header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku רע (ra` rah) evil

Löytyi 623 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

Jer. 29:11 

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. [Sananl. 23:18, 24:20]

Jer. 32:23 

"Mutta kun he olivat tulleet tähän maahan ja ottaneet sen haltuunsa, he eivät enää kuunnelleet sinua eivätkä eläneet lakisi mukaan. He eivät tehneet mitään, mitä sinä olit käskenyt heidän tehdä. Siksi sinä annoit tämän onnettomuuden kohdata heitä.

Jer. 32:30 

Jo menneistä ajoista lähtien Israelin ja Juudan kansa on tehnyt vain sitä, mikä loukkaa minua. Kerran toisensa jälkeen israelilaiset ovat vihastuttaneet minut teoillaan, sanoo Herra.

Jer. 32:32 

kaiken sen pahan tähden, mitä Israelin ja Juudan asukkaat ovat tehneet. He ovat teoillaan vihastuttaneet minut -- he itse ja heidän kuninkaansa, päämiehensä, pappinsa ja profeettansa, koko Juudan kansa ja Jerusalemin asukkaat. [Neh. 9:34; Jer. 2:26; Dan. 9:8]

Jer. 32:42 

Näin sanoo Herra: "Niin kuin minä olen tuonut tälle kansalle koko tämän suuren onnettomuuden, niin minä annan sille kaiken sen hyvän, minkä olen luvannut. [Jer. 31:28]

Jer. 33:5 

Kaupungin asukkaat taistelevat vihollisia vastaan, mutta turhaan -- rauniot tulevat vain täyteen ruumiskasoja. Vihassani ja kiivaudessani minä lyön Jerusalemin asukkaat kuoliaaksi. Heidän pahuutensa tähden minä en enää katso tämän kaupungin puoleen.

Jer. 35:15 

Olen kerran toisensa jälkeen lähettänyt teidän luoksenne palvelijoitani, profeettoja, ja kehottanut: 'Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne! Älkää seuratko muita jumalia älkääkä palvelko niitä. Silloin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne ja teille.' Mutta te ette ole ottaneet kuuleviin korviinne, mitä minä olen puhunut. [1. Kun. 18:36]

Jer. 35:17 

Sen tähden minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanon näin: minä tuon Juudalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille sen onnettomuuden, jolla olen heitä uhannut. He eivät ole kuunnelleet, vaikka minä olen puhunut heille. He eivät ole vastanneet, vaikka minä olen kutsunut heitä." [Sananl. 1:24,25+]

Jer. 36:3 

Ehkäpä Juudan heimo kääntyy pois pahalta tieltään kuultuaan, minkä onnettomuuden minä olen aikonut tuottaa tälle kansalle. Silloin minä annan jokaiselle anteeksi hänen syntinsä ja rikkomuksensa." [Jer. 26:3]

Jer. 36:7 

Ehkäpä he nöyrtyvät rukoilemaan Herraa ja kääntyvät pois pahoilta teiltään. Sillä Herra on täynnä vihaa ja kiivautta, ja hän on uhannut rangaista tätä kansaa."

Jer. 36:31 

Minä rankaisen sinua, sinun jälkeläisiäsi ja palvelijoitasi teidän rikoksistanne. Teitä kaikkia, myös Jerusalemin asukkaita ja Juudan kansaa, kohtaa se tuho, jolla minä olen uhannut mutta jonka kukaan ei uskonut tulevan." [Jer. 35:17]

Jer. 38:4 

Kuultuaan Jeremian sanat päämiehet sanoivat kuninkaalle: "Tämä mies on ansainnut kuoleman! Jos hän jatkaa tuollaisia puheita, hän murtaa niiden sotilaiden rohkeuden, jotka vielä ovat jäljellä tässä kaupungissa, ja muutkin asukkaat menettävät toivonsa. Tämä mies ei etsi kansamme etua vaan tuottaa meille vahinkoa." [Aam. 7:10,11]

Jer. 39:12 

"Etsi Jeremia käsiisi ja pidä hänestä hyvää huolta! Älä tee hänelle mitään pahaa. Jos hän jotakin pyytää, täytä hänen pyyntönsä."

Jer. 39:16 

"Mene nubialaisen Ebed-Melekin luo ja kerro hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Nyt minä annan toteutua sen, mitä olen tästä kaupungista puhunut: se ei pelastu, vaan tuhoutuu! Saat nähdä sen omin silmin, kun tuhon päivä tulee. [Jer. 38:7]

Jer. 40:2 

Henkikaartin päällikkö otti Jeremian erilleen muista ja sanoi hänelle: "Herra, sinun Jumalasi, uhkasi tätä maata onnettomuudella.

Jer. 41:11 

Kun Johanan, Kareahin poika, ja häneen liittyneet sotapäälliköt saivat tietää, millaisia julmuuksia Ismael, Netanjan poika, oli tehnyt,

Jer. 42:6 

Me tottelemme Herraa, Jumalaamme. Olemmehan lähettäneet sinut kysymään häneltä neuvoa. Olkoon hänen tahtonsa mikä tahansa, me teemme niin kuin Herra, meidän Jumalamme, sanoo, jotta meille kävisi hyvin."

Jer. 42:10 

'Jos jäätte asumaan tähän maahan, minä rakennan teistä kansan enkä hävitä teitä, minä istutan teidät enkä revi pois. Minä olen murheellinen, kun minun täytyi antaa tuhon kohdata teitä. [Jer. 18:7,8]

Jer. 42:17 

Jokainen, joka menee Egyptiin ja asettuu sinne asumaan, kuolee miekkaan, nälkään tai ruttoon. Yksikään ei vältä sitä onnettomuutta, jonka minä annan teitä kohdata.' [Jes. 51:19+]

Jer. 44:2 

"Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te olette itse nähneet, millaisen onnettomuuden minä olen antanut kohdata Jerusalemia ja kaikkia muita Juudan kaupunkeja. Nyt ne ovat raunioina, eikä niissä enää asuta.

Jer. 44:3 

Näin on tapahtunut, koska niiden asukkaat tekivät pahaa ja vihoittivat minut. He uhrasivat muille jumalille ja palvelivat niitä, vaikka eivät niitä edes tunteneet. Niin tekivät teidän isänne, ja niin teitte te!

Jer. 44:5 

Mutta te ette kuunnelleet heitä, ette ottaneet kuuleviin korviinne, mitä he sanoivat. Te ette kääntyneet pois pahuudestanne, ette lakanneet uhraamasta vieraille jumalille.

Jer. 44:7 

"Näin sanoo nyt Herra Jumala Sebaot, Israelin Jumala: Miksi te suistatte itsenne suureen onnettomuuteen ja hävitätte sukupuuttoon koko Juudan kansan, miehet, naiset, lapset ja imeväiset, niin ettei teistä jää jäljelle ketään?

Jer. 44:9 

Oletteko unohtaneet, mitä pahaa isänne ovat tehneet Juudan maassa ja Jerusalemin kaduilla? Entä Juudan kuninkaat ja heidän vaimonsa? Entä te itse ja teidän vaimonne?

Jer. 44:11 

"Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: Vihassani minä käännyn teitä vastaan ja hävitän sukupuuttoon koko Juudan kansan.

Jer. 44:17 

Pidämme lupauksemme, jonka itse olemme antaneet Taivaan kuningattarelle. Me poltamme hänelle suitsuketta ja tuomme juomauhreja, niin kuin teimme Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla ja niin kuin myös isämme, kuninkaamme ja ruhtinaamme siellä tekivät. Silloin meillä oli ruokaa yllin kyllin, voimme hyvin emmekä nähneet nälkää.

Jer. 44:23 

Onnettomuus, joka teitä nyt on kohdannut, johtuu siitä, että te uhrasitte Taivaan kuningattarelle ja siten teitte syntiä Herraa vastaan. Ette noudattaneet Herran tahtoa, ette eläneet hänen lakinsa, käskyjensä ja säädöksiensä mukaan."

Jer. 44:27 

Minä pidän huolen siitä, että teidän käy huonosti. Egyptissä olevat Juudan asukkaat menehtyvät miekkaan ja nälkään kaikki tyynni --

Jer. 44:29 

"Minä, Herra, annan teille merkin, jotta tietäisitte, että minä rankaisen teitä tässä maassa ja että minun sanani toteutuvat. Teitä kohtaa onnettomuus!

Jer. 45:5 

Sinä pyydät paljon! Älä pyydä, sillä minä, Herra, annan tuhon kohdata kaikkia ihmisiä. Kuitenkin minä annan sinun säilyä hengissä, minne tahansa menetkin.'"

Jer. 48:2 

Kadonnut on Moabin kunnia! Viholliset ovat jo Hesbonissa ja tekevät suunnitelmia moabilaisten tuhoksi: "Käydään kimppuun, pyyhkäistään heidät pois maan päältä!" Myös sinä, Madmen, olet kohta mykkä, miekka on jo kintereilläsi. 48:2--6:[Jaksossa 2--6 käytetään hyväksi paikannimien]

Jer. 48:16 

Moab on jo tuhon partaalla, sen loppu lähestyy nopeasti.

Jer. 49:23 

Damaskokselle. -- Tyrmistyneitä ovat Hamat ja Arpad, ne ovat kuulleet huonoja uutisia ja vapisevat. Tuska kuohuu kuin meri tyyntymättä.

Jer. 49:37 

-- Minä panen elamilaiset kauhistumaan vihollisiaan, kaikkia niitä, jotka tavoittelevat heidän henkeään. Minä tuon heille onnettomuuden, hehkuvan vihani minä heille tuon, sanoo Herra. Minä lähetän miekan heidän kintereilleen, kunnes olen tuhonnut viimeisenkin heistä.

Jer. 51:2 

Minä lähetän Babyloniaan muukalaisia, jotka puivat kansan, sirottelevat sen muihin maihin ja jättävät jäljelle paljaan maan. Joka puolelta he hyökkäävät Babyloniaan, kun sen tuhon päivä on tullut.

Jer. 51:24 

Kuitenkin minä kostan Babylonille ja kaikille Kaldean asukkaille sen pahan, mitä he ovat tehneet Siionille. Sinä, Siion, saat sen nähdä, sanoo Herra.

Jer. 51:60 

Jeremia oli kirjoittanut kirjakääröön kaikki Babylonia vastaan suunnatut sanat, kaikki tuon kaupungin hävitystä koskevat ennustukset.

Jer. 51:64 

Sano sitten: 'Näin uppoaa Babylon eikä enää nouse sen tuhon alta, jonka Herra sille tuottaa. Turhaan se näki vaivaa.'" Tähän päättyvät Jeremian sanat.

Jer. 52:2 

Sidkia teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, aivan samoin kuin Jojakim oli tehnyt.

Hes. 5:16 

"Minä lähetän teitä vastaan julmat nälänhädän nuolet, ja ne tuhoavat teidät, niissä on teidän tuhonne. Teidän nälkänne pahenee entisestään, sillä minä ehdytän teiltä leivän saannin. [Hes. 4:16, 14:13]

Hes. 5:17 

Minä lähetän teidän keskuuteenne nälän ja pedot, jotka tappavat lapsenne. Koko kaupunki on ruton ja veren vallassa, minä jätän sen miekan armoille. Minä, Herra, olen puhunut." [3. Moos. 26:22; 5. Moos. 32:24]

Hes. 6:9 

Pelastuneet muistavat minut eläessään toisten kansojen seassa, siellä minne ovat joutuneet. Minä särjen heidän uskottoman sydämensä, joka oli luopunut minusta, ja heidän uskottomat silmänsä, jotka olivat hairahtuneet epäjumalien puoleen. He peittävät häveten kasvonsa ja inhoavat pahoja tekojaan, iljettäviä kättensä töitä. [4. Moos. 15:39]

Hes. 6:10 

He näkevät, että minä, Herra, en puhunut tyhjiä sanoja, kun uhkasin heitä tällä onnettomuudella.

Hes. 6:11 

"Näin sanoo Herra Jumala: Lyö käsiäsi yhteen, polje jaloillasi maata ja huuda: 'Voi!' Valita kaikkia pahoja tekoja, kaikkia iljettäviä töitä, jotka Israelin kansa on tehnyt ja joiden vuoksi se kaatuu miekkaan ja menehtyy nälkään ja ruttoon. 6:11,12:[ Jes. 51:19+]

Hes. 7:5 

Näin sanoo Herra Jumala: -- Onnettomuuksien onnettomuus! Se on tullut,

Hes. 7:24 

Minä tuon kansoista pahimmat, ja ne valtaavat heidän talonsa. Minä teen lopun heidän voimantunnostaan, ja heidän pyhät paikkansa häväistään.

Hes. 8:9 

Hän sanoi minulle: "Mene ja katso, millaisia iljetyksiä he täällä tekevät."

Hes. 11:2 

Herra sanoi minulle: "Ihminen, tässä ovat ne kaupungin miehet, jotka punovat juonia ja antavat vääriä neuvoja.

Hes. 13:22 

"Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta.

Hes. 14:15 

"Tai minä panen pedot kulkemaan kautta maan, ja ne tappavat kaikki sen asukkaat, niin että koko maa autioituu eikä petojen tähden kukaan edes liiku siellä. [Hes. 5:17]

Hes. 14:21 

"Näin sanoo Herra Jumala: Miten käykään, kun lähetän Jerusalemiin kaikki neljä ankaraa rangaistustani: miekan, nälänhädän, pedot ja ruton! Ne hävittävät sieltä sekä ihmiset että eläimet. [Jes. 51:19+]

Hes. 14:22 

Mutta jotkut jäävät henkiin, ja he ottavat poikansa ja tyttärensä ja tulevat tänne teidän luoksenne. Kun te kuulette, mitä he ovat tehneet ja millaista elämää viettäneet, te ette enää kauhistu onnettomuutta, jonka minä Jerusalemille tuotin, ette sure sitä, minkä sille tein. [Hes. 12:16]

Hes. 16:23 

"Eikä tuokaan pahuutesi riittänyt sinulle. Voi sinua, sanoo Herra Jumala, voi sinua!

Hes. 16:57 

ennen kuin oma pahuutesi paljastui? Nyt olet sinä vuorostasi pilkan kohteena. Sinua pilkkaavat edomilaiset ja kaikki heidän naapurinsa, ja joka puolelta lankeaa yllesi myös filistealaisten pilkka. [2. Kun. 15:37; 2. Aik. 28:18]

Hes. 20:43 

Siellä te muistatte elämänmenonne, kaikki tekonne, joilla olette itsenne tahranneet, ja te inhoatte itseänne sen pahan tähden, mitä olette tehneet. [Hes. 6:9]

Hes. 20:44 

Te tulette tietämään, israelilaiset, että minä olen Herra, kun minä nimeni tähden teen teille näin enkä siten kuin te ansaitsisitte, en teidän kelvottoman elämänne ja pahojen tekojenne mukaan. Näin sanoo Herra Jumala."

Hes. 30:12 

Minä kuivatan Niilin kaikki vedet ja annan Egyptin raakalaisten käsiin, minä panen vieraat sotajoukot hävittämään maan ja kaiken mitä siinä on. Minä, Herra, olen puhunut. [Jes. 19:5]

Hes. 33:11 

Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne! Miksi te kuolisitte, israelilaiset! [Hes. 18:23; 2. Piet. 3:9]

Hes. 34:25 

"Minä teen heidän kanssaan liiton ja takaan heille rauhan. Minä hävitän pedot koko maasta, niin että he ovat turvassa aavikollakin ja voivat nukkua vaikka metsässä. [Jes. 11:6-9; Hoos. 2:20]

Hes. 36:31 

"Te muistatte silloin tekonne ja toimenne, jotka eivät olleet hyviä, ja te inhoatte itseänne syntienne ja iljettävien tekojenne tähden. [Hes. 6:9, 20:43]

Hes. 38:10 

"Näin sanoo Herra Jumala: Sinä päivänä nousee mieleesi ilkeitä ajatuksia, sinä punot juonia

Hoos. 7:1 

Kun minä parannan Israelin vammat, tulevat näkyviin Efraimin rikokset ja Samarian pahat teot.* Siellä rehottaa valhe ja petos: varkaat tunkeutuvat taloihin, rosvojoukot kuljeksivat ryöstellen. [Israel ja Efraim tarkoittavat molemmat Israelin pohjoisvaltiota, jonka pääkaupunki oli Samaria.]

Hoos. 7:2 

He eivät ajattele, että minä muistan heidän pahuutensa. Nyt heidän tekonsa saartavat heidät, ne odottavat tuomiota minun edessäni.

Hoos. 7:3 

-- He saavat kavaluudellaan kuninkaan hyvälle mielelle, tekevät valheillaan hovin iloiseksi.

Hoos. 7:15 

Minä kasvatin heidät, vahvistin heidän käsivartensa, mutta he suunnittelevat minua vastaan pahaa.

Hoos. 9:15 

-- Gilgalissa paljastui Efraimin koko pahuus, siellä minä aloin vihata sitä kansaa. Pahojen tekojen tähden minä karkotan sen maastani. En rakasta sitä enää! Kaikki Efraimin päälliköt ovat niskureita. [Hoos. 4:15, 12:12]

Hoos. 10:15 

Samoin käy Betelille teidän määrättömän pahuutenne tähden. Aamunkoitteessa isketään kuoliaaksi Israelin kuningas. [1. Sam. 11:11; 2. Aik. 20:20]

Joel 2:13 

Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen. [2. Moos. 34:6; Neh. 9:17; Ps. 51:19; Joona 4:2]

Joel 4:13 

Lähettäkää sirppi, elo on jo kypsää. Tulkaa polkemaan viinikuurnaa, se on jo täynnä, altaissa viini kuohuu yli reunojen. Suuri on kansojen pahuus. [Mark. 4:29; Ilm. 14:15 | Jes. 63:3]

Aam. 3:6 

Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa ihmisten säikähtämättä? Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta Herran sitä aiheuttamatta? [Job 2:10+]

Aam. 5:13 

Sen takia viisas vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika. [Sananl. 10:19]

Aam. 5:14 

Pyrkikää hyvään, älkää pahaan, jotta saisitte elää! Silloin Herra Jumala Sebaot on teidän kanssanne, niin kuin te sanotte hänen olevan.

Aam. 5:15 

Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää! Saattakaa kaupunginportissa oikeus voimaan. Ehkä Herra Jumala Sebaot silloin armahtaa Joosefin heimon jäännöstä. [Ps. 97:10]

Aam. 6:3 

Te torjutte mielestänne pahan päivän ja hyväksytte väkivallan keskuudessanne. [Hes. 12:22; Aam. 9:10]

Aam. 9:4 

Jos viholliset vievät heidät vankeuteen, käsken miekan tappaa heidät siellä. Minä käännän katseeni heihin onnettomuudeksi, en onneksi.

Aam. 9:10 

Kansani syntiset kaatuvat miekkaan, kaikki nuo, jotka sanovat: "Meille et onnettomuutta tuota, et anna sen meitä kohdata!" [Aam. 6:3]

Ob. 13 

Älä tunkeudu sisään kansani porteista sen onnettomuuden aikana! Älä muiden joukossa katsele ivallisesti kansani hätää sen onnettomuuden päivänä! Älä kajoa sen omaisuuteen onnettomuuden päivänä!

Joona 1:2 

"Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä." [1. Moos. 10:11]

Joona 1:7 

Merimiehet sanoivat toisilleen: "Heitetään arpaa, että saamme tietää, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä!" Miehet heittivät arpaa, ja arpa osui Joonaan. [Sananl. 16:33]

Joona 1:8 

Silloin he sanoivat hänelle: "Kerro meille, miksi tämä onnettomuus on kohdannut meitä! Mikä sinä olet miehiäsi? Millä asioilla sinä liikut ja mistä tulet? Mistä maasta ja mitä kansaa sinä olet?"

Joona 3:8 

Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. [Job 38:39-41+]

Joona 3:10 

Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. [2. Moos. 32:14; Aam. 7:3,6]

Joona 4:1 

Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui.

Joona 4:2 

Hän rukoili Herraa ja sanoi: "Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut.

Joona 4:6 

Silloin Herra Jumala pani risiinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle, varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risiinikasvista.

Miika 1:12 

Voiko Marot toivoa mitään hyvää, kun Herra on lähettänyt onnettomuuden Jerusalemin porteille saakka? [2. Kun. 18:17]

Miika 2:1 

Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, siihen heillä on valta. [Ps. 36:5]

Miika 2:3 

Sen tähden Herra sanoo: -- Näin olen päättänyt tehdä: annan onnettomuuden kohdata noita pahantekijöitä. Silloin ette voi nostaa iestä harteiltanne, ette voi kulkea pystyssä päin, kovia aikoja ette voi väistää.

Miika 3:2 

Mutta te vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa. Te nyljette ihmisiltä nahan, revitte lihan heidän luistaan.

Miika 3:11 

Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: "Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä!" [2. Moos. 23:8+ | Jer. 5:12, 7:4]

Miika 7:3 

He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät. [Miika 3:11]

Nah. 1:11 

Sinusta, Ninive, lähti mies, joka hautoi mielessään pahaa, punoi juonia Herraa vastaan.

Nah. 3:19 

Tuhosi on peruuttamaton, vammasi parantumaton. Kun kansat kuulevat, kuinka sinun on käynyt, kaikki lyövät ilosta käsiään yhteen. Ketä ei olisi kohdannut sinun ainainen pahuutesi? [Jer. 30:12]

Hab. 1:13 

Sinun silmäsi ovat pyhät ja puhtaat, sinä et voi katsoa pahaa, et saata katsella vääryyttä. Miksi siis katselet petollisuutta, miksi vaikenet, kun jumalaton nielee hurskaan? [Job 21:7+]

Hab. 2:9 

-- Voi sitä, joka kokoaa ja kiskoo väärää voittoa talonsa hyväksi ja tekee pesänsä korkealle pelastuakseen kaikesta onnettomuudesta! [Sananl. 15:27; Dan. 4:27]

Sef. 3:15 

Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa. [Ps. 23:4]

Sak. 1:4 

"Älkää tehkö niin kuin isänne! Aikaisemmat profeetat julistivat heille: 'Näin sanoo Herra Sebaot: Palatkaa vääriltä teiltänne ja lakatkaa tekemästä pahaa!' Mutta teidän isänne eivät kuunnelleet minua, eivät välittäneet puheistani, sanoo Herra.

Sak. 1:15 

Mutta minä vihaan niitä kansoja, jotka kerskuvat olevansa turvassa. Kun minä hetkeksi vihastuin omalle kansalleni, nuo kansat tekivät sen kärsimyksen raskaaksi. [Jes. 47:6]

Sak. 7:10 

Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako, älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. [2. Moos. 22:20,21 | Ps. 5:10,11]

Sak. 8:17 

Älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. Varokaa tekemästä väärää valaa. Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra."
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7>