header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku λαμβανω (lambano lam-ban'-o) receive

Löytyi 243 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

Joh. 5:44 

Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta. [Joh. 12:43]

Joh. 6:7 

Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin."

Joh. 6:11 

Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat.

Joh. 6:21 

He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa.

Joh. 7:23 

Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen?

Joh. 7:39 

Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. [Luuk. 24:49; Joh. 14:16,17; Ap. t. 2:4]

Joh. 10:17 

"Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni -- saadakseni sen jälleen takaisin.

Joh. 10:18 

Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." [Joh. 14:31]

Joh. 12:3 

Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.

Joh. 12:13 

ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: -- Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas! [Ps. 118:25,26]

Joh. 12:48 

Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. [5. Moos. 18:19]

Joh. 13:4 

Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.

Joh. 13:12 

Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: "Ymmärrättekö te, mitä teille tein?

Joh. 13:20 

Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Luuk. 10:16]

Joh. 13:30 

Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.

Joh. 14:17 

Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. [Joh. 16:13+ | 1. Kor. 2:14]

Joh. 16:14 

Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

Joh. 16:15 

Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.

Joh. 16:24 

Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Joh. 17:8 

Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. [Joh. 7:16+]

Joh. 18:3 

Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään. [Ap. t. 1:16]

Joh. 18:31 

"Pitäkää itse hänet", Pilatus sanoi, "ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan." Mutta juutalaiset sanoivat: "Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan."

Joh. 19:1 

Nyt Pilatus käski ruoskia Jeesuksen.

Joh. 19:6 

Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: "Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään."

Joh. 19:23 

Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta,

Joh. 19:27 

Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Tämä on äitisi!" Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.

Joh. 19:30 

Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Joh. 19:40 

Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa. [Mark. 14:8, 16:1]

Joh. 20:22 

Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.

Joh. 21:13 

Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa.

Ap. t. 1:8 

Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." [Luuk. 24:48+ | Ap. t. 23:11 | Ap. t. 13:47+]

Ap. t. 1:20 

"Jo Psalmien kirjassa sanotaan: 'Jääköön hänen asuinsijansa autioksi, älköön siinä kukaan asuko', ja: 'Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.' [Ps. 69:26, 109:8]

Ap. t. 1:25 

astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului."

Ap. t. 2:33 

Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla. [Luuk. 24:29; Joh. 14:16]

Ap. t. 2:38 

Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11+]

Ap. t. 3:3 

Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua.

Ap. t. 3:5 

Mies katsoi tarkkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin.

Ap. t. 7:53 

Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet." [Ap. t. 7:38+]

Ap. t. 8:15 

Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.

Ap. t. 8:17 

Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

Ap. t. 8:19 

ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen."

Ap. t. 9:19 

Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui. Saul viipyi jonkin aikaa Damaskoksessa opetuslasten luona.

Ap. t. 9:25 

mutta eräänä yönä opetuslapset auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet korissa muurilta alas.

Ap. t. 10:43 

Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." [Jer. 31:34; Miika 7:18; Sak. 13:1]

Ap. t. 10:47 

"Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" [Ap. t. 15:8,9]

Ap. t. 15:14 

Simon kertoi, kuinka Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan.

Ap. t. 16:3 

Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen. [1. Kor. 9:20]

Ap. t. 16:24 

ja niinpä hän saamansa käskyn mukaisesti vei heidät vankilan perimmäiseen soppeen ja vielä varmuudeksi pani heidät jalkapuuhun.

Ap. t. 17:9 

Jasonilta ja hänen tovereiltaan vaadittiin takuusumma, ja sitten heidät päästettiin vapaaksi.

Ap. t. 17:15 

Saattajat veivät Paavalin Ateenaan saakka ja lähtivät sitten paluumatkalle. Heidän mukanaan Paavali lähetti Silakselle ja Timoteukselle sanan, että näiden oli mitä pikimmin tultava hänen luokseen. [1. Tess. 3:1]

Ap. t. 19:2 

ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat. [Joh. 7:39; Ap. t. 2:38, 10:44]

Ap. t. 20:24 

Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. [Ap. t. 21:13; 2. Tim. 4:7; Ilm. 12:11 | Gal. 1:1]

Ap. t. 20:35 

Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.'" [2. Kor. 9:8; Ef. 4:28; 1. Tim. 6:18]

Ap. t. 24:27 

Kahden vuoden kuluttua Felixin tilalle tuli Porcius Festus, ja koska Felix halusi pysyä hyvissä väleissä juutalaisten kanssa, hän jätti Paavalin vankeuteen.

Ap. t. 25:16 

Vastasin heille, ettei roomalaisten ole tapana jättää ketään syyttäjien armoille, vaan syytetyn on näiden läsnä ollessa saatava puolustautua syytettä vastaan.

Ap. t. 26:10 

Niin minä myös tein Jerusalemissa. Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. Ap. 26:10,11:[ Ap. t. 8:3]

Ap. t. 26:18 

avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.' [Jes. 42:7; Ap. t. 20:32; 1. Piet. 2:9]

Ap. t. 27:35 

Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kaikkien nähden kiitti Jumalaa, mursi leivän ja alkoi syödä. [Ap. t. 2:46+]

Ap. t. 28:15 

Siellä asuvat veljet olivat jo kuulleet meistä ja tulivat meitä vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Nähdessään heidät Paavali kiitti Jumalaa ja sai lisää rohkeutta.

Room. 1:5 

ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen. [1. Kor. 15:10; Gal. 1:15,16 | Room. 16:26]

Room. 4:11 

Hän sai ympärileikkauksen merkin sen vakuudeksi, että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän ympärileikkaamattomana uskoi. Näin hänestä tuli kaikkien niiden isä, jotka uskovat ja jotka katsotaan vanhurskaiksi, vaikka he ovat ympärileikkaamattomia. [1. Moos. 17:11; Room. 3:22; Gal. 3:7]

Room. 5:11 

Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. [1. Kor. 1:31]

Room. 5:17 

Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. [Joh. 1:16, 10:10]

Room. 7:8 

Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. [Joh. 15:22; Room. 4:15]

Room. 7:11 

Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut. [1. Moos. 3:13]

Room. 8:15 

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" [2. Tim. 1:7; 1. Joh. 4:18 | Mark. 14:36; Gal. 4:6]

Room. 13:2 

Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. [Sananl. 24:21,22]

1. Kor. 2:12 

Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. [Room. 8:9]

1. Kor. 3:8 

Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. [Matt. 5:12; 2. Joh. 1:8]

1. Kor. 3:14 

Se, jonka rakennus kestää, saa palkan.

1. Kor. 4:7 

Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? [1. Aik. 29:14; Joh. 3:27; Jaak. 1:17]

1. Kor. 9:24 

Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! [Fil. 3:14; 2. Tim. 4:7; Hepr. 12:1]

1. Kor. 9:25 

Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. [1. Tim. 6:12; 2. Tim. 2:5, 4:7; Jaak. 1:12]

1. Kor. 10:13 

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. [1. Kor. 1:9; 1. Tess. 5:24; 2. Piet. 2:9]

1. Kor. 11:23 

Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 1. 11:23-25:[ Mark. 14:22-25]

1. Kor. 14:5 

Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan. Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi. [4. Moos. 11:29]

2. Kor. 11:4 

Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. [1. Kor. 3:11; Gal. 1:6,7]

2. Kor. 11:8 

Voidakseni auttaa teitä olen riistänyt muita seurakuntia ottamalla niiltä vastaan rahaa. 2. 11:8,9:[ Fil. 4:15]

2. Kor. 11:20 

Tehän siedätte sen, että teidät orjuutetaan, teitä riistetään, teidät alistetaan, teitä kohdellaan tylysti ja lyödään kasvoihin.

2. Kor. 11:24 

Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut "yhtä vaille neljäkymmentä" ruoskaniskua, [5. Moos. 25:3]

2. Kor. 12:16 

Vaikka niinkin, mutta rasituksena en ole teille ollut. Mutta ehkäpä olen petkuttanut teitä, viekas kun olen?

Gal. 2:6 

Ne taas, joita siellä pidettiin arvossa -- mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä -- nämä arvohenkilöt eivät vaatineet minulta mitään enempää. [Ap. t. 10:34+]

Gal. 3:2 

Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? [Ap. t. 2:38; Room. 10:17; Ef. 1:13]

Gal. 3:14 

Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. [Jes. 32:15, 44:3]

Fil. 2:7 

vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, [Jes. 53:2; Room. 8:3; 2. Kor. 8:9; Gal. 4:4; Hepr. 4:15]

Fil. 3:12 

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. [1. Tim. 6:12]

Kol. 4:10 

Teille lähettää terveisiä vankitoverini Aristarkos, samoin myös Markus, Barnabaksen serkku, josta olette saaneet ohjeet. Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne. [Ap. t. 12:12+]

1. Tim. 4:4 

Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. [1. Moos. 1:31 | 1. Kor. 10:30]

2. Tim. 1:5 

Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma. [2. Tim. 3:15]

Hepr. 2:2 

Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. [5. Moos. 27:26; Ap. t. 7:38; Gal. 3:19]

Hepr. 2:3 

Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, [Mark. 1:14,15; Ap. t. 1:8]

Hepr. 4:16 

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. [Ef. 3:12; 1. Joh. 3:21]

Hepr. 5:1 

Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. [2. Moos. 28:1]

Hepr. 5:4 

Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. [1. Aik. 23:13]

Hepr. 7:5 

Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. [4. Moos. 18:21; 5. Moos. 18:1]

Hepr. 7:8 

Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina.

Hepr. 7:9 

Jopa Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin välityksellä tavallaan maksamaan hänelle kymmenykset.

Hepr. 9:15 

Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön. [Room. 3:25,26; 1. Tim. 2:5]

Hepr. 9:19 

Luettuaan kansalle lain käskyt Mooses otti sonnien ja pukkien verta sekä vettä, punaista villaa ja iisopinvarsia ja vihmoi lain kirjan ja koko kansan

Hepr. 10:26 

Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. [Hepr. 6:4-6+]
Sivu: < 1 2 3>