesua, Kadmiel, Bani, Hasabneja, Serebja, Hodia, Sebanja ja Petahja sanoivat: "Nouskaa ja ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, aina ja ikuisesti! Ylistetty olkoon sinun nimesi kunnia, joka kohoaa kaikkea kiitosta ja ylistystä korkeammalle!"

Neh. 9:6 

Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Sinä annat kaikelle elämän. Kumartaen rukoilevat sinua taivaan tähtien joukot. [Jes. 37:16]

Neh. 9:10 

Tunnusteoilla ja ihmeillä sinä rankaisit faraota ja hänen palvelijoitaan ja koko hänen kansaansa, sillä sinä tiesit heidän röyhkeytensä isiämme kohtaan. Näin loit itsellesi nimen, jota yhäkin kunnioitetaan. [2. Moos. 7:3-5]

Neh. 9:25 

He valloittivat linnoitetut kaupungit ja viljavat pellot, he saivat omikseen talot ja niiden runsaat varastot, kallioon hakatut vesisäiliöt, viinitarhat, oliivilehdot ja suuret määrät hedelmäpuita. He söivät vatsansa täyteen ja lihoivat, he nauttivat yltäkylläisesti antimiesi runsaudesta. [5. Moos. 6:10-12]

Neh. 9:32 

Nyt, Jumalamme, sinä suuri Jumala, väkevä ja pelättävä, sinä, joka olet uskollinen ja pidät liittosi voimassa: katso, miten suuressa ahdingossa olemme joutuneet elämään, me, kuninkaamme ja ruhtinaamme, pappimme ja profeettamme, isämme ja koko kansamme, Assyrian kuninkaiden ajoista aina tähän päivään asti.

Neh. 9:33 

Sinä olet tehnyt oikein kaikessa, mikä on kohdannut meitä. Sinä olet ollut uskollinen, me olemme rikkoneet sinua vastaan. [Dan. 9:7,14]

Neh. 10:1 

Sen runsas sato kuuluu kuninkaille, joiden valtaan olet meidät antanut syntiemme tähden. He hallitsevat mielensä mukaan meitä ja karjaamme. Suuri on meidän ahdinkomme.

Neh. 10:29 

Kaikki muut -- papit ja leeviläiset, portinvartijat, laulajat, temppelipalvelijat ja kaikki, jotka olivat erottautuneet vieraista kansoista noudattaakseen Jumalan lakia, ja myös heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä, kaikki, jotka pystyivät lakia ymmärtämään --

Neh. 10:30 

kaikki he sitoutuivat noudattamaan johtajiensa tekemää sopimusta. Valalla vannoen he lupasivat elää Jumalan lain mukaan, jonka Mooses oli Jumalan palvelijana heille antanut, ja lupasivat noudattaa tarkoin kaikkia Herran, meidän Jumalamme, käskyjä, määräyksiä ja säädöksiä.

Neh. 10:32 

Kun muihin kansoihin kuuluvat tuovat sapatinpäivänä viljaa ja muita tuotteita myytäväksi, emme osta heiltä, emme sapattina emmekä minään muunakaan pyhäpäivänä. Joka seitsemäs vuosi jätämme maan kesannolle ja pyyhimme kaikki velat pois. [2. Moos. 20:8+ | 3. Moos. 25:2-7]

Neh. 10:34 

uhrileipiä varten, päivittäisiä ruoka- ja polttouhreja, sapattiuhreja, uudenkuun uhreja ja juhlauhreja varten, pyhiä lahjoja ja Israelin sovittamiseksi uhrattavia syntiuhreja varten sekä kaikkia Jumalamme temppelissä tehtäviä töitä varten. [2. Moos. 25:30+; 4. Moos. 28:1-29:39]

Neh. 10:36 

Tuomme myös joka vuosi peltojemme ja kaikkien hedelmäpuiden ensi sadosta uhrin Herran temppeliin, [2. Moos. 22:28+]

Neh. 10:38 

Tuomme papeille Jumalamme temppelin varastohuoneisiin myös leivän vuoden ensimmäisestä leipomuksesta, muut antimme sekä parhaan osan hedelmäpuiden ensi hedelmistä, viinistä ja öljystä. Kymmenesosan maan tuotosta annamme leeviläisille. He keräävät kymmenykset kaikista kaupungeista, joiden peltoja me viljelemme. [2. Moos. 23:19+]

Neh. 11:2 

Kansa ylisti niitä miehiä, jotka asettuivat Jerusalemiin vapaaehtoisesti.

Neh. 11:6 

Peresin sukua asui Jerusalemissa 468 sotakuntoista miestä.

Neh. 11:18 

Leeviläisiä oli pyhässä kaupungissa yhteensä 284.

Neh. 11:20 

Muut israelilaiset, joukossa myös pappeja ja leeviläisiä, asuivat Juudan eri kaupungeissa, kukin sukunsa perintömaalla. [Luuk. 1:39,40]

Neh. 11:24 

Petahja, Mesesabelin poika, Juudan pojan Serahin jälkeläisiä, oli kuninkaan neuvonantajana kaikissa kansaa koskevissa asioissa.

Neh. 12:27 

Kun tuli aika vihkiä Jerusalemin muuri, haettiin leeviläiset kaikkialta maasta Jerusalemiin riemukkaan vihkiäisjuhlan viettoon, laulamaan kiitoslauluja ja soittamaan symbaaleja, harppuja ja lyyroja.

Neh. 12:47 

Serubbabelin ja Nehemian aikana koko Israel antoi laulajille ja portinvartijoille sen mitä nämä päivittäin tarvitsivat. Myös leeviläisille annettiin heille kuuluvat pyhät osuudet, ja leeviläiset vuorostaan antoivat pyhät osuudet Aaronin suvun papeille. [Neh. 10:38,39]

Neh. 13:3 

Lain määräyksen kuultuaan israelilaiset erottivat pois joukostaan kaikki, joissa oli muukalaista verta.

Neh. 13:6 

Tämän tapahtuessa minä en ollut Jerusalemissa, sillä Babylonian kuninkaan Artakserkseen kolmantenakymmenentenäkahdentena hallitusvuotena olin palannut hänen luokseen. Jonkin ajan kuluttua sain kuninkaalta luvan

Neh. 13:8 

suutuin kovasti ja heitin kaikki Tobian tavarat ulos huoneesta.

Neh. 13:12 

Kaikki Juudan asukkaat toivat taas varastohuoneisiin kymmenykset viljasta, viinistä ja öljystä. [Neh. 10:38-40]

Neh. 13:15 

Samoihin aikoihin näin joidenkin Juudan asukkaiden polkevan sapattina viinikuurnassa rypäleitä. Monet myös kuljettivat sapatinpäivänä aasien selässä Jerusalemiin viljakuormia ja toivat sinne viiniä, rypäleitä, viikunoita ja kaikenlaista muuta tavaraa. Minä varoitin heitä myymästä siellä tavaroitaan. [Neh. 10:32]

Neh. 13:16 

Eräät Jerusalemissa asuvat tyroslaiset toivat kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät sitä sapattina juutalaisille.

Neh. 13:18 

Niin tekivät teidän isännekin, ja siksi Jumala on antanut meille ja meidän kaupungillemme kaikki nämä onnettomuudet. Hänen vihansa kohtaa Israelia entistä ankarampana, kun te ette pidä sapatinpäivää pyhänä."

Neh. 13:20 

Kaupustelijat ja tavaroiden myyjät yöpyivät pari kertaa Jerusalemin muurien ulkopuolella,

Neh. 13:26 

Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Hänen vertaistaan kuningasta ei ollut muilla kansoilla. Jumala rakasti häntä ja asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi, mutta muukalaisnaiset houkuttivat hänetkin tekemään syntiä. [2. Sam. 12:24; 1. Kun. 11:1-8; 1. Aik. 29:25]

Neh. 13:27 

Pitääkö nyt teistäkin kuulla, että olette tehneet tämän saman suuren rikkomuksen, hylänneet Jumalamme ja ottaneet vaimoiksenne muukalaisnaisia?"

Neh. 13:30 

Näin puhdistin kansani kaikesta vierasmaisesta. Järjestin myös pappien ja leeviläisten tehtävät ja palvelusvuorot

1. Aik. 1:23 

Ofir, Havila ja Jobab. Nämä kaikki olivat Joktanin jälkeläisiä.

1. Aik. 1:33 

Midianin pojat olivat Efa, Efer, Henok, Abida ja Eldaa. Nämä kaikki olivat Keturan jälkeläisiä.

1. Aik. 2:4 

Tamar, Juudan miniä, synnytti Juudalle Peresin ja Serahin, ja näin Juudalla oli kaikkiaan viisi poikaa. [1. Moos. 38:27-30]

1. Aik. 2:6 

Serahilla oli viisi poikaa: Simri, Etan, Heman, Kalkol ja Dara. [1. Kun. 5:11]

1. Aik. 2:23 

mutta Gesur ja Aram valloittivat Gileadista Jairin leirikylät ja Kenatin sekä sitä ympäröivät paikkakunnat, yhteensä kuusikymmentä kylää. Kaikissa näissä kylissä asui Makirin, Gileadin isän, jälkeläisiä.

1. Aik. 3:9 

Tässä olivat kaikki Daavidin pojat lukuun ottamatta sivuvaimojen synnyttämiä poikia. Heillä oli sisar, Tamar. [2. Sam. 13:1]

1. Aik. 4:27 

Simeillä oli kuusitoista poikaa ja kuusi tytärtä, mutta hänen veljillään oli vain muutama poika. Siksi heidän sukunsa ei kohonnut luvultaan Juudan veroiseksi.

1. Aik. 4:33 

sekä niiden ympärillä olevat kylät Baaliin saakka. Tässä olivat heidän sukuluettelonsa ja asuinpaikkansa.

1. Aik. 5:10 

Saulin päivinä he ryhtyivät sotaan hagarilaisia vastaan, kukistivat hagarilaiset ja asettuivat heidän asuinsijoilleen kaikkialle Gileadin itäosiin.

1. Aik. 5:16 

Gadin jälkeläiset asuivat Gileadissa ja Basanissa sekä siihen kuuluvissa kylissä ja Saaronin kaikilla laidunalueilla niin pitkälle kuin laidunta riitti.

1. Aik. 5:17 

Kaikkien nimet merkittiin sukuluetteloihin Juudan kuninkaan Jotamin ja Israelin kuninkaan Jerobeamin aikana.

1. Aik. 5:20 

Jumala auttoi heitä, niin että he saattoivat kukistaa hagarilaiset ja heidän kaikki liittolaisensa. Sodassa he anoivat apua Jumalalta, ja koska he luottivat häneen, hän kuuli heidän rukouksensa.

1. Aik. 6:33 

Toiset Leevin sukuun kuuluvat olivat saaneet tehtäväkseen palvella muulla tavoin pyhäkössä, Jumalan asumuksessa.

1. Aik. 6:34 

Vain Aaron ja hänen jälkeläisensä saivat polttaa uhreja polttouhrialttarilla ja suitsutusalttarilla, suorittaa palvelukset kaikkeinpyhimmässä ja sovittaa Israelin synnit. Heidän oli noudatettava tarkasti määräyksiä, jotka Mooses, Jumalan palvelija, oli heille antanut. [2. Moos. 30:7; 3. Moos. 16:32,33]

1. Aik. 6:45 

Benjaminin heimon maista annettiin Geba, Alemet ja Anatot, kaikki laidunmaineen. Aaronin jälkeläisillä oli sukujensa lukumäärän mukaisesti kaikkiaan kolmetoista kaupunkia.

1. Aik. 7:3 

Ussin poika oli Jisrahja, ja tämän pojat olivat Mikael, Obadja, Joel ja Jissia. Nämä viisi olivat kaikki sukujensa päämiehiä.

1. Aik. 7:5 

Myös muut isaskarilaiset olivat mahtavia ja rohkeita miehiä. Näitä oli sukuluetteloiden mukaan kaikkiaan 87 000.

1. Aik. 7:8 

Bekerin pojat olivat Semira, Joas, Elieser, Eljoenai, Omri, Jeremot, Abia, Anatot ja Alemet. Nämä kaikki olivat Bekerin poikia,

1. Aik. 7:11 

Kaikki nämä Jediaelin pojat olivat sukujensa päämiehiä, mahtavia ja rohkeita miehiä. Heidän jälkeläisiään oli 17 200 sotakelpoista miestä.

1. Aik. 7:40 

Nämä kaikki olivat Asserin jälkeläisiä. He olivat sukujensa päämiehiä, mahtavia ja rohkeita valiomiehiä, johtajia päälliköiden joukossa. Sotakelpoisia miehiä oli Asserin heimossa sukuluetteloiden mukaan 26 000.

1. Aik. 8:38 

Aselilla oli kuusi poikaa. He olivat nimeltään Asrikam, Bokeru, Jismael, Searja, Obadja ja Hanan; nämä kaikki olivat Aselin poikia.

1. Aik. 8:40 

Ulamin pojat olivat mahtavia ja rohkeita jousimiehiä, ja heillä oli runsaasti poikia ja pojanpoikia, kaikkiaan sataviisikymmentä. Kaikki nämä olivat Benjaminin jälkeläisiä. [Tuom. 20:16]

1. Aik. 9:1 

Näin on koko Israel lueteltu suvuittain, ja nimet on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan. Juudan asukkaat oli luopumuksensa vuoksi viety Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. [2. Sam. 24:9 | 2. Kun. 24:14, 25:21]

1. Aik. 9:9 

heidän sukuaan oli sukuluetteloiden mukaan kaikkiaan yhdeksänsataaviisikymmentäkuusi miestä. Kaikki nämä olivat sukujensa päämiehiä.

1. Aik. 9:22 

Kynnyksenvartijoiksi valittuja oli kaikkiaan kaksisataakaksitoista, ja heidät on merkitty sukuluetteloihin kyliensä mukaan. Daavid ja Samuel, näkijä, olivat uskoneet heille tämän tehtävän, [1. Sam. 9:9]

1. Aik. 9:29 

Toiset oli määrätty hoitamaan näitä esineitä ja pyhäkön koko kalustoa sekä pitämään huolta vehnäjauhoista, viinistä, öljystä ja suitsutus- ja hajuaineista.

1. Aik. 10:6 

Näin he kaikki kuolivat, Saul ja kolme hänen poikaansa, ja samalla päättyi Saulin suvun kuninkuus.

1. Aik. 10:7 

Kun Jisreelin tasangolla asuvat israelilaiset saivat tietää, että sotaväki oli paennut ja Saul ja hänen poikansa olivat kuolleet, he jättivät kaupunkinsa ja lähtivät pakoon. Heidän tilalleen kaupunkeihin asettui filistealaisia.

1. Aik. 10:11 

Kun Gileadin Jabesin väki kuuli, mitä filistealaiset olivat tehneet Saulille,

1. Aik. 10:12 

kaikki kaupungin taistelukykyiset miehet lähtivät liikkeelle. He noutivat Saulin ja hänen poikiensa ruumiit, veivät ne Jabesiin, hautasivat heidän luunsa siellä tammen alle ja paastosivat seitsemän päivää.

1. Aik. 11:1 

Israelilaiset kokoontuivat Hebroniin Daavidin luo ja sanoivat: "Sinä ja me olemme samaa lihaa ja verta. 1. 11:1-9:[ 2. Sam. 5:1-10 : 1. Aik. 12:24]

1. Aik. 11:3 

Myös kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin. Daavid solmi siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä, ja he voitelivat Daavidin kuninkaaksi, niin kuin Herra oli Samuelille ilmoittamassaan sanassa käskenyt.

1. Aik. 11:4 

Daavid ja israelilaiset lähtivät Jerusalemiin eli Jebusiin, jossa jebusilaiset silloin vielä asuivat.

1. Aik. 11:6 

Daavid oli sanonut: "Siitä, joka ensimmäisenä surmaa jebusilaisen, tulee päällikkö ja komentaja." Ensimmäisenä pääsi linnoitukseen Joab, Serujan poika, ja hänestä tuli sotaväen päällikkö.

1. Aik. 11:10 

Tässä on luettelo Daavidin parhaista sotureista, jotka yhdessä koko Israelin kanssa tukivat häntä kaikin voimin ja korottivat hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaisesti. 1. 11:10-41a:[ 2. Sam. 23:8-39]

1. Aik. 12:16 

He kulkivat Jordanin poikki ensimmäisessä kuussa, kun joki oli tulvinut yli äyräittensä ja täyttänyt koko tasangon niin itä- kuin länsirannallakin. [Joos. 3:15]

1. Aik. 12:22 

He auttoivat Daavidia rosvojoukkoja vastaan, sillä he olivat kaikki rohkeita sotureita. Heistä tuli sotaväen päälliköitä, [1. Sam. 30:17]

1. Aik. 12:33 

Isaskarilaisia, jotka ymmärsivät mitä tilanne kulloinkin vaati ja mikä oli hyväksi Israelille, tuli kaksisataa päällikköä, ja he toivat mukanaan kaikki heimoveljensä.

1. Aik. 12:34 

Sebulonilaisia, kaikkien sota- aseiden käyttöön harjaantuneita ja valmiita käymään yhtenä miehenä taisteluun, oli 50 000.
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43>