header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.

Sanahaku ידע (yada` yaw-dah' ) know

Löytyi 874 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

1. Sam. 1:19 

Varhain seuraavana aamuna he nousivat rukoilemaan Herraa. Sitten he palasivat kotiinsa Ramaan. Kun Elkana oli maannut vaimonsa Hannan kanssa, Herra vastasi Hannan rukoukseen.

1. Sam. 2:12 

Eelin pojat olivat kelvottomia miehiä eivätkä välittäneet Herrasta. 1. 2:12-17:[ 3. Moos. 7:28-34]

1. Sam. 3:7 

Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle.

1. Sam. 3:13 

Olen sanonut hänelle, että ikuinen tuomioni kohtaa hänen sukuaan, koska hän tiesi poikiensa halventavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa.

1. Sam. 3:20 

Näin koko Israel Danista Beersebaan saakka oppi tietämään, että Herra oli uskonut Samuelille profeetan tehtävän. [Tuom. 20:1+]

1. Sam. 4:6 

Filistealaisetkin kuulivat huudon ja sanoivat: "Mikä valtava riemuhuuto heprealaisten leiristä kuuluu?" Saatuaan tietää, että Herran arkku oli tullut leiriin,

1. Sam. 6:2 

filistealaiset kysyivät papeilta ja ennustajilta: "Mitä meidän pitäisi tehdä Herran arkulle? Sanokaa meille, millä tavalla voisimme lähettää sen takaisin oikeaan paikkaansa."

1. Sam. 6:3 

Nämä vastasivat: "Jos nyt lähetätte pois Israelin Jumalan arkun, älkää lähettäkö vain sitä, vaan pankaa sen mukaan hänelle hyvityslahja. Silloin te voitte hyvinkin parantua ja näette, miksi Jumalan käsi ei ole lakannut ahdistamasta teitä."

1. Sam. 6:9 

Pitäkää Herran arkkua silmällä: jos se lähtee kotiseutuaan kohti, Bet-Semesiin päin, silloin tämä suuri onnettomuus on Herran aiheuttama, mutta jos käy toisin, me tiedämme, ettei hänen kätensä ole lyönyt meitä, vaan kaikki on ollut pelkkää sattumaa."

1. Sam. 10:8 

Mene sen jälkeen edelläni Gilgaliin. Minä tulen sinne luoksesi uhraamaan poltto- ja yhteysuhreja. Odota seitsemän päivää, niin tulen sinne ja ilmoitan, mitä sinun pitää tehdä." [1. Sam. 13:8]

1. Sam. 10:11 

Kun ne, jotka vanhastaan tunsivat Saulin, näkivät hänet hurmostilassa profeettojen joukossa, he sanoivat toisilleen: "Mitä Kisin pojalle on tapahtunut? Onko Saulistakin tullut profeetta?"

1. Sam. 12:17 

Nyt on vehnänkorjuun aika. Mutta kun kutsun Herraa, hän lähettää ukkosen ja sateen.* Siitä tiedätte, että pyytäessänne itsellenne kuningasta olette pahasti rikkoneet Herraa vastaan." [Vehnänkorjuun aikana huhti-toukokuussa ei esiintynyt sateita.] [1. Sam. 8:6]

1. Sam. 14:3 

Efodia kantoi Ahia, Ikabodin veljen Ahitubin poika, jonka isänisä oli Pinehas, Silossa Herran pappina toimineen Eelin poika. Kukaan miehistä ei tiennyt Jonatanin lähdöstä. [1. Sam. 1:3, 4:21]

1. Sam. 14:12 

Ja vartioston miehet huutelivat Jonatanille ja hänen aseenkantajalleen: "Kiivetkää tänne, niin näytämme teille jotakin!" Silloin Jonatan sanoi aseenkantajalleen: "Kiipeä perässäni! Nyt Herra on antanut filistealaiset Israelin käsiin."

1. Sam. 14:38 

Silloin Saul sanoi: "Kaikki päälliköt, tulkaa tänne, että saamme selville, mistä synnistä tämä johtuu! [Sananl. 1:28; Jes. 59:2; Miika 3:4]

1. Sam. 16:3 

Kutsu Iisai uhriaterialle, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Voitele kuninkaaksi se, jonka sinulle osoitan."

1. Sam. 16:16 

Antakoon siis kuninkaamme käskyn, niin palvelijasi hakevat miehen, joka osaa soittaa harppua. Jos paha henki taas yllättää sinut, hän soittaa harppuaan ja sinun tulee hyvä olla."

1. Sam. 16:18 

Eräs hänen sotilaansa sanoi silloin: "Minä tunnen betlehemiläisen Iisain pojan, joka osaa soittaa hyvin. Hän on urhea ja hyvä soturi, viisas puheissaan ja komeannäköinen, ja Herra on hänen kanssaan."

1. Sam. 17:28 

Kun vanhin veli Eliab kuuli, mitä Daavid puhui miehille, hän suuttui ja sanoi: "Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla? Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain olet tullut."

1. Sam. 17:46 

Tänä päivänä Herra jättää sinut minun käsiini. Minä katkaisen kaulasi ja syötän sinut ja koko filistealaisten sotajoukon raadot taivaan linnuille ja villipedoille. Silloin koko maa saa tietää, että Israelilla on Jumala,

1. Sam. 17:47 

ja koko tämä joukko tajuaa, että Herra voi auttaa ilman miekkaa ja keihästä. Sota on Herran vallassa, ja hän antaa teidät meidän käsiimme."

1. Sam. 17:55 

Kun Saul oli nähnyt Daavidin lähtevän filistealaista vastaan, hän kysyi Abnerilta, sotaväen päälliköltä: "Abner, kenen poika tuo nuori mies on?" Abner vastasi: "En totta tosiaan tiedä."

1. Sam. 18:28 

Saul ymmärsi nyt, että Herra oli Daavidin kanssa. Mikal, Saulin tytär, rakasti Daavidia,

1. Sam. 20:3 

Mutta Daavid väitti: "Isäsi tietää hyvin, että sinä olet kiintynyt minuun, ja hän ajattelee: 'Tämä ei saa tulla Jonatanin tietoon, muuten hän pahoittaa mielensä.' Mutta niin totta kuin Herra elää ja sinä elät, vain askel on minun ja kuoleman välillä!"

1. Sam. 20:7 

Jos isäsi tyytyy siihen vastaukseen, minä voin olla rauhassa, mutta jos hän raivostuu, tiedät sinäkin, että hänellä on paha mielessä.

1. Sam. 20:9 

Jonatan sanoi: "Älä tuollaista puhu! Jos vähänkin huomaan, että isäni hautoo jotakin pahaa sinua vastaan, kerron siitä varmasti sinulle."

1. Sam. 20:30 

Silloin Saul raivostui Jonatanille ja huusi hänelle: "Sinä petollisen nartun pentu! Tiedän kyllä, että sinä pidät yhtä tuon Iisain pojan kanssa häpeäksi itsellesi ja kirotulle äidillesi!

1. Sam. 20:33 

Silloin Saul kohotti keihäänsä häntä kohti uhaten tappaa hänet, ja Jonatan ymmärsi, että hänen isänsä oli päättänyt surmata Daavidin. [1. Sam. 18:11, 19:10]

1. Sam. 20:39 

Poika ei osannut epäillä mitään, sillä vain Jonatan ja Daavid tiesivät, mitä sanat tarkoittivat.

1. Sam. 21:3 

Daavid vastasi pappi Ahimelekille: "Kuningas on antanut minulle tehtävän. Mutta hän sanoi: 'Kukaan ei saa tietää mitään siitä tehtävästä, jota suorittamaan sinut lähetän ja jonka olen sinulle määrännyt.' Palvelijoiden olen käskenyt tulla erääseen toiseen paikkaan.

1. Sam. 22:3 

Daavid lähti Adullamista Moabin Mispeen ja pyysi Moabin kuninkaalta: "Anna isäni ja äitini tulla tänne teidän luoksenne, kunnes näen, mitä Jumala aikoo minulle tehdä."

1. Sam. 22:6 

Saul istui Gibeassa kukkulalla tamariskipuun alla keihäs kädessään, ja kaikki hänen miehensä seisoivat hänen ympärillään. Silloin Saulille tultiin kertomaan, että Daavid ja hänen miehensä oli nähty.

1. Sam. 22:15 

Ja kysyinkö minä silloin ensimmäistä kertaa häntä varten neuvoa Jumalalta? Varmasti en! Älköön kuningas syyttäkö mistään minua tai sukuani, sillä palvelijasi ei ole tiennyt tällaisesta puolta sanaakaan."

1. Sam. 22:17 

Ja lähellä seisoville saattueensa miehille kuningas sanoi: "Menkää ja tappakaa Herran papit! Hekin pitävät yhtä Daavidin kanssa. He tiesivät, että hän oli pakomatkalla, mutta eivät paljastaneet sitä minulle." Kuninkaan miehet eivät kuitenkaan halunneet kohottaa kättään Herran pappeja vastaan.

1. Sam. 22:22 

Silloin Daavid kertoi Abjatarille: "Kun Doeg Edomilainen oli sinä päivänä siellä, minä aavistin heti, että hän kertoisi kaiken Saulille. Minä olen syypää sukusi tuhoon. [1. Sam. 21:8]

1. Sam. 23:9 

Kun Daavid huomasi, että Saulilla oli paha mielessä, hän sanoi pappi Abjatarille: "Tuo tänne efodi." [1. Sam. 30:7]

1. Sam. 23:17 

ja sanoi: "Älä pelkää! Isäni Saul ei tavoita sinua, vaan sinusta tulee Israelin kuningas ja minusta sinun lähin miehesi. Myös isäni Saul tajuaa sen." [1. Sam. 15:28, 20:31, 24:21]

1. Sam. 23:22 

Menkää nyt ja ottakaa vielä tarkemmin selville, missä hän liikkuu ja kuka hänet on noilla seuduilla nähnyt. Hänen sanotaan olevan hyvin viekas.

1. Sam. 23:23 

Ottakaa tarkasti selvää kaikista piilopaikoista, joita hän käyttää. Sitten kun teillä on varmat tiedot, tulkaa taas minun luokseni, niin lähden teidän mukaanne. Jos hän on tässä maassa, etsin kyllä hänet käsiini, vaikka joutuisin kulkemaan kylä kylältä läpi koko Juudan!"

1. Sam. 24:12 

Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen. [1. Sam. 20:1]

1. Sam. 24:21 

Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi. [1. Sam. 23:17]

1. Sam. 25:11 

Pitäisikö minun ottaa leivät ja vesi ja lihat, jotka olen varannut keritsijöille, ja antaa ne miehille, jotka tulevat ties mistä?"

1. Sam. 25:17 

Mieti nyt tarkkaan, mitä voisit tehdä! Muuten hukka perii isäntämme ja koko hänen väkensä. Itse hän on niin kelvoton, ettei hänelle kannata edes puhua."

1. Sam. 26:4 

hän lähetti tiedustelijoita ja sai tarkan tiedon Saulin olinpaikasta.

1. Sam. 26:12 

Daavid otti itse Saulin pään vierestä keihään ja vesipullon, ja he menivät pois. Kukaan ei nähnyt tai huomannut mitään, kukaan ei edes herännyt. Kaikki nukkuivat, sillä Herra oli vaivuttanut heidät syvään uneen.

1. Sam. 28:1 

Noihin aikoihin filistealaiset kokosivat joukkonsa lähteäkseen sotaan Israelia vastaan, ja Akis sanoi Daavidille: "Muista, että sinun ja miestesi pitää lähteä sotaan minun joukkojeni mukana."

1. Sam. 28:2 

Daavid vastasi Akisille: "Hyvä! Nyt saat nähdä, mihin palvelijasi pystyy." Akis sanoi Daavidille: "Hyvä on! Minä teen sinusta vakituisen henkivartijani."

1. Sam. 28:9 

Mutta nainen vastasi hänelle: "Tiedät varmaan, mitä Saul on tehnyt. Hän on hävittänyt maasta henkien manaajat ja enteiden selittäjät. Miksi yrität virittää ansaa pääni menoksi?"

1. Sam. 28:14 

Saul kysyi: "Minkä näköinen hän on?" Nainen vastasi: "Sieltä nousee vanha mies. Hän on kääriytynyt viittaan." Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja hän kumartui kunnioittavasti maahan saakka.

1. Sam. 28:15 

Samuel sanoi Saulille: "Miksi häiritsit minua ja kutsuit minut esiin?" Saul vastasi: "Olen suuressa ahdingossa. Filistealaiset käyvät sotaa minua vastaan, ja Jumala on väistynyt minusta eikä enää vastaa minulle profeettojen kautta eikä unissa. Minä kutsuin sinua, jotta ilmoittaisit, mitä minun pitää tehdä." [1. Sam. 18:12]

1. Sam. 29:9 

Akis vastasi hänelle: "Voit olla varma siitä, että minun silmissäni olet hyvä kuin Jumalan enkeli, mutta filistealaisten päälliköt sanovat, ettet saa tulla sotaan meidän mukanamme. [2. Sam. 14:17,20]

2. Sam. 1:5 

Kun nuorukainen oli kertonut tämän, Daavid kysyi: "Mistä sinä tiedät, että Saul ja hänen poikansa Jonatan ovat kuolleet?"

2. Sam. 1:10 

Menin hänen luokseen ja surmasin hänet, sillä ymmärsin, ettei hän voisi niin pahasti haavoittuneena jäädä henkiin. Otin sitten otsarivan hänen päästään ja renkaan hänen käsivarrestaan ja toin ne tänne sinulle, herra." [1. Sam. 31:4]

2. Sam. 2:26 

Abner huusi Joabille: "Pitääkö miekan riehua ikuisesti? Etkö käsitä, että se tietää katkeraa loppua? Eikö sinun olisi jo aika sanoa miehillesi, että he lakkaavat ajamasta takaa veljiään?"

2. Sam. 3:25 

Tunnethan sinä Abnerin, Nerin pojan! Hän tuli sinua harhauttamaan, urkkimaan liikkeitäsi ja ottamaan selkoa kaikesta mitä teet."

2. Sam. 3:26 

Sitten hän lähti Daavidin luota ja lähetti tämän tietämättä Abnerin perään sanansaattajia. Nämä käännyttivät Abnerin takaisin hänen ehdittyään Siran vesisäiliön luo.

2. Sam. 3:37 

Väkijoukko ja koko Israel ymmärsivät silloin, ettei kuninkaalla ollut osuutta Nerin pojan Abnerin surmaamiseen.

2. Sam. 3:38 

Kuningas sanoi miehilleen: "Te tiedätte, että tänään on Israelista kaatunut suuri päällikkö.

2. Sam. 5:12 

Daavid ymmärsi, että Herra oli vahvistanut hänen asemansa Israelin kuninkaana ja antanut hänen kuninkuutensa menestyä kansansa Israelin vuoksi.

2. Sam. 7:20 

Mitäpä muuta minä voisin enää sanoa sinulle? Sinä tunnet palvelijasi, Herra, minun Jumalani! [Ps. 139:1]

2. Sam. 7:21 

Täyttääksesi sanasi olet omasta tahdostasi tehnyt kaikki nämä suuret teot ja ilmoittanut ne palvelijallesi.

2. Sam. 11:16 

Piirittäessään kaupunkia Joab sijoitti Urian sille kohdalle, jossa hän tiesi vihollisen urheimpien sotilaiden olevan.

2. Sam. 11:20 

kuningas ehkä suuttuu ja sanoo: 'Mitä varten teidän piti mennä niin lähelle kaupunkia taistelemaan? Ettekö muka tienneet, että he ampuvat muurilta?

2. Sam. 12:22 

Hän vastasi: "Kun poika oli elossa, minä paastosin ja itkin, sillä ajattelin: 'Ehkäpä Herra armahtaa minua ja lapsi saa elää.'

2. Sam. 14:1 

Kun Joab, Serujan poika, ymmärsi kuninkaan kaipaavan Absalomia,

2. Sam. 14:20 

Hän teki tällä tavoin tuodakseen esiin toisen puolen asiasta. Mutta herrani on viisas kuin Jumalan enkeli ja ymmärtää kaiken mitä maan päällä tapahtuu."

2. Sam. 14:22 

Joab heittäytyi maahan kasvoilleen, kiitti kuningasta ja sanoi: "Herrani ja kuninkaani, nyt näen, että olen päässyt suosioosi, kun olet täyttänyt palvelijasi toiveen."

2. Sam. 15:11 

Absalom kutsui lisäksi Jerusalemista mukaansa kaksisataa miestä, ja nämä lähtivät matkaan hyvässä uskossa, tietämättä asiasta mitään.

2. Sam. 17:8 

Hän jatkoi: "Niin kuin tiedät, isäsi ja hänen soturinsa ovat rohkeita miehiä ja hurjia kuin erämaan karhu, jolta on ryöstetty pennut. Isäsi on myös kokenut sotilas eikä yövy samassa paikassa kuin muu väki.

2. Sam. 17:10 

Silloin urheimmankin miehen rohkeus pettää, vaikka hänellä olisi leijonan sydän. Tietäähän koko Israel, millainen soturi isäsi on ja kuinka urheita ovat hänen miehensä.

2. Sam. 17:19 

Talon emäntä pani kaivon päälle peitteen ja levitti sille jyviä, niin ettei kaivoa voinut huomata. [Joos. 2:6]

2. Sam. 18:29 

Kuningas kysyi: "Onko Absalom turvassa?" Ahimaas vastasi: "Näin, että siellä oli suuri hälinä silloin kun kuninkaan palvelija Joab lähetti minut matkaan, mutta en tiedä mitä se merkitsi."

2. Sam. 19:7 

Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua! Olet tänään osoittanut, etteivät päällikkösi ja miehesi merkitse sinulle mitään. Tänään olen nähnyt, että jos me kaikki olisimme kaatuneet mutta Absalom olisi jäänyt henkiin, mielestäsi kaikki olisi ollut kohdallaan.

2. Sam. 19:21 

Ymmärrän, että olen tehnyt väärin, ja siksi olen ensimmäisenä koko Joosefin heimosta tullut tänään herraani ja kuningastani vastaan."

2. Sam. 19:23 

Mutta Daavid vastasi: "Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Miksi te yritätte johtaa minua harhaan? Pitäisikö jonkun israelilaisen kuolla tänä päivänä, kun minä tiedän jälleen olevani Israelin kuningas?"

2. Sam. 19:36 

Olen jo kahdeksankymmenen. Erottaisinko enää hyvää huonosta, maistuisivatko ruoat ja juomat enää palvelijallesi, välittäisinkö enää kuunnella laulajia ja laulajattaria? Pitäisikö palvelijastasi tulla vielä taakka herralleni ja kuninkaalleni?

2. Sam. 22:44 

Sinä pelastit minut, kun kansani kapinoi, asetit minut hallitsemaan myös vieraita maita. Kansat, joita en tuntenut, ovat nyt valtani alla.

2. Sam. 24:2 

Kuningas sanoi sotaväkensä päällikölle Joabille: "Käykää läpi kaikki Israelin heimot Danista Beersebaan asti ja tarkastakaa väki, niin että saan tietää sen luvun." [Tuom. 20:1+]

2. Sam. 24:13 

Gad tuli kertomaan tämän Daavidille ja sanoi: "Tahdotko, että maahasi tulee seitsemän nälkävuotta? Vai pakenetko mieluummin kolmen kuukauden ajan vihamiehiäsi, jotka ajavat sinua takaa? Vai annatko ruton tulla maahasi kolmeksi päiväksi? Mieti nyt ja sano, mitä minun on vastattava hänelle, joka minut lähetti." [Jer. 29:7; Hes. 6:11,12]

1. Kun. 1:4 

Tyttö oli hyvin kaunis, ja hän alkoi hoitaa ja palvella kuningasta. Mutta kuningas ei yhtynyt häneen.

1. Kun. 1:11 

Silloin Natan sanoi Batseballe, Salomon äidille, näin: "Olet kai kuullut, että Adonia, Haggitin poika, on herramme Daavidin tietämättä julistautunut kuninkaaksi?

1. Kun. 1:18 

Mutta nyt on Adoniasta tullut kuningas sinun tietämättäsi, herrani ja kuninkaani.

1. Kun. 1:27 

Onko tämä tapahtunut herrani ja kuninkaani tahdosta, ilman että olet antanut meidän, palvelijoittesi, tietää, kuka on istuva valtaistuimella sinun jälkeesi?"

1. Kun. 2:5 

"Sinä tiedät myös, mitä Joab, Serujan poika, on minulle tehnyt, tiedät, mitä hän teki kahdelle Israelin sotaväen päällikölle, Abnerille, Nerin pojalle, ja Jeterin pojalle Amasalle. Hän tappoi heidät, vuodatti rauhan aikana verta kuin sodassa ikään. Hän tahrasi viattomalla verellä vyötäistensä vyön ja jalkojensa kengät. [2. Sam. 3:27, 20:10]

1. Kun. 2:9 

Älä sinä kuitenkaan jätä häntä rankaisematta. Sinä olet viisas ja tiedät kyllä, miten voit toimittaa hänet alas tuonelaan harmaat hiukset veressä."

1. Kun. 2:15 

Niin hän sanoi: "Sinä tiedät, että kuninkuus kuului minulle ja koko Israel odotti, että minusta tulee kuningas. Mutta niin ei käynytkään, vaan kuninkaaksi tuli veljeni Salomo. Toden totta, se oli Herran tahto. [1. Aik. 22:9,10, 28:5]

1. Kun. 2:32 

Herra on lukeva Joabin kuoleman hänen omaksi syykseen. Hänhän kävi kahden itseään oikeamielisemmän ja paremman miehen kimppuun, kun hän isäni Daavidin tietämättä tappoi miekallaan Nerin pojan Abnerin, Israelin sotaväen päällikön, ja Jeterin pojan Amasan, Juudan sotaväen päällikön.

1. Kun. 2:37 

Jos lähdet pois ja menet Kidroninlaakson yli, silloin sinä kuolet, tiedä se, ja se on oma syysi."

1. Kun. 2:42 

Kuningas kutsui Simein luokseen ja sanoi hänelle: "Enkö minä vannottanut sinua Herran nimeen ja varoittanut sinua? Enkö minä tehnyt sinulle tiettäväksi, että niin pian kuin poistut täältä, olet kuoleman oma? Sinä sanoit silloin minulle: 'Hyvä on, minä teen niin kuin käsket.'

1. Kun. 2:44 

Ja kuningas sanoi vielä Simeille: "Sinä tiedät hyvin, mitä pahaa olet tehnyt isälleni Daavidille! Nyt Herra kääntää sinun pahuutesi itseäsi vastaan. [2. Sam. 16:5-8,13 | Ps. 62:13]

1. Kun. 3:7 

Herra, minun Jumalani, sinä olet tehnyt minusta kuninkaan isäni Daavidin jälkeen, vaikka olen vain nuori poika, joka ei tiedä minne mennä, mitä tehdä.

1. Kun. 5:17 

"Sinä tiedät, ettei isäni Daavid voinut rakentaa temppeliä Herralle, Jumalalleen, koska hän joutui sotimaan joka puolella, kunnes Herra saattoi viholliset hänen jalkojensa alle.

1. Kun. 5:20 

Käske siis kaataa minulle setrejä Libanonin vuorilta. Saat minun miehiäni oman väkesi avuksi, ja minä maksan väellesi palkkaa pyyntösi mukaan. Sinä tiedät itsekin, ettei meillä täällä ole ketään, joka osaisi kaataa puita niin kuin sidonilaiset."

1. Kun. 8:38 

niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhtä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.

1. Kun. 8:39 

Anna silloin heille anteeksi, auta heitä ja anna jokaiselle hänen ansionsa mukaan, sillä sinä tunnet heidän sydämensä, sinä yksin tunnet kaikkien ihmisten sydämen. [1. Sam. 16:7+]

1. Kun. 8:43 

niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. Silloin kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan nimesi, kunnioittavat sinua kansasi Israelin tavoin ja tietävät, että tämä rakentamani temppeli on pyhitetty sinun nimellesi.

1. Kun. 8:60 

Silloin kaikki maailman kansat oppivat tietämään, että vain Herra on Jumala, ei kukaan muu. [5. Moos. 4:35,39]

1. Kun. 9:27 

Hiram lähetti laivastoon Salomon väen avuksi omia miehiään, jotka olivat kokeneita merenkulkijoita.

1. Kun. 14:2 

Jerobeam sanoi vaimolleen: "Pane yllesi sellaiset vaatteet, ettei sinua tunneta Jerobeamin vaimoksi, ja mene Siloon. Siellä on profeetta Ahia, joka ennusti, että minusta tulee tämän kansan kuningas. [1. Kun. 11:29, 12:15]

1. Kun. 17:24 

Nainen sanoi Elialle: "Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa."
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9>