header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku οτι (hoti hot'-ee) that

Löytyi 1187 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

1. Tim. 6:2 

Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. Kaikkea tätä opeta ja tähdennä.

1. Tim. 6:7 

Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. [Job 1:21; Saarn. 5:14]

2. Tim. 1:5 

Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma. [2. Tim. 3:15]

2. Tim. 1:12 

Siksi minä saan kärsiä tätä kaikkea. En silti häpeä, sillä tiedän, keneen uskon, ja olen varma siitä, että hän kykenee varjelemaan sen, mikä on minun haltuuni uskottu, aina tulemisensa päivään asti. [Ef. 3:13]

2. Tim. 1:15 

Niin kuin tiedät, Aasian maakunnassa kaikki ovat luopuneet minusta, heidän joukossaan Fygelos ja Hermogenes.

2. Tim. 1:16 

Herra osoittakoon laupeutta Onesiforoksen perheelle, koska hän on usein minua rohkaissut eikä ole hävennyt minua, vaikka olen vankina. [2. Tim. 4:19 | Matt. 25:36; Hepr. 13:3]

2. Tim. 2:23 

Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja. [2. Tim. 2:16]

2. Tim. 3:1 

Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. [1. Tim. 4:1; 2. Piet. 2:1, 3:3; Juud. 1:18]

2. Tim. 3:15 

Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.

Tit. 3:11 

Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä.

Filem. 7 

Sinun rakkautesi, veljeni, on ilahduttanut ja rohkaissut minua suuresti, sillä sinä olet virkistänyt pyhien mielet.

Filem. 19 

Minä Paavali kirjoitan tämän omakätisesti: minä maksan sen. Voisin tosin sanoa, että sinä puolestasi olet minulle velkaa oman itsesikin. [1. Kor. 11:21+]

Filem. 21 

Kirjoitan tämän luottaen siihen, että täytät pyyntöni, ja tiedän, että teet enemmänkin kuin pyydän.

Filem. 22 

Järjestä samalla minulle majapaikka, sillä toivon, että rukoustenne tähden saatte minut luoksenne. [Room. 15:30+ | Fil. 2:24]

Hepr. 2:6 

Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. 2:6-8:[ Ps. 8:5-7]

Hepr. 3:19 

Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

Hepr. 7:8 

Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina.

Hepr. 7:14 

Kaikkihan tietävät, että meidän Herramme on noussut Juudan heimosta, eikä Mooses ole puhunut mitään sille kuuluvasta pappeudesta. [Ilm. 5:5]

Hepr. 7:17 

Hänestä kirjoitukset todistavat: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. [Hepr. 5:6]

Hepr. 8:9 

Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.

Hepr. 8:10 

Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Hepr. 8:11 

Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: "Opi tuntemaan Herra." Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.

Hepr. 8:12 

Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.

Hepr. 10:8 

Hän sanoo siis ensin: "Uhreja ja lahjoja, polttouhreja ja syntiuhreja sinä et halunnut, ne eivät sinua miellyttäneet", vaikka näistä uhreista on laissa määräykset. [Matt. 9:13, 12:7]

Hepr. 11:6 

Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.

Hepr. 11:13 

Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. [1. Moos. 23:4]

Hepr. 11:14 

Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata.

Hepr. 11:18 

vaikka hänelle oli sanottu: "Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." [1. Moos. 21:12; Room. 9:7]

Hepr. 11:19 

Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

Hepr. 12:17 

Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi. [1. Moos. 27:34]

Hepr. 13:18 

Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas -- tahdommehan toimia kaikessa oikein. [Room. 15:30; 1. Tess. 5:25 | Ap. t. 23:1+]

Jaak. 1:3 

Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. [Room. 5:3]

Jaak. 1:7 

Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään,

Jaak. 1:10 

rikas siitä, että hänet on alennettu, sillä hän on katoava niin kuin kedon kukka. [Job 14:2; Ps. 103:15; Jes. 40:6,7; 1. Piet. 1:24]

Jaak. 1:12 

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. [2. Tim. 4:8; Ilm. 2:10]

Jaak. 1:13 

Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.

Jaak. 1:23 

Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. 1:23,24:[ Matt. 7:26]

Jaak. 2:19 

Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24]

Jaak. 2:20 

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Jaak. 2:22 

Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.

Jaak. 2:24 

Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

Jaak. 3:1 

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin.

Jaak. 4:4 

Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi. [Matt. 6:24; Room. 8:8; 1. Joh. 2:15]

Jaak. 4:5 

Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? [2. Moos. 34:14; Gal. 5:17]

Jaak. 5:8 

Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä. [1. Kor. 10:11]

Jaak. 5:11 

Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. [Job 1:22 | Ps. 103:8]

Jaak. 5:20 

niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.

1. Piet. 1:12 

Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen. [Ap. t. 2:4; Room. 16:25,26; Ef. 3:8-10]

1. Piet. 1:16 

Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." [3. Moos. 11:44]

1. Piet. 1:18 

Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, [1. Piet. 4:3]

1. Piet. 2:3 

Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä". [Ps. 34:9]

1. Piet. 2:15 

Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. [Tit. 2:8]

1. Piet. 2:21 

Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. [Mark. 8:34; Joh. 13:15; Fil. 2:5]

1. Piet. 3:9 

Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. [Room. 12:14; 1. Tess. 5:15]

1. Piet. 3:12 

Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.

1. Piet. 3:18 

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. [Room. 5:6; Hepr. 9:24 | Room. 1:4; 2. Kor. 13:4]

1. Piet. 4:1 

Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä. 1. 4:1,2:[ Room. 12:2+ | Room. 6:7,11; Hepr. 12:1]

1. Piet. 4:8 

Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". [Sananl. 10:12; 1. Kor. 13:7; Jaak. 5:20]

1. Piet. 4:14 

Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. [Matt. 5:11, 10:22]

1. Piet. 4:17 

On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? [Jes. 10:12; Jer. 25:29; Hes. 9:6]

1. Piet. 5:5 

Samoin te, jotka olette nuorempia, tyytykää asemaanne vanhimpien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. [Sananl. 3:34 | Jaak. 4:6]

1. Piet. 5:7 

Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. [Ps. 55:23; Matt. 6:25; Fil. 4:6]

2. Piet. 1:14 

Minä näet tiedän, että majani puretaan kohta -- sen on meidän Herramme Jeesus Kristuskin minulle ilmoittanut. [Joh. 21:18,19]

2. Piet. 1:20 

Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.

2. Piet. 3:3 

Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. [1. Tim. 4:1,2; 2. Tim. 3:1,2]

2. Piet. 3:5 

Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. [1. Moos. 1:1,6; Ps. 24:2]

2. Piet. 3:8 

Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. [Ps. 90:4]

1. Joh. 1:5 

Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.

1. Joh. 1:6 

Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. [2. Kor. 6:14]

1. Joh. 1:8 

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.

1. Joh. 1:10 

Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

1. Joh. 2:3 

Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.

1. Joh. 2:4 

Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.

1. Joh. 2:5 

Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. [Joh. 14:21]

1. Joh. 2:8 

Ja kuitenkin käsky, jonka teille kirjoitan, on uusi: nyt se on toteutunut hänessä ja teissä, sillä pimeys hälvenee ja tosi valo loistaa jo. [Joh. 13:34+]

1. Joh. 2:11 

Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

1. Joh. 2:12 

Minä kirjoitan teille, lapseni: synnit on annettu teille anteeksi hänen nimensä tähden.

1. Joh. 2:13 

Minä kirjoitan teille, isät: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Minä kirjoitan teille, nuoret: te olette voittaneet Pahan.

1. Joh. 2:14 

Lapseni, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan Isän. Isät, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Nuoret, minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Pahan.

1. Joh. 2:16 

Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä.

1. Joh. 2:18 

Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä. [Mark. 13:6; 1. Joh. 4:3]

1. Joh. 2:19 

He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin. [Ap. t. 20:30]

1. Joh. 2:21 

En minä kirjoitakaan teille sen vuoksi, ettette tuntisi totuutta, vaan siksi, että te tunnette sen ja tiedätte, ettei mikään valhe ole lähtöisin totuudesta. [Room. 15:14]

1. Joh. 2:22 

Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä.

1. Joh. 2:29 

Kun tiedätte, että hän on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.

1. Joh. 3:1 

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. [Joh. 1:12, 16:3, 17:25]

1. Joh. 3:2 

Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. 1. 3:2,3:[ Matt. 5:8 : Luuk. 20:36; Joh. 1:12; Room. 8:29; 2. Piet. 1:4]

1. Joh. 3:5 

Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. [Jes. 53:4,5; 2. Kor. 5:21]

1. Joh. 3:8 

Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. [Joh. 8:44]

1. Joh. 3:9 

Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. [Joh. 1:13+]

1. Joh. 3:11 

Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. [Joh. 13:34+]

1. Joh. 3:12 

Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita. [1. Moos. 4:8; Hepr. 11:4]

1. Joh. 3:14 

Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.

1. Joh. 3:15 

Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

1. Joh. 3:16 

Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. [Joh. 15:13; Ef. 5:2]

1. Joh. 3:19 

Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme,

1. Joh. 3:20 

jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.

1. Joh. 3:22 

Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista. [Matt. 7:7+]

1. Joh. 3:24 

Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut. [Joh. 14:23, 15:10; Room. 8:9]

1. Joh. 4:1 

Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. [Matt. 24:11; 1. Kor. 14:29; Ilm. 16:13]
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12>