header
Sanahaku נתן (nathan naw-than' ) give

Löytyi 1816 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

Hes. 34:26 

Minä annan heille siunaukseni ja siunaan maan, joka ympäröi pyhää vuortani. Minä annan sateet ajallaan, ja ne ovat siunauksen sateet. [Ps. 68:10; Jes. 44:3]

Hes. 34:27 

Puut kantavat hedelmää ja maa antaa runsaan sadon, ja he elävät maassaan vaaroilta turvassa. Kun minä murskaan heidän ikeensä ja pelastan heidät orjuudesta, sortajien käsistä, he tietävät, että minä olen Herra.

Hes. 35:3 

Sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: -- Seirin vuorimaa, minä käyn sinua vastaan! Minä ojennan käteni sinua kohden ja muutan sinut autioksi aavikoksi.

Hes. 35:7 

Minä muutan Seirin vuoret tyhjäksi ja kolkoksi autiomaaksi, jonka halki ei enää mennä eikä tulla.

Hes. 35:9 

-- Minä autioitan sinut ikiajoiksi, enää ei kaupungeissasi asuta. Silloin tiedätte, että minä olen Herra.

Hes. 35:12 

Tulet tietämään, että minä, Herra, olen kuullut kaikki sinun solvauksesi. Olen kuullut, miten olet pilkannut Israelin vuoria ja sanonut: 'Ei siellä ole ketään, ne ovat pelkkä suupala meille.'

Hes. 36:5 

sanoo Herra Jumala: Totisesti, vihani koko hehkulla minä puhun noita toisia kansoja ja koko Edomin maata vastaan. Täynnä ilkeää iloa ja halveksuntaa ne ovat riistäneet itselleen minun maani, kaapanneet omakseen sen laitumet.

Hes. 36:8 

"Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte versoja ja kannatte hedelmää kansaani Israelia varten, sillä minun kansani tulee pian takaisin.

Hes. 36:26 

Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

Hes. 36:27 

Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

Hes. 36:28 

Te saatte asua maassa, jonka minä olen isillenne antanut, te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne.

Hes. 36:29 

Minä vapautan teidät kaikesta, mikä on teitä saastuttanut. Minä saatan viljan kasvamaan ja tuottamaan runsaan sadon, enää en anna teidän nähdä nälkää. [Hoos. 2:23,24; Joel 2:21,22]

Hes. 37:6 

Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra."

Hes. 37:14 

Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra." [Hes. 36:36]

Hes. 37:19 

anna heille vastaus: Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan Joosefin ja hänen johtamiensa Israelin heimojen sauvan, sen, joka on Efraimin hallussa, ja liitän sen Juudan sauvan jatkeeksi, yhdistän ne kädessäni yhdeksi ja samaksi sauvaksi.

Hes. 37:25 

He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. He asuvat siinä ikiaikoihin saakka, he ja heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset, ja minun palvelijani Daavid on heidän hallitsijansa ajasta aikaan.

Hes. 37:26 

"Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton ja takaan heille rauhan. Minä teen heistä suuren kansan ja asetan pyhäkköni ikiajoiksi heidän keskelleen. [Hes. 34:25]

Hes. 38:4 

Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä panen koukut leukoihisi ja tuon nähtäväksi sinut ja koko sotajoukkosi, hevosesi ja ratsumiehesi, kaikki täysissä varusteissa, koko suuren joukkosi pitkine ja pyöreine kilpineen, miekkamiehiä kaikki.

Hes. 39:4 

Israelin vuorilla sinä kaadut, sinä ja kaikki sinun joukkosi ja kansat, jotka ovat mukanasi. Minä annan sinut petolintujen, kaikkien siivekkäiden ja kaikkien metsän eläinten ruoaksi.

Hes. 39:11 

"Sinä päivänä minä osoitan Gogille Israelista hautapaikan, Abarimin laakson, joka on Kuolleestamerestä itään, ja se hauta sulkee kulkijoilta tien. Sinne haudataan Gog ja koko hänen korskea joukkonsa, ja sitä laaksoa kutsutaan Gogin joukkion laaksoksi.

Hes. 39:21 

"Minä osoitan kansoille mahtini ja kunniani. Kaikki kansat saavat nähdä, miten minä panen täytäntöön tuomioni ja kohotan käteni vihollisiani vastaan.

Hes. 39:23 

ja kaikki kansat saavat tietää, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntinsä tähden, siksi, että eivät pysyneet minulle uskollisina. Minä kätkin heiltä kasvoni ja annoin heidät vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat kaikki miekkaan.

Hes. 43:8 

He asettivat kynnyksensä minun kynnystäni vasten, ovenpielensä vasten minun ovenpieliäni, niin että vain seinä erotti minut heistä. Iljettävillä teoillaan he tahrasivat minun pyhän nimeni, ja siksi minä vihastuin ja tein heistä lopun.

Hes. 43:19 

tulee sinun antaa sonni syntiuhriksi leeviläispapeille, jotka ovat Sadokin jälkeläisiä ja saavat tulla minun eteeni uhraamaan minulle -- näin sanoo Herra Jumala. [3. Moos. 4:3]

Hes. 43:20 

Ota sen sonnin verta ja sivele sitä alttarin neljään sarveen, porrastuksen neljään kulmaan ja joka puolelle kaivannon reunukseen. Näin sinun tulee puhdistaa alttari ja toimittaa sen sovitusmenot. [2. Moos. 29:10]

Hes. 44:14 

Minä panen heidät temppelissä palvelutehtäviin, kaikenlaisiin töihin, joita siellä tehdään.

Hes. 44:28 

"Papeilla ei ole perintömaata: heidän perintöosansa olen minä. Mitään omaisuutta älkää heille Israelissa antako, sillä minä olen heidän omaisuutensa. [4. Moos. 18:20+]

Hes. 44:30 

Paras osa ensi sadosta ja esikoisista ja kaikesta, mitä tuotte uhrilahjana, kuuluu papeille. Myös uuden sadon ensimmäisestä leipomuksesta antakaa osa lahjaksi papille, niin kotinne yllä on siunaus. [2. Moos. 23:19+]

Hes. 45:6 

Kaupungin omaisuudeksi antakaa pappien pyhän osan vierestä alue, joka on viisituhatta kyynärää leveä ja kaksikymmentäviisituhatta kyynärää pitkä. Se on oleva koko Israelin kansan yhteistä omaisuutta. [Hes. 48:15-19]

Hes. 45:8 

Tällainen on oleva ruhtinaan perintöosa Israelissa. Minun ruhtinaani eivät silloin enää sorra kansaani, vaan jättävät muun osan maata heimoittain jaettuna Israelin kansalle.

Hes. 45:19 

Papin tulee ottaa syntiuhrin verta ja sivellä sitä temppelin ovenpieliin, alttarin porrastuksen neljään kulmaan ja sisemmän esipihan portin pieliin.

Hes. 46:16 

"Näin sanoo Herra Jumala: Jos ruhtinas antaa omistamaansa maata jollekin pojistaan, se on oleva pojan perintöosa. Siitä tulee hänen perintöomaisuuttaan.

Hes. 46:17 

Mutta jos ruhtinas lahjoittaa maataan jollekin palvelijalleen, maa pysyy tämän omistuksessa vain riemuvuoteen saakka. Silloin se palaa ruhtinaalle, sillä hänen perintömaansa voi pysyvästi jäädä vain hänen pojilleen. [3. Moos. 25:10, 27:24]

Hes. 47:11 

Mutta rantojen soissa ja lammikoissa vesi ei makeudu -- ne jäävät entiselleen, jotta saataisiin suolaa. [3. Moos. 2:13; Hes. 43:24; Mark. 9:49]

Hes. 47:14 

Jakakaa maa osuuksiin siten, että jokainen heimo saa yhtä paljon. Minä olen käsi koholla vannonut antavani sen teidän isillenne, ja siitä tulee teidän perintönne. [2. Moos. 6:8]

Hes. 47:23 

Minkä heimon parissa muukalainen asuu, sen alueelta antakaa hänelle perintöosa. Näin sanoo Herra Jumala.

Hoos. 2:7 

Heidän äitinsä on harjoittanut haureutta, heidän synnyttäjänsä on häpäissyt itsensä. Hän on sanonut: "Minä haluan juosta rakastajieni perässä. He antavat minulle ruoan ja juoman, villavaatteet ja pellavapuvut, öljyvoiteet ja viinit." [Jer. 2:25]

Hoos. 2:10 

Sitä tämä nainen ei käsitä, että minulta hän on saanut viljan, viinin ja öljyn, minä olen antanut hopeaa ja kultaa runsain määrin. Senkin he ovat uhranneet Baalille.

Hoos. 2:14 

Minä hävitän hänen viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa, joista hän on sanonut: "Ne ovat rakastajieni maksu minulle." Villieläimet syövät niiden versot, ja minä annan metsän kasvaa niiden paikalle. [5. Moos. 23:18,19 | Ps. 81:13,14; Jes. 5:5,6]

Hoos. 2:17 

Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson* toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä. [Maininta Akorinlaaksosta viittaa tappioon Ain luona ja Akanin varkauteen, ks. Joos. 7.] [Joos. 7:24,26; Jes. 65:10 | 2. Moos. 15:2]

Hoos. 5:4 

Sinun tekosi estävät sinua palaamasta Jumalan luo. Sinussa on huoruuden henki, sinä et tunne Herraa.

Hoos. 9:14 

-- Anna, Herra, Efraimille -- niin, mitä antaisit? Anna sen naisille hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat!

Hoos. 11:8 

Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille!* Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli. [Adma ja Seboim olivat Sodoman ja Gomorran lähellä sijainneita kaupunkeja, ks. 1. Moos. 19:25 ja 5. Moos. 29:22.] [ 5. Moos. 29:22]

Hoos. 13:10 

Missä on nyt kuninkaasi, joka pelastaisi sinut ja sinun kaupunkisi? Missä ovat tuomarisi, joille sanoit: "Anna minulle kuningas ja päämiehet"?

Hoos. 13:11 

Minä annoin sinulle kuninkaan vihassani ja vihassani otin hänet sinulta pois! [1. Sam. 8:7]

Joel 2:11 

Herra itse johtaa sotajoukkoa jylisevällä äänellään. Valtava on hänen sotaväkensä, väkevä hänen käskynsä toteuttaja. Herran päivä on suuri, pelottava ja hirmuinen. Kuka sen kestää?

Joel 2:17 

Itkekää, papit, pyhäkön esipihalla, eteishallin ja alttarin välissä. Sanokaa, te Herran palvelijat: "Katso, Herra, säälien kansasi puoleen. Älä anna sen joutua häväistäväksi, vieraitten kansojen hallittavaksi. Miksi saisivat kansat pilkaten sanoa: 'Missä on Israelin Jumala?'" [Ps. 79:10, 115:2]

Joel 2:19 

Herra vastaa omilleen: -- Minä annan teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette kylläisiksi. En anna teidän enää joutua vieraiden kansojen pilkattaviksi. [5. Moos. 28:11]

Joel 2:22 

Älkää pelätkö, metsän eläimet! Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi, puut kantavat hedelmää, viikunapuu ja viiniköynnös antavat runsaan sadon.

Joel 2:23 

Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen. [5. Moos. 11:14; Jer. 5:24]

Joel 3:3 

Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita.

Joel 4:3 

Minun kansani ne arpoivat saaliikseen, nuorukaisen ne antoivat portolle palkaksi, myivät tytön viinistä, jonka joivat.

Joel 4:16 

Herra ärjyy Siionista, antaa äänensä kaikua Jerusalemista. Silloin taivas ja maa vapisevat. Mutta Herra on kansansa turva, Israelin vuorilinna. [Hoos. 11:10; Aam. 1:2]

Aam. 1:2 

Näin Aamos sanoi: -- Herra ärjyy Siionista, hänen äänensä jylisee Jerusalemista, ja paimenten laitumet kulottuvat, Karmelin harjanne kuivuu. [Jer. 25:30; Hoos. 11:10; Joel 3:16]

Aam. 3:4 

Ärjyykö leijona pensaikossa, jos sillä ei ole raadeltavaa? Äriseekö nuori leijona piilopaikastaan, jos se ei ole saalista kaatanut?

Aam. 4:6 

-- Minä tein hampaat joutilaiksi kaikissa kaupungeissanne ja vein leivän kaikista asuinpaikoistanne. Silti te ette palanneet minun luokseni. Tämä on Herran sana. [2. Kun. 8:1]

Aam. 9:15 

Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi. [2. Moos. 15:17; Jer. 32:41]

Ob. 2 

Näin sanoo Herra Edomille: -- Minä teen sinut kansoista kurjimmaksi, ja kaikki sinua halveksivat.

Joona 1:3 

Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. Hän meni rannikolle Jafoon ja etsi satamasta laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Maksettuaan matkansa hän astui laivaan päästäkseen meren yli pois Herran ulottuvilta.

Joona 1:14 

Niin he huusivat Herraa ja sanoivat: "Oi Herra, älä anna meidän tuhoutua tämän miehen takia! Vaikka hän olisikin syytön, älä vedä meitä vastuuseen hänen hengestään. Sinä, Herra, olet tehnyt, niin kuin itse tahdoit!"

Miika 1:14 

Antakaa lähtiäislahja Moreset-Gatille! Aksibin talot tuottavat pettymyksen Israelin kuninkaille.

Miika 3:5 

Näin sanoo Herra profeetoista, jotka johtavat kansaani harhaan: -- He lupaavat rauhaa, jos joku antaa heille syötävää, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa. [Jer. 6:14+]

Miika 5:2 

Herra jättää Israelin vain siksi ajaksi, kun synnyttäjä synnyttää. Sitten israelilaisten luokse palaavat heidän jäljelle jääneet veljensä. [Jes. 7:14]

Miika 6:7 

Miellyttävätkö Herraa tuhannet pässit ja virtanaan tulviva uhriöljy? Pitäisikö minun antaa esikoiseni rikkomuksestani, oma lapseni synninteostani?

Miika 6:14 

Vaikka kuinka söisit, et tule kylläiseksi -- tauti kalvaa ruumistasi. Minkä saat kootuksi, se ei säästy eikä säily, minkä saat vielä säästetyksi, sen vie sota. [3. Moos. 26:26+]

Miika 6:16 

Omrin käskyjä te olette noudattaneet, Ahabin suvun teot ovat olleet teille esikuvina, samoja teitä olette kulkeneet. Siksi minä teen sinut autioksi ja jätän asukkaasi pilkattaviksi. Te kaikki joudutte kantamaan kansani häpeää!

Miika 7:20 

Sinä osoitat uskollisuutta Jaakobille, hyvyyttä Abrahamille. Tämän olet vannoen luvannut isillemme jo muinaisina aikoina.

Hab. 3:10 

Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade lankeaa, syvät vedet pauhaavat ja kohottavat aaltonsa korkealle. [Ps. 77:19]

Sef. 3:5 

Mutta Herra, joka asuu sen muurien sisällä, on vanhurskas, hän ei tee vääryyttä. Joka aamu hän antaa oikeutensa valoksi, ei se jää tulematta. Mutta ne, jotka tekevät vääryyttä, eivät silti tunne häpeää. [5. Moos. 32:4 | Jer. 8:12]

Sef. 3:20 

Silloin minä kokoan teidät ja tuon teidät takaisin. Minä nostan teidät kunniaan kaikkien kansojen keskuudessa. Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra. [5. Moos. 30:3,4]

Hagg. 2:9 

Tämän temppelin loisto on oleva suurempi kuin entisen, sanoo Herra Sebaot. Tälle paikalle minä annan rauhan ja menestyksen, sanoo Herra Sebaot."

Sak. 3:7 

"Näin sanoo Herra Sebaot: -- Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiä, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani. Minä korotan sinut näiden palvelijoitteni joukkoon."

Sak. 3:9 

Näettekö kiven, jonka olen pannut Joosuan eteen? Siinä yhdessä kivessä on seitsemän silmää! -- Katsokaa, minä kaiverran siihen kirjoitukseni, sanoo Herra Sebaot. Yhdessä hetkessä minä otan pois tämän maan synnin.

Sak. 7:11 

"Näin minä sanoin teidän isillenne, mutta he kieltäytyivät kuuntelemasta, käänsivät selkänsä ja olivat kuin kuuroja. [Hoos. 4:16]

Sak. 8:12 

Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille.

Sak. 10:1 

Pyytäkää Herralta sateita, pitkälle kevääseen saakka! Herra nostattaa tuulispäät ja pilvet, hän lähettää sadekuurot. Hän antaa viljan viheriöidä jokaisen pellolla. [5. Moos. 11:14,15]

Mal. 2:2 

ellette kuuntele minua ettekä vilpittömin sydämin kunnioita minun nimeäni, minä annan kirouksen kohdata teitä, minä muutan saamanne siunauksen kiroukseksi", sanoo Herra Sebaot. "Minä lähetän siunauksen tilalle kirouksen, koska ette vilpittömin sydämin kunnioita minua." [5. Moos. 28:15]

Mal. 2:5 

Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten.

Mal. 2:9 

Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat.

Ps. 1:3 

Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan. [Ps. 52:10, 92:13; Jes. 44:4; Jer. 17:8]

Ps. 2:8 

Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. [Ps. 22:28, 72:8; Jes. 49:6; Sak. 9:10]

Ps. 4:8 

Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.

Ps. 8:2 

Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.

Ps. 10:14 

Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun. [Ps. 68:6, 82:2-4, 103:6, 146:9]

Ps. 14:7 

Kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee. [Jes. 59:20; Room. 11:26 | Ps. 126:1]

Ps. 15:5 

Se, joka ei vaadi lainasta korkoa eikä ota lahjusta viattoman vahingoksi. Hyvin käy sen, joka näin elää. [2. Moos. 22:24+ | 2. Moos. 23:8+]

Ps. 16:10 

Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.

Ps. 18:14 

Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua, hän viskoi rakeita ja tulisia hiiliä.

Ps. 18:33 

Jumala vyöttää minut voimalla, hän osoittaa minulle oikean tien.

Ps. 18:36 

Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi.

Ps. 18:41 

Sinä ajat viholliseni pakoon, ja minä teen heistä lopun.

Ps. 18:48 

Jumala kostaa puolestani ja saattaa kansat minun valtani alle.

Ps. 20:5 

Täyttäköön hän hartaat toiveesi ja antakoon toimillesi menestyksen!

Ps. 21:3 

Hänen hartaimman toiveensa sinä täytit, et kieltänyt häneltä, mitä hän pyysi. (sela) [Ps. 20:5]

Ps. 21:5 

Elämää hän sinulta pyysi, sinä lahjoitit sen hänelle, pitkän iän, ikuisen elämän. [Ps. 61:7,8]

Ps. 27:12 

Älä jätä minua heidän armoilleen! He ovat julmia syyttäjiä, vääriä todistajia. [Ps. 35:11]

Ps. 28:4 

Anna heille heidän tekojensa mukaan, heidän pahojen töittensä mukaan! Vaadi heidät tilille rikkomuksistaan, maksa heille heidän tekojensa palkka!

Ps. 29:11 

Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.

Ps. 33:7 

Kuin leiliin hän on koonnut merien vedet ja varastoihinsa syvyyden virrat.

Ps. 37:4 

Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19>