Löytyi 4337 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.
ja sanoivat toisilleen: "Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa." | |
Ruuben sanoi heille: "Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan." [1. Moos. 37:21,22] | |
Hän sanoi veljilleen: "Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!" Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: "Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?" | |
Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan veljekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: | |
Me sanoimme hänelle: 'Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia. | |
Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: 'Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne | |
Heidän isänsä Jaakob sanoi: "Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!" | |
Silloin Ruuben sanoi isälleen: "Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin." | |
Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan." | |
Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: "Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää." | |
Juuda vastasi: "Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme. | |
mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: 'Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.'" [1. Moos. 42:15,20, 44:23] | |
Isä sanoi: "Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?" | |
He vastasivat: "Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: 'Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?' Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?" | |
Juuda sanoi isälleen Israelille: "Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme. | |
Heidän isänsä Israel sanoi: "Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuotteita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipäh- kinöitä ja manteleita. | |
Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: "Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani." | |
Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt. | |
Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin taloon, he pelästyivät ja sanoivat: "Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme." | |
"Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa, | |
Taloudenhoitaja vastasi: "Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut." Ja hän toi Simeonin heidän luokseen. | |
Joosef tervehti heitä ja kysyi: "Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?" | |
He vastasivat: "Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa." Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen. | |
Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: "Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?" Ja hän sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, poika!" | |
Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: "Tuokaa ruoka sisään." | |
Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun. | |
Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: "Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: 'Miksi olette palkinneet hyvän pahalla? | |
He vastasivat: "Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista! | |
Mies sanoi: "Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta." | |
Joosef sanoi heille: "Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat." | |
Juuda vastasi: "Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut." | |
Mutta Joosef sanoi: "Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo." | |
Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi: "Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun -- sinä, joka olet kuin farao. | |
Sinä itse kysyit meiltä: 'Onko teillä isää tai veljeä?' | |
Ja me sanoimme sinulle: 'Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.' [1. Moos. 42:13] | |
Sinä sanoit meille: 'Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.' | |
Ja me sanoimme sinulle: 'Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.' | |
Silloin sinä sanoit meille: 'Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.' | |
Kun hän sitten kerran sanoi: 'Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää', | |
me vastasimme: 'Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.' | |
Niin isämme sanoi meille: 'Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. | |
Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä. [1. Moos. 37:33] | |
Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: 'Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.' [1. Moos. 43:9] | |
Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?" Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään. | |
Joosef sanoi veljilleen: "Tulkaa tänne minun luokseni." He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi: "Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. | |
"Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: 'Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni, | |
Kun tieto Joosefin veljien saapumisesta tuli faraon hoviin, se oli mieleen faraolle ja hänen hovimiehilleen. | |
Farao sanoi Joosefille: "Sano veljillesi näin: 'Kuormatkaa juhtanne ja lähtekää Kanaaninmaahan. | |
Sitten hän päästi veljensä lähtemään ja sanoi heille: "Älkää riidelkö matkalla." | |
He kertoivat hänelle: "Joosef on elossa! Hän on koko Egyptin maan valtias!" Mutta Jaakobin mieli oli turtunut eikä hän uskonut heitä. | |
Hän sanoi: "Se on sittenkin totta! Poikani Joosef elää! Minä lähden Egyptiin, että saan nähdä hänet ennen kuin kuolen." [1. Moos. 46:30] | |
Yöllä Jumala sanoi Israelille näyssä: "Jaakob, Jaakob!" Hän vastasi: "Tässä olen." | |
Jumala sanoi: "Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan. [1. Moos. 12:2+] | |
Israel sanoi Joosefille: "Nyt voin kuolla rauhassa! Olen nähnyt sinut ja tiedän, että sinä olet elossa!" [1. Moos. 45:28, 48:11] | |
Sitten Joosef sanoi veljilleen ja isänsä koko väelle: "Nyt minun täytyy palata faraon luo kertomaan, että veljeni ja isäni, jotka asuivat Kanaaninmaassa, ovat tulleet luokseni. | |
Kun sitten farao kutsuu teidät luokseen ja kysyy, mikä teidän ammattinne on, | |
niin sanokaa: 'Me, sinun palvelijasi, olemme olleet karjankasvattajia nuoruudestamme tähän päivään saakka, kuten esi-isämmekin.' Silloin saatte jäädä asumaan Goseniin, sillä egyptiläiset eivät siedä keskuudessaan paimentolaisia, joilla on lampaita ja vuohia." [1. Moos. 47:6; 2. Moos. 8:22] | |
Joosef meni faraon luo ja sanoi: "Isäni ja veljeni ovat tulleet tänne Kanaaninmaasta ja tuoneet mukanaan lampaansa, vuohensa, nautakarjansa ja koko muun omaisuutensa. He ovat nyt Gosenin maakunnassa." | |
Farao kysyi hänen veljiltään: "Mikä on teidän ammattinne?" He vastasivat faraolle: "Me, sinun palvelijasi, olemme lammaspaimenia, kuten esi-isämmekin olivat." | |
He sanoivat vielä faraolle: "Me jouduimme tulemaan siirtolaisiksi tähän maahan, sillä lampaillamme ja vuohillamme ei ole Kanaaninmaassa syötävää, kun siellä on kova kuivuus. Sallithan, että me, sinun palvelijasi, asetumme asumaan Gosenin maakuntaan." | |
Farao sanoi Joosefille: "Isäsi ja veljesi ovat tulleet luoksesi. | |
Farao kysyi Jaakobilta: "Paljonko sinulla on ikää?" | |
Jaakob vastasi: "Olen elänyt vaeltajan elämää satakolmekymmentä vuotta. Vähälukuiset ja onnettomat ovat elinvuoteni olleet, eikä niitä ole kertynyt minulle yhtä paljon kuin esi-isilleni heidän vaelluksensa aikana." | |
Kun hopea oli loppunut Egyptistä ja Kanaaninmaasta, tulivat egyptiläiset Joosefin luo ja sanoivat: "Anna meille leipää! Pitääkö meidän kuolla sinun eteesi, nyt kun hopea on lopussa?" | |
Silloin Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne, niin minä annan teille syötävää eläimiänne vastaan, jos kerran hopeanne on lopussa." | |
Niin kului se vuosi. He tulivat hänen luokseen seuraavanakin vuonna ja sanoivat: "Herramme, sinä tiedät varmaan, että kaikki hopea on lopussa, ja myös meidän karjamme ja juhtamme ovat jo joutuneet sinun haltuusi. Meillä ei ole sinulle enää muuta tarjottavaa kuin ruumiimme ja peltomme. | |
Joosef sanoi kansalle: "Minä olen nyt ostanut teidät ja teidän peltonne faraolle. Tässä on teille siemenviljaa, kylväkää peltonne. | |
He sanoivat: "Sinä olet pitänyt meidät hengissä. Pidä meistä huolta edelleenkin, niin me olemme faraon orjia." | |
Kun hän, Israel, tunsi kuolemansa lähestyvän, hän kutsui luokseen poikansa Joosefin ja sanoi hänelle: "Pyydän sinulta erästä asiaa, jolla voit osoittaa minulle rakkautesi ja uskollisuutesi. Kosketa minua nivusiin ja vanno, ettet hautaa minua Egyptiin. [1. Moos. 24:2] | |
Kun minä olen mennyt lepoon isieni luo, vie minun ruumiini pois Egyptistä ja pane minut isieni hautaan." Joosef vastasi: "Minä teen niin kuin pyydät." [1. Moos. 25:9, 35:29] | |
Jaakob sanoi: "Vanno se minulle." Joosef vannoi, ja sitten Israel polvistui vuoteelleen ja rukoili kasvot päänalusta vasten. [1. Moos. 50:5,6 | Hepr. 11:21] | |
Jonkin aikaa tämän jälkeen Joosefille ilmoitettiin, että hänen isänsä oli sairaana. Joosef lähti hänen luokseen ja otti mukaan molemmat poikansa, Manassen ja Efraimin. | |
Kun Jaakob sai tietää, että hänen poikansa Joosef oli tullut, hän kokosi voimansa ja nousi istumaan vuoteessa. | |
Hän sanoi Joosefille: "Jumala, Kaikkivaltias, ilmestyi minulle Lusissa Kanaaninmaassa, siunasi minut 1. 48:3,4:[ 1. Moos. 28:13,14, 35:12] | |
ja sanoi minulle: 'Minä teen sinut hedelmälliseksi ja jälkeläisesi monilukuisiksi, niin että sinusta saavat alkunsa monet kansat, ja annan sinun jälkeläisillesi tämän maan pysyväksi perintömaaksi.' | |
Huomatessaan Joosefin pojat Jaakob kysyi: "Keitä nämä ovat?" | |
Joosef vastasi: "He ovat minun poikiani, jotka Jumala on antanut minulle täällä Egyptissä." Silloin Jaakob sanoi: "Tuo heidät tänne, että saan siunata heidät." | |
Joosefille Israel sanoi: "En osannut toivoa, että saisin vielä kerran nähdä kasvosi, ja nyt Jumala on antanut minun nähdä myös sinun poikasi!" [1. Moos. 46:30] | |
Ja Israel siunasi Joosefin sanoen: -- Jumala, jonka tahdon mukaisesti minun isäni Abraham ja Iisak ovat vaeltaneet, Jumala, joka on ollut minun paimeneni syntymästäni tähän päivään saakka, [1. Moos. 26:5 | Ps. 23:1, 80:2; Hes. 34:11,12; Joh. 10:11] | |
Hän sanoi isälleen: "Ei noin, isäni, tämä tässä on esikoinen. Pane oikea kätesi hänen päänsä päälle." | |
Mutta isä ei suostunut, vaan sanoi: "Tiedän, poikani, tiedän. Myös Manassesta on tuleva kokonainen kansa, ja hänkin on kasvava mahtavaksi, mutta hänen nuorempi veljensä tulee vielä mahtavammaksi ja hänen jälkeläisistään kasvaa kansojen paljous." [4. Moos. 1:32-35] | |
Ja hän siunasi heidät sinä päivänä sanoen: "Siunatessaan israelilaiset lausuvat teidän nimenne ja sanovat: 'Jumala tehköön sinut Efraimin ja Manassen veroiseksi.'" Niin hän asetti Efraimin Manassen edelle. [Hepr. 11:21] | |
Sitten Israel sanoi Joosefille: "Minä kuolen pian, mutta Jumala on oleva teidän kanssanne. Hän on johdattava teidät takaisin isienne maahan. | |
Jaakob kutsui poikansa luokseen ja sanoi: "Tulkaa tänne, niin ilmoitan teille, mitä teille tapahtuu tulevina aikoina." [5. Moos. 33:1] | |
Sitten Jaakob antoi heille nämä ohjeet: "Minut otetaan pian esi-isieni luo. Haudatkaa minut isieni viereen siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla, 1. 49:29,30:[ 1. Moos. 23:17,18, 50:13] | |
Kun suruaika oli ohi, Joosef sanoi faraon hoviväelle: "Pyydän teitä kertomaan faraolle, | |
että isäni vannotti minua sanoen: 'Minä kuolen pian. Hautaa minut omaan hautaani, jonka olen teettänyt itselleni Kanaaninmaassa.' Nyt tahtoisin mennä sinne hautaamaan isäni. Sen jälkeen palaan taas tänne." [1. Moos. 47:29-31] | |
Farao vastasi: "Mene hautaamaan isäsi, niin kuin hän sinua vannotti." | |
Kun maan kanaanilaiset asukkaat näkivät Goren-Atadin surujuhlan, he sanoivat: "Egyptiläisillä on siellä mahtavat hautajaiset!" Siitä tämä paikka sai nimekseen Abel-Misraim*. Paikka on Jordanin tuolla puolen. [Nimi Abel-Misraim 'Egyptin rajauoma' on tässä johdettu sanasta ebel 'suru', 'surujuhla'.] | |
Joosefin veljet alkoivat isänsä kuoltua pelätä ja sanoivat toisilleen: "Entäpä jos Joosef nyt kääntyy meitä vastaan ja sittenkin kostaa meille kaiken sen pahan, minkä me hänelle teimme?" | |
Ja he lähettivät Joosefille sanan: "Ennen kuolemaansa isämme käski meitä | |
sanomaan sinulle näin: 'Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.' Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi." Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun. | |
Sitten veljet tulivat, lankesivat hänen eteensä ja sanoivat: "Me rupeamme vaikka sinun orjiksesi!" [1. Moos. 44:16] | |
Mutta Joosef sanoi heille: "Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala. | |
Joosef sanoi veljilleen: "Minä kuolen pian, mutta Jumala pitää teistä hyvän huolen ja vie teidät tästä maasta siihen maahan, jonka hän vannoi antavansa Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille." [1. Moos. 24:7+] | |
Sitten Joosef vannotti Israelin poikia ja sanoi: "Kun Jumala aikanaan johtaa teidät pois täältä, niin viekää minun luuni mukananne." [2. Moos. 13:19; Joos. 24:32; Sir. 49:15; Hepr. 11:22] | |
Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. | |
Egyptin kuningas puhui heprealaisten kätilövaimoille, joista toisen nimi oli Sifra ja toisen Pua, | |
ja sanoi: "Kun autatte heprealaisnaisia synnytyksessä, tarkastakaa heti lapsen sukupuoli. Jos lapsi on poika, tappakaa se, mutta jos se on tyttö, se saa jäädä eloon." | |
Silloin Egyptin kuningas kutsui kätilöt luokseen ja kysyi heiltä: "Miksi olette antaneet poikalasten elää?" |