Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.
Löytyi 6 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.
Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. [Fil. 2:5; 1. Piet. 2:21; 1. Joh. 2:6] | |
Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle. | |
Heidän palveluksensa on kuitenkin vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo. Sanottiinhan Moosekselle, kun hänen oli määrä valmistaa teltta: "Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella." [2. Moos. 25:40] | |
Kun siis taivaan todellisuuden kuvat on näin puhdistettava, tulee itse todellisuus puhdistaa paremmin uhrein. | |
Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. [Matt. 5:12] | |
Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja antoi näin varoittavan esimerkin vastaisten aikojen jumalattomille. [1. Moos. 19:24,25; Jes. 13:19; Juud. 1:7] |