header
Sanahaku רע (ra` rah) evil

Löytyi 623 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

1. Aik. 7:23 

Sitten hän yhtyi jälleen vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti pojan, jolle Efraim antoi nimeksi Beria, koska poika syntyi hänen perhettään kohdanneen onnettomuuden jälkeen.* [Nimi Beria muistuttaa heprean sanaa bera'a, joka merkitsee 'onnettomuudessa'.]

1. Aik. 21:15 

Sitten Jumala lähetti enkelinsä hävittämään Jerusalemia. Mutta juuri kun enkeli oli aloittamassa hävitystä, Herra käänsi katseensa Jerusalemiin ja katui tätä onnettomuutta. Hän sanoi tuhon enkelille: "Jo riittää. Laske kätesi." Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.

2. Aik. 7:14 

-- ja jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi.

2. Aik. 7:22 

Hänelle vastataan: 'Siksi, että israelilaiset hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka toi heidät Egyptistä, ja turvautuivat toisiin jumaliin, kumarsivat ja palvelivat niitä. Sen vuoksi Herra on pannut kaiken tämän pahan heidän kärsittäväkseen.'"

2. Aik. 12:14 

Rehabeam teki sellaista, mikä on väärää, sillä hän ei palvellut Herraa koko sydämestään.

2. Aik. 18:7 

Israelin kuningas vastasi Josafatille: "Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika." "Noin ei kuningas saisi puhua", sanoi Josafat.

2. Aik. 18:17 

Israelin kuningas sanoi Josafatille: "Enkö sanonut sinulle, että hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa."

2. Aik. 18:22 

Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!"

2. Aik. 20:9 

'Jos meitä kohtaa onnettomuus, sota tai tulva, rutto tai nälkä, me astumme tämän temppelin eteen, sinun eteesi, sillä tämä temppeli on sinun nimesi asuinsija. Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.' [2. Aik. 6:28-31]

2. Aik. 21:6 

Joram kulki samaa tietä kuin Israelin kuninkaat. Hänellä oli vaimonaan Ahabin tytär, ja Ahabin suvun tavoin hän teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä.

2. Aik. 21:19 

niin että lopulta hänen sisälmyksensä tunkeutuivat taudin voimasta ulos ja hän kuoli ankariin tuskiin. Hänelle ei kansa sytyttänyt hautajaisroihua, niin kuin se oli tehnyt hänen esi-isilleen. [2. Aik. 16:14]

2. Aik. 22:4 

Ahabin suvun tavoin Ahasja teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Kun hänen isänsä oli kuollut, olivat Ahabin jälkeläiset hänen neuvonantajinaan, ja se koitui hänen turmiokseen.

2. Aik. 25:19 

Sinä olet voittanut edomilaiset, ja tämä kunnia on ylpistänyt sinut. Pysy kuitenkin aloillasi! Pitääkö sinun ehdoin tahdoin etsiä onnettomuutta, syöstä itsesi ja samalla koko Juuda turmioon?"

2. Aik. 29:6 

Meidän isämme ovat olleet uskottomia ja tehneet sitä, mikä on pahaa Herran, meidän Jumalamme, silmissä. He ovat hylänneet hänet, he eivät ole välittäneet hänen asumuksestaan, vaan ovat kääntäneet sille selkänsä.

2. Aik. 33:2 

Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Aik. 33:6 

Manasse pani poikansa kulkemaan Ben-Hinnomin laaksossa tulen läpi, harjoitti ennustamista, merkkien tutkimista ja noituutta ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa.

2. Aik. 33:9 

Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään vielä enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Aik. 33:22 

Amon teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, niin kuin hänen isänsä Manassekin oli tehnyt. Hän uhrasi isänsä Manassen tekemille puupatsaille ja palveli niitä.

2. Aik. 34:24 

tämä Herran sana: Minä annan onnettomuuden kohdata tätä paikkaa ja sen asukkaita. Kaikki kiroukset, jotka on mainittu Juudan kuninkaalle luetussa kirjassa, minä panen täytäntöön. [3. Moos. 26:14-39; 5. Moos. 28:15-68]

2. Aik. 34:28 

Minä korjaan sinut isiesi luo, ja sinä pääset rauhassa hautaasi. Silmäsi eivät joudu näkemään sitä onnettomuutta, johon minä tämän paikan ja sen asukkaat saatan.'" Tämän vastauksen he toivat kuninkaalle.

2. Aik. 36:5 

Jojakim oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäviisivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa yksitoista vuotta. Jojakim teki sitä, mikä oli väärää Herran, hänen Jumalansa, silmissä.

2. Aik. 36:9 

Jojakin oli kuninkaaksi tullessaan kahdeksantoistavuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta ja kymmenen päivää. Jojakin teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä.

2. Aik. 36:12 

Sidkia teki sitä, mikä oli väärää Herran, hänen Jumalansa, silmissä, eikä nöyrtynyt, vaikka profeetta Jeremia puhui hänelle, mitä Herra oli käskenyt.
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7