header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Löytyi 17230 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

2. Sam. 15:1 

Absalom hankki itselleen vaunut ja hevosia sekä viidenkymmenen miehen saattueen. [1. Kun. 1:5]

2. Sam. 15:2 

Hän otti tavakseen asettua varhain aamulla kaupungin portille vievän tien varteen. Aina kun joku oli tulossa kuninkaan luo saadakseen oikeutta riita-asiassa, Absalom kutsui hänet luokseen ja kysyi: "Mistä kaupungista sinä olet?" Kun mies kertoi, mistä Israelin heimosta hän oli,

2. Sam. 15:3 

Absalom sanoi: "Asiasi on kyllä hyvä ja oikea, mutta kuninkaan luona ei kukaan sinua kuuntele."

2. Sam. 15:4 

Ja hän jatkoi: "Kunpa minut asetettaisiin tuomariksi tähän maahan! Minun luokseni voisi tulla jokainen, jolla on riita-asia tai oikeusjuttu, ja minä tekisin hänelle oikeutta."

2. Sam. 15:5 

Aina kun joku lähestyi heittäytyäkseen hänen eteensä, hän kiiruhti kohottamaan tulijan maasta ja suuteli häntä.

2. Sam. 15:11 

Absalom kutsui lisäksi Jerusalemista mukaansa kaksisataa miestä, ja nämä lähtivät matkaan hyvässä uskossa, tietämättä asiasta mitään.

2. Sam. 15:12 

Toimittaessaan teurasuhreja Absalom kutsutti luokseen vielä Daavidin neuvonantajan Ahitofelin tämän kotikaupungista Gilosta. Näin syntyi laaja salaliitto, ja Absalomin luo kerääntyi yhä lisää väkeä. [1. Aik. 27:33]

2. Sam. 15:14 

Silloin Daavid sanoi kaikille Jerusalemissa oleville miehilleen: "Tulkaa, meidän on paettava, muuten emme voi pelastua Absalomin käsistä. Pitäkää kiirettä, tai hän ehtii saavuttaa meidät. Silloin olemme tuhon omat, ja hän hävittää miekalla koko kaupungin." [Ps. 3:1]

2. Sam. 15:15 

Kuninkaan miehet vastasivat hänelle: "Palvelijasi ovat valmiit kaikkeen, minkä herramme ja kuninkaamme katsoo hyväksi."

2. Sam. 15:18 

Siellä kaikki kuninkaan miehet kulkivat hänen ohitseen, samoin kaikki kreetit ja pleetit sekä kuusisataa gatilaista, jotka olivat seuranneet häntä Gatista. [2. Sam. 8:18+ | 1. Sam. 27:7]

2. Sam. 15:19 

Kuningas sanoi gatilaiselle Ittaille: "Miksi sinäkin olet lähtenyt meidän mukaamme? Käänny takaisin ja jää uuden kuninkaan luo. Sinähän olet vierasmaalainen ja lisäksi maanpakolainen.

2. Sam. 15:20 

Sinä olet tullut vasta äsken; ottaisinko minä nyt heti sinut mukaamme harhailemaan, kun en itsekään tiedä, minne tieni vie? Palaa takaisin ja vie maanmiehesi mukanasi. Säilyköön luottamus ja uskollisuus!"

2. Sam. 15:21 

Ittai vastasi kuninkaalle: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät: minä tahdon olla siellä, missä herrani ja kuninkaani on, olipa edessä elämä tai kuolema." [Ruut 1:16]

2. Sam. 15:22 

Daavid sanoi hänelle: "Lähde siis mukaan!" Ja gatilainen Ittai lähti eteenpäin kaikkien miestensä ja muun väkensä kanssa.

2. Sam. 15:23 

Koko maa itki suureen ääneen, kun väkijoukko vaelsi pois. Kuningas kulki Kidroninlaakson poikki, ja sitten koko joukko lähti kulkemaan autiomaahan johtavaa tietä. [1. Kun. 2:37; 2. Kun. 23:6; 2. Aik. 29:16; Jer. 31:40]

2. Sam. 15:24 

Mukana olivat myös Sadok ja leeviläiset, jotka kantoivat Jumalan liitonarkkua. He laskivat Jumalan arkun maahan, ja Abjatar uhrasi polttouhreja, kunnes koko joukko oli vaeltanut ulos kaupungista.

2. Sam. 15:25 

Sitten kuningas sanoi Sadokille: "Vie Jumalan arkku takaisin kaupunkiin. Jos Herra on minulle suopea, hän johtaa minutkin takaisin ja antaa minun nähdä arkun omalla paikallaan. [Ps. 27:4]

2. Sam. 15:27 

Ja kuningas jatkoi: "Ymmärräthän, on parempi, että palaat kaupunkiin ja viet mukanasi teidän molempien pojat, oman poikasi Ahimaasin ja Abjatarin pojan Jonatanin. [2. Sam. 17:17]

2. Sam. 15:29 

Sadok ja Abjatar veivät Jumalan arkun takaisin Jerusalemiin ja jäivät sinne.

2. Sam. 15:30 

Mutta Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä, ja myös kaikki hänen mukanaan kulkevat peittivät päänsä ja nousivat rinnettä itkien.

2. Sam. 15:32 

Kun Daavid oli tullut mäen laelle, paikkaan, jossa oli tapana rukoilla Jumalaa, hänen luokseen tuli arkilainen Husai viitta reväistynä ja multaa hiuksissaan. [Joos. 7:6+]

2. Sam. 15:34 

Palaa sen sijaan kaupunkiin ja sano Absalomille: 'Kuningas, minä haluan palvella sinua. Ennen olin isäsi palvelija, nyt olen sinun palvelijasi.' Silloin voit auttaa minua ja tehdä tyhjäksi Ahitofelin neuvot. [2. Sam. 17:6]

2. Sam. 15:35 

Papit, Sadok ja Abjatar, ovat siellä apunasi. Aina kun kuulet kuninkaan palatsista jotakin, kerro heille.

2. Sam. 15:36 

Lisäksi siellä ovat molempien pojat, Sadokin poika Ahimaas ja Abjatarin poika Jonatan. Lähettäkää minulle heidän kauttaan tieto kaikesta minkä kuulette."

2. Sam. 16:1 

Kun Daavid oli kulkenut mäen laelta vähän eteenpäin, häntä vastaan tuli Mefibosetin palvelija Siba mukanaan satuloitu aasipari. Aasien selkään oli kuormattu kaksisataa leipää, sata kakkua rusinoita, sata nippua muita hedelmiä ja viinileili. [2. Sam. 9:2]

2. Sam. 16:2 

Kuningas kysyi Sibalta: "Mihin sinä noita viet?" Siba vastasi: "Aasit ovat kuninkaan perheelle ratsastamista varten, leivät ja hedelmät ovat palvelijoille syötäviksi ja viini autiomaassa uupuneille juotavaksi."

2. Sam. 16:4 

Silloin kuningas sanoi Siballe: "Kaikki, mitä Mefiboset omistaa, on nyt sinun." Siba vastasi: "Kiitän ja kumarrun eteesi. Kunpa saisin aina pysyä herrani ja kuninkaani suosiossa!"

2. Sam. 16:6 

ja heitteli kivillä Daavidia ja hänen miehiään, vaikka koko sotaväki ja päälliköt olivat kuninkaan molemmin puolin.

2. Sam. 16:7 

Simei huusi ja kirosi Daavidia näin: "Pois täältä, pois, sinä murhamies ja roisto! [2. Moos. 22:27]

2. Sam. 16:9 

Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miten tuo koiranraato saa kirota herraani ja kuningastani? Minä menen ja lyön häneltä pään poikki." [1. Sam. 26:8; 2. Sam. 19:22]

2. Sam. 16:11 

Ja Daavid sanoi Abisaille ja palvelijoilleen: "Jos kerran minun oma poikani tavoittelee henkeäni, mitä silloin voi odottaa tuolta benjaminilaiselta? Jättäkää hänet rauhaan ja antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt.

2. Sam. 16:12 

Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää ne kiroukset, joita tuo mies on tänään syytänyt niskaani."

2. Sam. 16:13 

Daavid kulki miehineen tietä eteenpäin, ja Simei kulki sivummalla vuoren rinnettä koko ajan kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa.

2. Sam. 16:14 

Kuningas ja koko hänen väkensä saapuivat väsyneinä määränpäähän ja jäivät lepäämään.

2. Sam. 16:15 

Absalom oli tullut Israelin miesten kanssa Jerusalemiin, ja myös Ahitofel oli hänen kanssaan.

2. Sam. 16:16 

Daavidin ystävä arkilainen Husai meni Absalomin luo ja huusi: "Eläköön kuningas! Eläköön kuningas!"

2. Sam. 16:18 

Husai vastasi: "En mennyt, koska tahdon olla sen miehen puolella, joka on Herran, tämän kansan ja kaikkien Israelin miesten valitsema. Hänen luokseen minä jään.

2. Sam. 16:19 

Ja toiseksi, sinä olet ystäväni poika, enkö siis palvelisi sinua! Niin kuin olen palvellut isääsi, niin olen palveleva sinuakin."

2. Sam. 16:22 

Absalomille pystytettiin katolle teltta, ja hän meni isänsä sivuvaimojen luo koko Israelin nähden. [2. Sam. 12:11]

2. Sam. 17:1 

Ahitofel sanoi Absalomille: "Sinun sijassasi ottaisin kaksitoistatuhatta valiomiestä ja lähtisin vielä tänä yönä ajamaan takaa Daavidia.

2. Sam. 17:2 

Silloin pääsisin yllättämään kuninkaan, kun hän on väsynyt ja voimaton. Hän joutuisi kauhun valtaan, ja kun hänen väkensä pakenisi, surmaisin ainoastaan kuninkaan itsensä.

2. Sam. 17:4 

Absalom ja Israelin vanhimmat pitivät suunnitelmaa hyvänä.

2. Sam. 17:6 

Husai tuli Absalomin luo, ja Absalom sanoi hänelle: "Ahitofel teki tällaisen ehdotuksen. Noudatammeko hänen neuvoaan vai emme? Mitä sanot?"

2. Sam. 17:8 

Hän jatkoi: "Niin kuin tiedät, isäsi ja hänen soturinsa ovat rohkeita miehiä ja hurjia kuin erämaan karhu, jolta on ryöstetty pennut. Isäsi on myös kokenut sotilas eikä yövy samassa paikassa kuin muu väki.

2. Sam. 17:9 

Nyt hän on varmasti kätkeytynyt johonkin kallionkoloon tai muuhun piilopaikkaan. Ja jos sinulta heti alussa kaatuu miehiä, ihmiset sanovat sen kuullessaan: 'Kauhea isku on kohdannut Absalomin kannattajia.'

2. Sam. 17:10 

Silloin urheimmankin miehen rohkeus pettää, vaikka hänellä olisi leijonan sydän. Tietäähän koko Israel, millainen soturi isäsi on ja kuinka urheita ovat hänen miehensä.

2. Sam. 17:11 

"Minä annan siis tämän neuvon: kokoontukoon sinun luoksesi koko Israel Danista Beersebaan saakka, yhtä monilukuisena kuin hiekkajyväset meren rannalla, ja lähde sinä itsekin mukaan taisteluun. [Tuom. 20:1+ | 1. Moos. 22:17+]

2. Sam. 17:13 

Jos hän vetäytyy johonkin kaupunkiin, koko Israel tulee sinne köydet mukanaan ja me kiskaisemme kaupungin alas laaksoon, niin ettei siitä jää jäljelle kivensiruakaan."

2. Sam. 17:14 

Absalom ja kaikki Israelin miehet sanoivat: "Arkilaisen Husain neuvo on parempi kuin Ahitofelin." Herra oli näet päättänyt tehdä tyhjäksi Ahitofelin hyvän neuvon saattaakseen Absalomin tuhoon. [2. Sam. 15:34]

2. Sam. 17:15 

Husai kertoi papeille, Sadokille ja Abjatarille, miten Ahitofel oli neuvonut Absalomia ja Israelin vanhimpia ja millaisen neuvon hän itse oli antanut. Sitten hän sanoi:

2. Sam. 17:16 

"Lähettäkää nyt kiireesti Daavidille tällainen viesti: 'Älä jää yöksi autiomaahan vaan mene heti Jordanin yli.' Muuten kuningas ja hänen väkensä joutuvat surman suuhun."

2. Sam. 17:17 

Jonatan ja Ahimaas olivat asettuneet Rogelin lähteelle. Eräs palvelustyttö kävi tuomassa heille tietoja, ja heidän piti viedä ne edelleen kuningas Daavidille. Itse he eivät uskaltaneet näyttäytyä kaupungissa. [2. Sam. 15:27 | Joos. 15:7+]

2. Sam. 17:18 

Mutta muuan poika näki heidät ja meni kertomaan Absalomille. Silloin he lähtivät molemmat kiireesti matkaan ja menivät Bahurimiin erään miehen talolle. Pihalla oli kaivo, ja he laskeutuivat siihen.

2. Sam. 17:19 

Talon emäntä pani kaivon päälle peitteen ja levitti sille jyviä, niin ettei kaivoa voinut huomata. [Joos. 2:6]

2. Sam. 17:20 

Absalomin miehet tulivat taloon vaimon luo ja kysyivät: "Missä Ahimaas ja Jonatan ovat?" Vaimo vastasi: "He menivät tuonne veden suuntaan." Miehet etsivät, mutta eivät löytäneet ja palasivat Jerusalemiin.

2. Sam. 17:21 

Heidän mentyään Jonatan ja Ahimaas nousivat kaivosta ja menivät ilmoittamaan viestinsä kuningas Daavidille. He kehottivat häntä lähtemään liikkeelle ja menemään kiireesti virran yli sekä kertoivat, millaisen neuvon Ahitofel oli antanut hänen tuhokseen.

2. Sam. 17:22 

Daavid lähti koko väkensä kanssa liikkeelle, ja he menivät Jordanin yli. Aamunkoitteessa olivat kaikki viimeistä myöten ylittäneet Jordanin.

2. Sam. 17:23 

Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoaan noudatettu, hän satuloi aasin ja palasi kotiin omaan kaupunkiinsa. Annettuaan määräykset talonsa asioista hän hirttäytyi. Näin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan.

2. Sam. 17:24 

Daavid oli jo saapunut Mahanaimiin, kun Absalom ja israelilaiset ylittivät Jordanin.

2. Sam. 17:25 

Absalom oli asettanut Joabin sijaan sotaväen päälliköksi Amasan, jonka isä oli ismaelilainen Jitra ja äiti Abigail, Nahasin tytär, Joabin äidin Serujan sisar. [2. Sam. 19:14; 1. Aik. 2:16,17]

2. Sam. 17:26 

Israelilaiset ja Absalom leiriytyivät Gileadin alueelle.

2. Sam. 17:27 

Kun Daavid saapui Mahanaimiin, hänen luokseen tulivat Nahasin poika Sobi ammonilaisten Rabbasta, Ammielin poika Makir Lo-Dabarista ja gileadilainen Barsillai Rogelimista. [2. Sam. 9:4, 19:32-40; 1. Kun. 2:7]

2. Sam. 17:28 

He toivat hänelle ja hänen väelleen vuoteita, vateja ja saviastioita sekä ruoaksi vehnää, ohraa, jauhoja, paahdettuja jyviä, papuja ja virnoja,

2. Sam. 17:29 

hunajaa, voita, juustoja ja lampaita. He näet ajattelivat: "Väki on varmasti väsynyt autiomaassa ja on nyt nälissään ja janoissaan."

2. Sam. 18:1 

Daavid järjesti sotaväkensä ja asetti päälliköt tuhannen miehen ja sadan miehen joukoille.

2. Sam. 18:2 

Hän lähetti väen liikkeelle; yhtä kolmasosaa johti Joab, toista Abisai, Serujan poika ja Joabin veli, ja kolmatta gatilainen Ittai. Kuningas sanoi sotilailleen: "Minäkin lähden teidän mukaanne." [2. Sam. 15:19]

2. Sam. 18:3 

Mutta miehet vastasivat: "Älä lähde! Jos me muut joudumme pakenemaan, sillä ei ole väliä, ja vaikka meistä kaatuisi puolet, silläkään ei olisi väliä. Mutta sinä vastaat kymmentätuhatta meikäläistä. Siksi on parempi, että jäät kaupunkiin. Ehkä voit auttaa meitä täältä käsin." [2. Sam. 21:17]

2. Sam. 18:4 

Kuningas sanoi heille: "Minä teen niin kuin tahdotte." Hän jäi seisomaan portin viereen, ja joukot lähtivät marssimaan kaupungista sadan ja tuhannen miehen osastoina.

2. Sam. 18:5 

Mutta Joabille, Abisaille ja Ittaille kuningas antoi käskyn: "Kohdelkaa minun vuokseni varoen sitä poikaa." Koko sotaväki kuuli, että kuningas antoi päälliköilleen tämän Absalomia koskevan määräyksen.

2. Sam. 18:6 

Sotaväki lähti kaupungista israelilaisia vastaan, ja Efraimin metsässä syntyi taistelu.

2. Sam. 18:7 

Daavidin miehet löivät siellä israelilaiset, ja mieshukka oli tuona päivänä suuri, kaksikymmentätuhatta miestä.

2. Sam. 18:8 

Taistelu levisi koko seudulle, ja metsä nieli sinä päivänä enemmän väkeä kuin miekka.

2. Sam. 18:9 

Absalom, joka ratsasti muulilla, osui vastakkain Daavidin miesten kanssa. Kun muuli tuli suuren tiheäoksaisen tammen alle, Absalom takertui hiuksistaan puuhun ja jäi riippumaan taivaan ja maan välille, ja muuli hänen altaan meni menojaan.

2. Sam. 18:10 

Eräs mies näki tämän ja meni kertomaan Joabille: "Minä näin Absalomin riippuvan tammessa."

2. Sam. 18:11 

Joab vastasi sanantuojalle: "Näitkö? Miksi et lyönyt häntä hengiltä? Olisit saanut minulta kymmenen sekeliä hopeaa ja vyön."

2. Sam. 18:12 

Mies sanoi: "Vaikka käsiini punnittaisiin tuhat sekeliä hopeaa, en ojentaisi kättäni kuninkaan poikaa vastaan. Kuulimmehan me, kuinka kuningas antoi sinulle ja Abisaille ja Ittaille käskyn: 'Pitäkää minun vuokseni huolta siitä pojasta.'

2. Sam. 18:13 

Sellainen teko olisi ollut petos kuningasta kohtaan. Se ei olisi kumminkaan jäänyt häneltä salaan, ja sinä olisit kyllä pysytellyt syrjässä koko asiasta."

2. Sam. 18:14 

Joab sanoi: "Minä en haaskaa enää aikaa sinun kanssasi!" Hän otti kolme keihästä ja iski ne Absalomin rintaan, kun tämä vielä elävänä riippui tammessa.

2. Sam. 18:15 

Kymmenen Joabin aseenkantajaa ympäröi Absalomin, ja he löivät hänet hengiltä.

2. Sam. 18:16 

Joab puhalsi torveen pysäyttääkseen sotilaansa, ja sotilaat lopettivat israelilaisten takaa-ajon ja tulivat takaisin.

2. Sam. 18:17 

He ottivat Absalomin ruumiin, viskasivat sen metsässä suureen kuoppaan ja kasasivat sen päälle valtavan kiviröykkiön. Mutta israelilaiset pakenivat kukin kotiinsa. [Joos. 7:26, 8:29]

2. Sam. 18:18 

Absalom oli eläessään pystyttänyt itselleen Kuninkaanlaaksoon muistomerkin. Hän oli näet sanonut: "Minulla ei ole poikaa, joka säilyttäisi nimeni muiston." Muistomerkille hän antoi oman nimensä, ja sitä kutsutaan vielä tänäkin päivänä Absalomin patsaaksi. [1. Moos. 14:17 | 2. Sam. 14:27]

2. Sam. 18:21 

Sitten Joab sanoi eräälle nubialaiselle: "Mene sinä ja kerro kuninkaalle, mitä olet nähnyt." Nubialainen kumartui maahan Joabin eteen ja lähti sitten juoksemaan.

2. Sam. 18:23 

Ahimaas jatkoi: "Kävi kuinka kävi, minä juoksen." Silloin Joab sanoi: "Juokse sitten!" Ja Ahimaas lähti juoksemaan Alangon tietä* ja pääsi nubialaisen edelle. [Alangon tie oli ilmeisesti Jordanin laaksossa kulkeva pitempi mutta helppokulkuisempi reitti.]

2. Sam. 18:24 

Daavid istui porttikäytävässä, ja tähystäjä oli noussut muurille, porttirakennuksen katolle. Yhtäkkiä tämä huomasi yksinään juoksevan miehen.

2. Sam. 18:25 

Hän huusi ja ilmoitti asian kuninkaalle. Kuningas sanoi: "Jos mies on yksin, hän tuo hyviä tietoja." Miehen tullessa lähemmäs

2. Sam. 18:26 

tähystäjä huomasi toisenkin juoksijan ja huusi porttikäytävään: "Tuolla juoksee toinenkin mies yksinään tännepäin." Kuningas sanoi: "Hänkin tuo hyviä tietoja."

2. Sam. 18:28 

Tultuaan lähelle Ahimaas huusi: "Rauhaa sinulle!" Hän heittäytyi maahan kuninkaan eteen ja sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi! Hän on nyt luovuttanut käsiisi ne miehet, jotka nousivat herraani ja kuningastani vastaan."

2. Sam. 18:30 

Kuningas sanoi: "Jää tähän lähelle odottamaan." Ahimaas astui syrjään ja jäi odottamaan.

2. Sam. 18:31 

Sitten nubialainen saapui ja sanoi: "Kuulkoon herrani ja kuninkaani ilosanoman: Herran tuomio on tänään vapauttanut sinut kaikista niistä, jotka nousivat sinua vastaan."

2. Sam. 19:1 

Kuningas kysyi nubialaiselta: "Onko Absalom turvassa?" Nubialainen vastasi: "Käyköön kaikille herrani ja kuninkaani vihollisille ja vastustajille, niin kuin hänelle kävi!"

2. Sam. 19:2 

Joabille kerrottiin: "Kuningas vain itkee ja suree Absalomia."

2. Sam. 19:5 

Kuningas oli peittänyt kasvonsa ja huusi suureen ääneen: "Poikani Absalom, Absalom, poikani, poikani!"

2. Sam. 19:6 

Silloin Joab meni sisälle kuninkaan luo ja sanoi: "Sinä olet nyt loukannut miehiäsi, jotka ovat tänään pelastaneet sinun henkesi ja myös poikiesi, tyttäriesi, vaimojesi ja sivuvaimojesi hengen.

2. Sam. 19:7 

Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua! Olet tänään osoittanut, etteivät päällikkösi ja miehesi merkitse sinulle mitään. Tänään olen nähnyt, että jos me kaikki olisimme kaatuneet mutta Absalom olisi jäänyt henkiin, mielestäsi kaikki olisi ollut kohdallaan.

2. Sam. 19:8 

Nouse nyt! Mene ulos ja kiitä miehiäsi. Minä vannon Herran kautta, että ellet mene, tänä yönä kaikki miehesi jättävät sinut. Se olisi pahin onnettomuus, minkä olet eläessäsi kokenut."

2. Sam. 19:9 

Silloin kuningas nousi ja asettui istumaan porttikäytävään. Kansalle ilmoitettiin: "Nyt kuningas istuu portilla", ja kaikki saapuivat kuninkaan luo. Israelilaiset olivat paenneet kukin kotiinsa.

2. Sam. 19:10 

Israelin heimojen miehet alkoivat nyt syytellä toisiaan ja puhua: "Kuningas Daavid pelasti meidät vihollistemme käsistä, hän vapautti meidät filistealaisten vallasta, ja nyt hän on joutunut pakenemaan maasta Absalomin tieltä.

2. Sam. 19:11 

Ja Absalom, jonka me voitelimme hallitsijaksemme, on saanut surmansa taistelussa. Miksi te ette tee mitään hakeaksenne kuninkaan takaisin?" Nämä israelilaisten puheet tulivat kuninkaan tietoon.

2. Sam. 19:12 

Silloin Daavid lähetti papeille, Sadokille ja Abjatarille, tällaisen viestin: "Puhukaa Juudan vanhimmille näin: 'Olen kuullut, mitä israelilaiset suunnittelevat. Aiotteko te olla viimeiset tuomaan minut takaisin palatsiini?
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 >