header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku עשה (` asah aw-saw' ) do

Löytyi 2286 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

5. Moos. 2:12 

Seirissä taas olivat muinoin asuneet horilaiset, mutta Esaun jälkeläiset riistivät heiltä heidän maansa, hävittivät heidät tieltään ja asettuivat heidän alueilleen, kuten israelilaisetkin tekivät omassa maassaan, jonka Herra heille antoi. [1. Moos. 14:6, 36:20,21]

5. Moos. 2:22 

Samalla tavoin Herra oli auttanut Seirissä asuvia Esaun jälkeläisiä, joiden tieltä hän hävitti horilaiset. Näin Esaun jälkeläiset olivat saaneet haltuunsa heidän maansa ja asettuneet sinne. Siellä he asuvat edelleenkin.

5. Moos. 2:29 

kuten saimme Seirissä asuvien Esaun jälkeläisten ja Arissa asuvien moabilaisten luvalla kulkea heidän maidensa halki. Näin me pääsemme Jordanin yli siihen maahan, jonka Herra, meidän Jumalamme, meille antaa.'

5. Moos. 3:2 

Mutta Herra sanoi minulle: 'Älä pelkää häntä. Minä annan sinun käsiisi sekä hänet että hänen kansansa ja maansa. Tee hänelle samoin kuin teit amorilaisten kuninkaalle Sihonille, joka hallitsi Hesbonissa.'

5. Moos. 3:6 

Me julistimme kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi, kuten olimme tehneet lyödessämme Hesbonin kuninkaan Sihonin. Julistimme Herralle kuuluvaksi uhriksi kaikki niiden asukkaat, miehet, naiset ja lapset, ja surmasimme heidät, [5. Moos. 2:34]

5. Moos. 3:21 

"Sitten minä sanoin Joosualle: 'Sinä olet omin silmin nähnyt, mitä Herra, teidän Jumalanne, teki niille kahdelle kuninkaalle. Samoin Herra tekee kaikille kuninkaille ja heidän mailleen, joihin te tunkeudutte.

5. Moos. 3:24 

'Herra, minun Jumalani, sinä olet jo näyttänyt minulle, palvelijallesi, suuruuttasi ja kätesi voimaa. Onko taivaassa tai maan päällä toista jumalaa, joka pystyy sellaisiin tekoihin ja ihmetöihin kuin sinä? [Ps. 86:8, 89:7]

5. Moos. 4:1 

"Kuulkaa siis, israelilaiset, nyt ne lain käskyt ja säädökset, jotka minä teille opetan. Noudattakaa niitä, niin saatte elää ja voitte ottaa haltuunne sen maan, jonka Herra, teidän isienne Jumala, teille antaa.

5. Moos. 4:3 

Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal- Peorissa. Herra, teidän Jumalanne, hävitti teidän keskuudestanne kaikki, jotka lankesivat siellä Baalin palvojiksi. [4. Moos. 25:3,4; Joos. 22:17]

5. Moos. 4:5 

"Minä opetan teille lain käskyt ja säädökset, kuten Herra, minun Jumalani, käski minun tehdä. Teidän tulee noudattaa niitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne.

5. Moos. 4:6 

Noudattakaa niitä ja pitäkää ne, sillä ne ovat muiden kansojen silmissä osoitus teidän viisaudestanne ja ymmärryksestänne. Nämä lait kuullessaan kaikki sanovat: 'Miten viisas ja ymmärtäväinen tuo suuri kansa onkaan.'

5. Moos. 4:13 

Hän ilmoitti teille liittonsa ehdot, kymmenen käskyn lain, jota teidän tulee noudattaa, ja kirjoitti käskyt kahteen kivitauluun. [2. Moos. 24:12+]

5. Moos. 4:14 

Minun hän käski opettaa teille kaikki lait ja säädökset, että eläisitte niiden mukaisesti siinä maassa, jonka menette ottamaan haltuunne.

5. Moos. 4:16 

ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa, jolla olisi miehen tai naisen hahmo [2. Moos. 20:4]

5. Moos. 4:23 

Pitäkää huoli siitä, ettette unohda sen liiton ehtoja, jonka Herra, teidän Jumalanne, teki teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, sillä sen on Herra, teidän Jumalanne, teiltä kieltänyt.

5. Moos. 4:25 

"Kun teille sitten on syntynyt lapsia ja lastenlapsia ja olette jo kotiutuneet maahanne, katsokaa, ettette syyllisty minkäänlaisen jumalankuvan valmistamiseen. Jos teette jumalankuvia, rikotte Herraa, Jumalaanne, vastaan ja herätätte hänen vihansa. 5. 4:25,26:[ 5. Moos. 8:19,20; Joos. 23:16; 1. Kun. 9:6,7]

5. Moos. 4:34 

Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt? Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät kohotetun kätensä ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä. [2. Moos. 6:6+]

5. Moos. 5:1 

Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille: "Kuulkaa, israelilaiset, ne lain käskyt ja säädökset, jotka minä teille tänään julistan. Painakaa ne mieleenne ja eläkää tarkoin niiden mukaan.

5. Moos. 5:8 

"'Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. [2. Moos. 20:4+]

5. Moos. 5:10 

Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

5. Moos. 5:13 

Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,

5. Moos. 5:14 

mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin.

5. Moos. 5:15 

Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää. [2. Moos. 6:6]

5. Moos. 5:27 

Mene sinä Herran, meidän Jumalamme luo. Kuuntele ja kerro meille kaikki, mitä hän sinulle puhuu, niin me tottelemme ja elämme hänen käskyjensä mukaan.' [2. Moos. 24:3,7]

5. Moos. 5:31 

mutta jää sinä tänne minun luokseni, niin minä ilmoitan sinulle koko lain, kaikki käskyt ja säädökset. Ne sinun tulee opettaa israelilaisille, ja niitä heidän on noudatettava siinä maassa, jonka minä annan heidän omakseen.'

5. Moos. 5:32 

"Noudattakaa siis näitä käskyjä ja eläkää niiden mukaan, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt. Älkää poiketko oikealle älkääkä vasemmalle, [5. Moos. 17:20; Joos. 1:7, 23:6; 2. Kun. 22:2]

5. Moos. 6:1 

"Nämä ovat ne lait, käskyt ja säädökset, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt opettaa teille. Eläkää niiden mukaan siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne.

5. Moos. 6:3 

Kuunnelkaa siis, israelilaiset! Noudattakaa näitä käskyjä ja eläkää niiden mukaan. Silloin te menestytte ja kasvatte suureksi kansaksi siinä maassa, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Näin on Herra, teidän isienne Jumala, luvannut.

5. Moos. 6:18 

Tehkää sitä, mikä Herran sanan mukaan on oikeaa ja hyvää, että menestyisitte ja pääsisitte ottamaan haltuunne sen hyvän maan, josta Herra valalla vannoen antoi lupauksen esi-isillenne,

5. Moos. 6:24 

Herra, meidän Jumalamme, käski meidän noudattaa näitä käskyjä ja pelätä häntä, että me aina menestyisimme ja että hän edelleenkin antaisi meidän elää.

5. Moos. 6:25 

Kun me tarkoin noudatamme tätä lakia, jonka Herra, meidän Jumalamme, on antanut, niin Herra katsoo meidät vanhurskaiksi.'

5. Moos. 7:5 

Tehkää sen sijaan heille näin: repikää maahan heidän alttarinsa, murskatkaa heidän kivipatsaansa, hakatkaa poikki heidän asera- paalunsa* ja polttakaa heidän jumalankuvansa. [Asera-paalu edusti kanaanilaisten jumalatarta.] [2. Moos. 34:13+]

5. Moos. 7:11 

Pitäkää siis huoli siitä, että noudatatte lakia, niitä käskyjä ja säädöksiä, jotka minä teille nyt annan.

5. Moos. 7:12 

"Jos te tottelette näitä käskyjä ja noudatatte niitä, niin Herra, teidän Jumalanne, osoittaa teille uskollisuutensa ja pitää voimassa liittonsa, kuten hän on vannonut teidän esi-isillenne.

5. Moos. 7:18 

Älkää kuitenkaan pelätkö niitä, vaan pitäkää aina mielessänne, mitä Herra, teidän Jumalanne, teki faraolle ja koko Egyptille.

5. Moos. 7:19 

Muistakaa egyptiläisten suuret koettelemukset, jotka omin silmin saitte nähdä. Ajatelkaa Herran, Jumalanne, tekemiä ihmeitä ja tunnustekoja, hänen väkevää kättään ja kohotettua käsivarttaan, joiden voimalla hän vei teidät pois Egyptistä. Samalla tavoin kuin egyptiläisille tekee Herra, teidän Jumalanne, kaikille niille kansoille, joita te nyt pelkäätte. [2. Moos. 6:6+]

5. Moos. 8:1 

"Painakaa mieleenne se laki, jonka minä nyt annan teille. Noudattakaa sitä tarkoin, että saisitte elää, lisääntyisitte ja pääsisitte ottamaan omaksenne sen maan, josta Herra on valalla vannoen antanut lupauksen teidän esi-isillenne.

5. Moos. 8:17 

Älkää siis kuvitelko, että olette omin voimin ja omilla kyvyillänne hankkineet itsellenne tämän vaurauden.

5. Moos. 8:18 

"Muistakaa Herraa, Jumalaanne. Hän yksin antaa teille voimaa hankkia vaurautta. Herra täyttää nyt lupauksensa, jonka hän valalla vahvistaen antoi esi- isillenne.

5. Moos. 9:12 

"Herra sanoi minulle silloin: 'Laskeudu heti vuorelta, sillä sinun kansasi, jonka johdit pois Egyptistä, on syössyt itsensä turmioon. Näin pian he ovat kääntyneet pois siltä tieltä, jota käskin heidän kulkea. He ovat valaneet itselleen patsaan.' [2. Moos. 32:7]

5. Moos. 9:14 

Mene nyt. Minä aion hävittää sen ja pyyhkiä sen nimen maan päältä. Mutta sinusta minä teen tätä kansaa mahtavamman ja suuremman kansan.'

5. Moos. 9:16 

Minä näin, että te olitte rikkoneet Herraa, Jumalaanne, vastaan ja valaneet itsellenne sonnipatsaan. Kovin pian te poikkesitte siltä tieltä, jota Herra käski teidän kulkea!

5. Moos. 9:18 

"Sitten heittäydyin Herran eteen ja olin, kuten edelliselläkin kerralla, neljäkymmentä päivää ja yötä syömättä ja juomatta kaiken sen synnin tähden, mitä te olitte tehneet. Te olitte rikkoneet Herraa vastaan ja herättäneet hänen vihansa,

5. Moos. 9:21 

Sonnipatsaan, jonka olitte synnissänne tehneet, minä otin ja poltin tulessa. Minä hakkasin sen palasiksi ja hienonsin palaset tomuksi, ja tomun minä heitin vuorelta virtaavaan puroon. [2. Moos. 32:20]

5. Moos. 10:1 

"Herra sanoi minulle silloin: 'Tee kaksi aikaisempien kaltaista kivitaulua ja nouse minun luokseni vuorelle. Tee myös puinen arkku. [2. Moos. 34:1 | 2. Moos. 25:10]

5. Moos. 10:3 

Minä tein akasiapuusta arkun, valmistin kaksi aikaisempien kaltaista kivitaulua ja nousin taulut mukanani vuorelle.

5. Moos. 10:5 

Laskeuduttuani vuorelta minä panin taulut arkkuun, jonka olin tehnyt, ja siellä niitä pidetään, kuten Herra on määrännyt. [2. Moos. 40:20]

5. Moos. 10:18 

Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. [Jer. 7:6; Sak. 7:10]

5. Moos. 10:21 

Ylistäkää häntä, hän on teidän Jumalanne. Hän teki teidän hyväksenne ne suuret ja pelottavat teot, jotka olette omin silmin nähneet.

5. Moos. 11:3 

He eivät ole nähneet niitä voimatekoja, jotka hän teki faraolle, Egyptin kuninkaalle, ja koko hänen maalleen,

5. Moos. 11:4 

eivätkä sitä, miten egyptiläisten sotajoukko, joka ajoi teitä takaa, tuhoutui hevosineen ja sotavaunuineen, kun Herra antoi Kaislameren vesien vyöryä egyptiläisten yli ja hävitti faraon sotajoukon perin pohjin. [2. Moos. 14:30,31]

5. Moos. 11:5 

Lapsenne eivät ole nähneet, mitä kaikkea Herra teki teidän hyväksenne vaeltaessanne autiomaan halki.

5. Moos. 11:6 

He eivät liioin nähneet, mitä Herra teki Datanille ja Abiramille, Ruubenin heimoon kuuluvan Eliabin pojille, kun maa avautui Israelin kansan nähden ja nieli heidät ja heidän perheensä telttoineen kaikkineen, samoin kaikki ihmiset ja eläimet, jotka olivat heidän mukanaan. [4. Moos. 16:32,33]

5. Moos. 11:7 

Vain teidän silmänne ovat saaneet nähdä kaikki ne suuret teot, jotka Herra on tehnyt.

5. Moos. 11:22 

"Jos te tarkoin noudatatte tätä lakia, jonka minä käsken teidän pitää, jos rakastatte Herraa, Jumalaanne, ja aina hänelle uskollisina vaellatte hänen teitään,

5. Moos. 11:32 

noudattakaa tarkoin kaikkia niitä lakeja ja säädöksiä, jotka minä teille nyt annan.

5. Moos. 12:1 

"Nämä ovat ne määräykset ja säädökset, joita teidän tulee koko elinaikanne tarkoin noudattaa. Niiden mukaan teidän tulee elää siinä maassa, jonka Herra, teidän isienne Jumala, antaa teille.

5. Moos. 12:4 

"Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,

5. Moos. 12:8 

"Älkää silloin tehkö, kuten me nyt teemme, sillä täällä jokainen menettelee niin kuin oikeaksi katsoo.

5. Moos. 12:14 

Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset.

5. Moos. 12:25 

Pidättykää nauttimasta verta; silloin te menettelette Herran käskyn mukaisesti ja te ja teidän jälkeläisenne menestytte.

5. Moos. 12:27 

Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla. Teurasuhreista vuodatettakoon Herran alttarille veri; lihan saatte syödä itse.

5. Moos. 12:28 

Noudattakaa ja totelkaa kaikkia näitä määräyksiä, jotka minä nyt annan teille. Te ja jälkeläisenne menestytte aina, kun teette sitä, mikä Herran käskyn mukaan on oikeaa ja hyvää.

5. Moos. 12:30 

varokaa, ettette myöhemminkään joudu heidän pauloihinsa jäljittelemällä heidän tapojaan. Älkää ottako selkoa siinä maassa asuvien kansojen jumalista älkääkä kyselkö, miten nuo kansat palvelivat jumaliaan. [5. Moos. 18:9; Joos. 23:7; Ps. 106:35]

5. Moos. 12:31 

5. Moos. 13:1 

Te ette saa Herraa, Jumalaanne, palvellessanne noudattaa näiden kansojen tapoja, sillä kaikki se, mitä ne ovat tehneet palvoessaan jumaliaan, on Herralle iljetystä, jota hän vihaa. Ne kansat ovat uhranneet jumalilleen polttouhreina jopa poikiaan ja tyttäriään.

5. Moos. 13:12 

Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tästä tuomiosta, jotta he pelkäisivät eivätkä enää tekisi sellaista pahaa. [5. Moos. 17:13]

5. Moos. 13:15 

tutkikaa asiaa ja selvittäkää se tarkoin. Jos käy ilmi, että sellainen iljettävä teko todella on tapahtunut,

5. Moos. 13:19 

Näin tapahtuu, jos tottelette Herraa, Jumalaanne, noudatatte kaikkia hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, ja teette sitä, mikä Herran käskyn mukaan on oikein.

5. Moos. 14:29 

niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne. [4. Moos. 18:24 | 5. Moos. 26:12,13]

5. Moos. 15:1 

"Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto. [2. Moos. 23:10,11; 3. Moos. 25:3,4]

5. Moos. 15:5 

eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut.

5. Moos. 15:17 

ota naskali ja lävistä sillä hänen korvalehtensä ovea vasten. Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi. Sama koskee myös orjatartasi. [2. Moos. 21:6]

5. Moos. 15:18 

Älä murehdi sitä, että joudut vapauttamaan orjasi. Hän on palvellut sinua kuusi vuotta ja tullut maksamaan sinulle paljon vähemmän kuin päivätyöläinen. Jos toimit Herran, Jumalasi, käskyn mukaan, Herra siunaa sinua kaikissa toimissasi.

5. Moos. 16:1 

"Abib-kuussa teidän tulee viettää pääsiäisjuhlaa Herran, Jumalanne, kunniaksi, sillä siinä kuussa Herra vei teidät yöllä pois Egyptistä. [2. Moos. 12:11+]

5. Moos. 16:8 

Kuutena päivänä teidän tulee syödä happamatonta leipää; seitsemäntenä on pidettävä erityinen juhlakokous Herran, Jumalanne, kunniaksi. Silloin ette saa tehdä mitään työtä.

5. Moos. 16:10 

teidän tulee viettää viikkojuhlaa Herran, Jumalanne, kunniaksi. Tuokaa vapaaehtoisia uhrilahjoja sen mukaan, kuin Herra on teitä kutakin siunannut. [2. Moos. 34:22+]

5. Moos. 16:12 

Muistakaa, että itse olitte orjina Egyptissä. Noudattakaa sen tähden tarkoin näitä käskyjä.

5. Moos. 16:13 

"Kun olette puineet viljanne ja korjanneet viinisatonne, teidän tulee viettää lehtimajanjuhlaa seitsemän päivän ajan. [3. Moos. 23:34+]

5. Moos. 16:21 

"Kun rakennatte Herralle, Jumalallenne, alttarin, älkää pystyttäkö sen viereen asera-paalua älkääkä mitään muutakaan puuta.

5. Moos. 17:2 

"Jos jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, joku mies tai nainen tekee syntiä Herraa vastaan, rikkoo hänen liittonsa

5. Moos. 17:4 

teidän tulee tutkia asia tarkoin heti, kun olette saaneet siitä tiedon. Jos käy ilmi, että tällainen iljettävä teko todella on tapahtunut Israelissa,

5. Moos. 17:5 

teidän on vietävä pahantekijä kaupungin portille ja kivitettävä hänet kuoliaaksi. [2. Moos. 22:20; 5. Moos. 13:11]

5. Moos. 17:10 

Toimikaa sen päätöksen mukaan, jonka he julistavat Herran valitsemassa paikassa, ja tehkää tarkalleen, niin kuin he neuvovat.

5. Moos. 17:11 

Noudattakaa heiltä saamaanne ohjetta ja toimikaa heidän antamansa päätöksen mukaisesti poikkeamatta puoleen tai toiseen siitä tuomiosta, jonka he teille ilmoittavat.

5. Moos. 17:12 

Mutta jos joku on niin röyhkeä, ettei piittaa tuomarin tai Herran palvelijana toimivan papin päätöksestä, hänen on kuoltava. Hävittäkää paha Israelista.

5. Moos. 17:19 

Hänen tulee pitää laki hallussaan ja lukea sitä koko elämänsä ajan, että hän oppii pelkäämään Herraa ja tarkoin noudattamaan kaikkia tämän lain käskyjä ja määräyksiä. [Joos. 1:7,8]

5. Moos. 18:9 

"Kun tulette siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, älkää ruvetko noudattamaan siellä asuvien kansojen iljettäviä tapoja.

5. Moos. 18:12 

Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne.

5. Moos. 19:9 

jos te vain noudatatte kaikkia näitä käskyjä, jotka minä nyt annan teille, ja jos rakastatte Herraa, Jumalaanne, ja kuljette hänen teitään. Kun alueenne laajenee, teidän tulee valita näiden kolmen kaupungin lisäksi vielä kolme muuta turvakaupunkia.

5. Moos. 19:19 

häntä tulee kohdella samalla tavoin, kuin hän itse aikoi kohdella toista. Hävittäkää paha keskuudestanne. [5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 19:20 

Kun muut saavat kuulla tuomiosta, he pelkäävät eivätkä enää tee tällaista pahaa. [Sananl. 19:5]

5. Moos. 20:12 

Mutta jos kaupunki ei suostu rauhaan vaan ryhtyy taisteluun teitä vastaan, piirittäkää se,

5. Moos. 20:15 

"Näin teidän tulee menetellä kaikkien kaukana olevien kaupunkien kanssa.

5. Moos. 20:18 

Ellette hävitä heitä, he opettavat teille iljettävät tapansa, joita he ovat noudattaneet palvoessaan jumaliaan, ja niin te rikotte Herraa, Jumalaanne vastaan.

5. Moos. 20:20 

Saatte kuitenkin katkoa sellaisia puita, joista tiedätte, etteivät ne tuota syötävää hedelmää. Niitä voitte kaataa ja niistä voitte rakentaa piirityslaitteita viholliskaupunkia vastaan, kunnes se kukistuu.

5. Moos. 21:9 

Kun menettelette tällä tavoin Herran tahdon mukaisesti, te puhdistutte veren aiheuttamasta syyllisyydestä.

5. Moos. 21:12 

Hänen on siinä tapauksessa vietävä nainen kotiinsa ja käskettävä hänen ajella päänsä paljaaksi ja leikata kyntensä.

5. Moos. 22:3 

Samoin sinun tulee menetellä, jos joku on kadottanut aasinsa, viittansa tai mitä tahansa omaisuuttaan: jos löydät jotakin toiselle kuuluvaa, sinun on palautettava se.

5. Moos. 22:5 

"Nainen ei saa pitää yllään mitään miehen asuun kuuluvaa, eikä mies saa pukeutua naisen vaatteisiin. Jokainen, joka niin tekee, on iljetys Herralle, teidän Jumalallenne.
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23>