Job 7 |
Job 6
Ihmisen osa on työtä ja vaivaa | ||
|
1 Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä? |
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät? |
1 Is there not a warfare to man on earth? And as the days of an hireling his days? |
|
2 Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa. |
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa. |
2 As a servant desireth the shadow, And as a hireling expecteth his wage, |
|
3 Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani. |
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet. |
3 So I have been caused to inherit months of vanity, And nights of misery they numbered to me. |
|
4 Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti. |
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. |
4 If I lay down then I said, `When do I rise!' And evening hath been measured, And I have been full of tossings till dawn. |
|
5 Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii. |
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii. |
5 Clothed hath been my flesh with worms, And a clod of dust, My skin hath been shrivelled and is loathsome, |
|
6 Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu. |
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa. |
6 My days swifter than a weaving machine, And they are consumed without hope. |
Ihmisen elämä on henkäys | ||
|
7 Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää. [Ps. 78:39] |
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä. |
7 Remember Thou that my life is a breath, Mine eye turneth not back to see good. |
|
8 Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole. |
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole. |
8 The eye of my beholder beholdeth me not. Thine eyes are upon me--and I am not. |
|
9 Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin. |
9 Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. |
9 Consumed hath been a cloud, and it goeth, So he who is going down to Sheol cometh not up. |
|
10 Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. [Ps. 103:16] |
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. |
10 He turneth not again to his house, Nor doth his place discern him again. |
|
11 Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki. |
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa. |
11 Also I--I withhold not my mouth--I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul. |
|
12 Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat? [Ps. 74:13,14; Jes. 51:9] |
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan? |
12 A sea- monster am I, or a dragon, That thou settest over me a guard? |
|
13 Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani." |
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani, |
13 When I said, `My bed doth comfort me,' He taketh away in my talking my couch. |
|
14 Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan. |
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä. |
14 And thou hast affrighted me with dreams, And from visions thou terrifiest me, |
|
15 Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa! |
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun. |
15 And my soul chooseth strangling, Death rather than my bones. |
Hellitä minusta, anna minun kuolla | ||
|
16 Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys. |
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni. |
16 I have wasted away--not to the age do I live. Cease from me, for my days are vanity. |
|
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, |
17 What is man that Thou dost magnify him? And that Thou settest unto him Thy heart? | |
|
18 Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit. |
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki? |
18 And inspectest him in the mornings, In the evenings dost try him? |
|
19 Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni? |
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi? |
19 How long dost Thou not look from me? Thou dost not desist till I swallow my spittle. |
|
20 Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta? |
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi? |
20 I have sinned, what do I to Thee, O watcher of man? Why hast Thou set me for a mark to Thee, And I am for a burden to myself--and what? |
|
21 Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole. |
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole." |
21 Thou dost not take away my transgression, And cause to pass away mine iniquity, Because now, for dust I lie down: And Thou hast sought me--and I am not! |