Löytyi 62 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.
Farao antoi Joosefille nimeksi Safenat-Paneah ja antoi hänelle vaimoksi Onin* papin Poti-Feran tyttären Asenatin. Joosefin valta ulottui yli koko Egyptin. [Onin kaupunki tunnetaan nykyisin nimellä Heliopolis.] | |
Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. [4. Moos. 24:17; 2. Sam. 8:2; Ps. 2:6, 110:2; Matt. 2:6] | |
Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle, | |
Saulin ja Daavidin sukujen välinen sota jatkui pitkään. Daavidin asema vahvistui koko ajan, mutta Saulin suvun valta heikkeni. [1. Sam. 13:14+] | |
Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla. [1. Tim. 1:17] | |
Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, kaikkea sinä hallitset. Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot. | |
Kuningas Rehabeamin valta Jerusalemissa vahvistui, ja hän hallitsi siellä edelleen. Kuninkaaksi tullessaan hän oli neljänkymmenenyhden vuoden ikäinen. Hän hallitsi seitsemäntoista vuotta Jerusalemissa, kaupungissa, jonka Herra oli kaikkien Israelin heimojen keskeltä valinnut nimensä asuinsijaksi. Hänen äitinsä oli ammonilainen Naama. [5. Moos. 12:5+] | |
Abian valta sen sijaan lujittui. Hän otti itselleen neljätoista vaimoa, ja hänelle syntyi kaksikymmentäkaksi poikaa ja kuusitoista tytärtä. | |
ja sanoi: "Herra, meidän isiemme Jumala! Sinä olet Jumala, joka asut taivaassa ja hallitset kaikkia maan valtakuntia. Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa. | |
Lähde vain rohkeasti ilman heitä sotaan! Muuten Jumala antaa vihollistesi voittaa sinut, sillä hänellä on valta sekä auttaa että lyödä maahan." | |
Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima? [Job 12:6+] | |
-- Hän, joka taivaan korkeuksissa pitää yllä rauhaa, hän herättää pelkoa, hänen on valta. [Job 26:12,13] | |
Katso, miten suuri on Jumalan valta! Kuka voisi olla hänen veroisensa opettaja? | |
Jumala on sanonut kerran, kahdesti olen tämän kuullut: Jumalan on valta. | |
Sinä pystytit vuoret voimallasi, sinun on valta ja väkevyys. | |
Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta."* [Alkuteksti on erityisen vaikeatulkintainen.] | |
Poista jumalaton kuninkaan luota, niin valta ja oikeus vahvistuvat. [Sananl. 16:12+] | |
sillä rikkaus ei kestä ikuisesti eikä valta säily polvesta polveen. | |
Efraim menettää suojamuurinsa, Damaskos kadottaa kuninkuuden, ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti -- näin sanoo Herra Sebaot. | |
Olenko minä sellainen Jumala, jonka valta ulottuu vain lähelle? Eikö myös kauas? sanoo Herra. | |
Suurella voimallani ja väkevällä kädelläni minä olen luonut sekä maan että ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat. Minulla on valta antaa ne kenelle hyväksi näen. [Jer. 32:17] | |
Sen puun kanto käskettiin jättää jäljelle, ja tämä tarkoittaa, että saat takaisin valtakuntasi, kun olet oppinut tietämään, että todellinen valta on Taivaan. [Jes. 6:13] | |
"Päivien kuluttua umpeen minä, Nebukadnessar, nostin silmäni kohti taivasta ja sain ymmärrykseni takaisin, ja minä kiitin Korkeinta ja ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ikuisesti: -- Totisesti, hänen valtansa on ikuinen valta ja hänen valtakuntansa pysyy polvesta polveen! [Dan. 7:14] | |
Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. | |
Myös muilta eläimiltä riistettiin valta, mutta niiden annettiin jäädä eloon määrähetkeensä saakka. | |
ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä. [Ps. 45:7,8; Dan. 2:44+; Luuk. 1:33; Hepr. 1:8] | |
Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä. | |
-- Ja kun niiden valta on lopullaan, kun jumalattomuuden määrä on täysi, on nouseva häikäilemätön kuningas, juoniin perehtynyt. | |
Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, siihen heillä on valta. [Ps. 36:5] | |
Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. | |
Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle - - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." | |
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. [Dan. 7:14; Matt. 11:27+] | |
Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat*. [Ks. selitystä Matt. 2:4.][Matt. 7:28,29] | |
Kaikki joutuivat ymmälle ja kyselivät toisiltaan: "Mitä tämä on? Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla! Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän käskee." [Mark. 4:41] | |
Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - - hän puhui nyt halvaantuneelle -- | |
ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta. [Matt. 7:28+] | |
Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." [Ks. selitystä Matt. 16:13.] | |
"Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. [12:4,5: 2. Makk. 6:26; Jaak. 4:12] | |
Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. | |
Minä olen joka päivä ollut teidän keskellänne temppelissä, ettekä te ole kättänne kohottaneet minua vastaan. Mutta nyt on teidän hetkenne, nyt on pimeydellä valta." [Luuk. 19:47+ | Luuk. 22:3,31] | |
Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." [Joh. 14:31] | |
"Etkö puhu, vaikka minä kysyn?" Pilatus sanoi. "Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?" | |
ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen." | |
pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme, [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5] | |
Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen. [2. Moos. 33:20; Ps. 102:28, 104:2; Joh. 1:18] | |
Vaikka minulla on Kristuksen antama valta määrätä, mitä sinun tulee tehdä, | |
Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. [Mark. 14:35,36; Joh. 12:27] | |
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi? | |
Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. [Room. 12:6-8; 1. Kor. 10:31] | |
Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen. | |
ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen. | |
hänelle, joka on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi, hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti! Aamen. [2. Moos. 19:6; 1. Piet. 2:9] | |
Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka. [Matt. 24:6,7] | |
Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin. [Hes. 14:21] | |
Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: | |
sanoen: -- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. [Ilm. 5:12-14] | |
Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. [Hes. 2:6; Luuk. 10:19, 11:12] | |
Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat. [1. Kun. 17:1; Jaak. 5:17 | 2. Moos. 7:20,21] | |
Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: -- Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. | |
Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin. | |
