header
Sanahaku לקח (laqach law-kakh' ) take

Löytyi 909 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

4. Moos. 19:17 

Puhdistamista varten tulee ottaa poltetun syntiuhrin tuhkaa astiaan, ja siihen on kaadettava virtaavaa vettä.

4. Moos. 19:18 

Joku, joka on puhdas, ottakoon sitten iisopin oksia, kastakoon ne veteen ja pirskottakoon vedellä asumuksen, kaikki siellä olevat tavarat ja myös ihmiset, jotka ovat olleet siellä. Samoin on tehtävä sille, joka on koskettanut vainajan jäännöksiä, taistelussa kaatuneen tai muulla tavoin kuolleen ruumista tai hautaa.

4. Moos. 20:8 

"Ota sauva ja kutsu sitten veljesi Aaronin kanssa kaikki israelilaiset koolle. Puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta ja juotat sekä ihmiset että karjan."

4. Moos. 20:9 

Mooses otti Herran käskyn mukaisesti sauvan, joka oli pyhäkköteltassa Herran edessä.

4. Moos. 20:25 

Vie Aaron ja hänen poikansa Eleasar Horinvuorelle.

4. Moos. 21:25 

Israelilaiset valloittivat koko amorilaisten maan ja asettuivat Hesboniin ja kaikkiin muihin amorilaisten kaupunkeihin.

4. Moos. 21:26 

Hesbon oli amorilaisten kuninkaan Sihonin hallituskaupunki. Sihon oli käynyt sotaa Moabin aikaisempaa kuningasta vastaan ja vallannut Arnonjokeen saakka kaikki hänen maansa.

4. Moos. 22:41 

Seuraavana aamuna Balak vei Bileamin mukanaan Bamot-Baalin kukkulalle, mistä saattoi nähdä israelilaisten leirin reunan.

4. Moos. 23:11 

Silloin Balak sanoi Bileamille: "Miksi teit minulle näin? Minä haetin sinut tänne kiroamaan viholliseni, mutta nyt sinä oletkin siunannut heidät!"

4. Moos. 23:14 

Ja Balak vei Bileamin Sede- Sofimiin Pisgan huipun luo.* Siellä hän rakensi seitsemän alttaria ja uhrasi kullakin alttarilla polttouhriksi sonnin ja pässin. [Nimi Sede-Sofim merkitsee 'tähystäjien kenttä', 'vartiopaikka'.]

4. Moos. 23:20 

Minä sain tehtäväkseni siunata, ja kun Jumala siunaa, en minä voi siunausta peruuttaa.

4. Moos. 23:27 

Balak sanoi Bileamille: "Tule, minä vien sinut vielä kolmanteen paikkaan. Kenties Jumala hyväksyy, että sinä sieltä kiroat tuon kansan."

4. Moos. 23:28 

Balak vei hänet sitten Peorin laelle, mistä näkee laajalti Jesimonin autiomaahan.

4. Moos. 25:4 

Herra sanoi Moosekselle: "Kokoa kaikki kansan johtomiehet ja teloita heidät julkisesti minun edessäni, että hehkuva vihani kääntyisi pois Israelista."

4. Moos. 25:7 

Pinehas, joka oli pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, astui silloin esiin väkijoukosta. Hän otti käteensä keihään,

4. Moos. 27:18 

Herra sanoi Moosekselle: "Kutsu luoksesi Joosua, Nunin poika, jossa on oikea henki ja mieli, ja siunaa hänet panemalla kätesi hänen päänsä päälle. [5. Moos. 34:9; 1. Tim. 4:14]

4. Moos. 27:22 

Mooses teki niin kuin Herra oli käskenyt. Hän kutsui luokseen Joosuan, vei hänet pappi Eleasarin ja kansan eteen,

4. Moos. 31:11 

ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin,

4. Moos. 31:29 

Nämä tulee ottaa sotilaille kuuluvasta osuudesta Herralle tulevana uhrilahjana, ja ne on annettava pappi Eleasarille.

4. Moos. 31:30 

Muille israelilaisille kuuluvasta osuudesta sinun tulee ottaa aina yksi viidestäkymmenestä vangista, samoin yksi viidestäkymmenestä naudasta, aasista, lampaasta, vuohesta ja muusta eläimestä ja antaa ne leeviläisille, jotka hoitavat tehtäviä Herran telttamajassa."

4. Moos. 31:47 

Tästä osuudesta Mooses otti aina yhden viidestäkymmenestä ihmisestä ja eläimestä ja antoi ne Herran käskyn mukaisesti leeviläisille, jotka hoitivat tehtäviä Herran telttamajassa.

4. Moos. 31:51 

Mooses ja pappi Eleasar ottivat heiltä vastaan nämä kultakorut.

4. Moos. 31:54 

Mooses ja pappi Eleasar ottivat päälliköiden tuoman kullan ja veivät sen pyhäkkötelttaan, jotta Herra muistaisi, mitä israelilaiset olivat tehneet.

4. Moos. 34:14 

sillä Ruubenin ja Gadin heimot sukukuntineen sekä puolet Manassen heimosta ovat jo ottaneet itselleen oman osuutensa maasta. [4. Moos. 32:33]

4. Moos. 34:15 

Nämä kaksi ja puoli heimoa ovat saaneet osuutensa Jordanin itäpuolelta vastapäätä Jerikoa."

4. Moos. 34:18 

Tähän tehtävään teidän tulee lisäksi ottaa yksi päämies kustakin heimosta.

4. Moos. 35:31 

Jos joku on murhannut toisen ja näin ansainnut kuolemantuomion, te ette saa ottaa vastaan hänen henkensä pelastamiseksi tarjottua hyvitysmaksua; hänet on surmattava.

4. Moos. 35:32 

Älkää hyvitysmaksua vastaankaan salliko turvakaupunkiin paenneen surmaajan palata kotiseudulleen, ennen kuin ylipappi on kuollut.

5. Moos. 1:15 

Silloin minä kokosin teidän heimojenne päämiehiä, viisaita ja kokeneita miehiä, ja määräsin heidät toimimaan teidän johtajinanne: tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päällikköinä sekä kirjureina. [2. Moos. 18:21]

5. Moos. 1:23 

Minä hyväksyin tämän ehdotuksen ja valitsin teidän joukostanne kaksitoista miestä, yhden joka heimosta.

5. Moos. 1:25 

He ottivat sieltä mukaansa hedelmiä, toivat ne meille ja ilmoittivat: 'Maa, jonka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille, on hyvä maa.'

5. Moos. 3:4 

Me valloitimme kaikki hänen kaupunkinsa. Yksikään basanilaisten kaupunki ei jäänyt valloittamatta, vaan me otimme haltuumme kaikkiaan kuusikymmentä kaupunkia, koko Argobin alueen, Ogin valtakunnan, joka oli Basanissa.

5. Moos. 3:8 

"Me otimme noilta kahdelta Jordanin itäpuolella hallinneelta amorilaiselta kuninkaalta heidän maansa Arnonin jokilaaksosta Hermoninvuoreen saakka.

5. Moos. 3:14 

Jair, Manassen jälkeläinen, otti haltuunsa Argobin alueen aina Gesurin ja Maakan alueisiin saakka ja antoi näille Basanin seuduille oman nimensä mukaan nimen Havvot-Jair, Jairin leirikylät. Tätä nimeä niistä käytetään vielä nykyisinkin. [4. Moos. 32:41]

5. Moos. 4:20 

Mutta teidät Herra toi pois Egyptin sulatusuunista, että teistä tulisi hänen oma kansansa, kuten te tänä päivänä olettekin. [1. Kun. 8:51; Jer. 11:4 | 2. Moos. 19:5+]

5. Moos. 4:34 

Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt? Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät kohotetun kätensä ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä. [2. Moos. 6:6+]

5. Moos. 7:3 

Älkää avioituko näihin kansoihin kuuluvien kanssa. Älkää myöskään antako tyttäriänne heille vaimoiksi älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi pojillenne, [Joos. 23:12; Tuom. 3:6; Esra 9:1,2]

5. Moos. 7:25 

"Polttakaa heidän jumalankuvansa. Älkää ahneuksissanne ottako niistä itsellenne hopeaa tai kultaa, ettette joutuisi heidän jumaliensa pauloihin, sillä ne ovat iljetys Herralle, teidän Jumalallenne. [5. Moos. 12:3; Joos. 7:21; 2. Makk. 12:40]

5. Moos. 9:9 

Kun olin noussut vuorelle ottamaan vastaan kivitaulut, sen liiton taulut, jonka Herra teki teidän kanssanne, viivyin vuorella neljäkymmentä päivää ja yötä syömättä ja juomatta. [2. Moos. 24:18, 34:28]

5. Moos. 9:21 

Sonnipatsaan, jonka olitte synnissänne tehneet, minä otin ja poltin tulessa. Minä hakkasin sen palasiksi ja hienonsin palaset tomuksi, ja tomun minä heitin vuorelta virtaavaan puroon. [2. Moos. 32:20]

5. Moos. 10:17 

Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. [2. Aik. 19:7; Job 34:19; Viis. 6:7; Sir. 35:16; Ap. t. 10:34+]

5. Moos. 15:17 

ota naskali ja lävistä sillä hänen korvalehtensä ovea vasten. Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi. Sama koskee myös orjatartasi. [2. Moos. 21:6]

5. Moos. 16:19 

Älkää vääristäkö oikeutta älkääkä olko puolueellisia. Älkää ottako lahjuksia, sillä lahjus sokaisee viisaankin ja vääristää niiden asian, jotka ovat oikeassa. [2. Moos. 23:8+]

5. Moos. 19:12 

tappajan kotikaupungin vanhimpien on lähetettävä miehiä hakemaan hänet sieltä ja heidän on luovutettava hänet verikostajalle surmattavaksi.

5. Moos. 20:7 

Jos joku on kihlannut naisen mutta ei ole vielä ottanut häntä vaimokseen, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen ottaisi hänen kihlattuaan vaimokseen.' [5. Moos. 24:5]

5. Moos. 21:3 

Lähimmän kaupungin vanhimpien tulee valita hieho, jota ei vielä ole käytetty juhtana ja joka ei ole kantanut iestä.

5. Moos. 21:11 

joku teistä saattaa nähdä vankien joukossa kauniin naisen, rakastua häneen ja haluta hänet vaimokseen.

5. Moos. 22:6 

"Jos kulkiessasi näet puussa tai maassa linnunpesän, jossa on poikaset tai munat sekä emo makaamassa niiden päällä, älä ota emoa poikasineen,

5. Moos. 22:7 

vaan päästä emo lentoon, ennen kuin viet poikaset. Kun noudatat Herran käskyjä, menestyt ja saat elää kauan.

5. Moos. 22:13 

"Jos mies otettuaan itselleen vaimon ja maattuaan hänen kanssaan alkaa tuntea vaimoaan kohtaan vastenmielisyyttä,

5. Moos. 22:14 

esittää häntä vastaan perättömiä syytöksiä ja parjaa häntä sanoen: 'Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun makasin hänen kanssaan, huomasin, ettei hän ollut neitsyt',

5. Moos. 22:15 

tytön isän ja äidin on vietävä todiste tytön neitsyydestä portin luo kaupungin vanhimmille.

5. Moos. 22:18 

ja näiden on ruoskittava mies

5. Moos. 23:1 

miehen on maksettava tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä. Miehen tulee ottaa häpäisemänsä tyttö vaimokseen, eikä hän saa hylätä tätä koko elinaikanaan.

5. Moos. 24:1 

"Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. [Matt. 5:31]

5. Moos. 24:3 

ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee,

5. Moos. 24:4 

edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys. Älkää tahratko sellaisella synnillä maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne.

5. Moos. 24:5 

"Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen. Hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona. [5. Moos. 20:7]

5. Moos. 24:19 

"Jos viljasatoa korjatessanne unohdatte pellolle lyhteen, älkää palatko sitä hakemaan, vaan antakaa sen jäädä sinne muukalaista, orpoa ja leskeä varten. Kun näin teette, Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä kaikissa toimissanne. 5. 24:19-21:[ 3. Moos. 19:9,10, 23:22]

5. Moos. 25:5 

"Jos samalla perintötilalla asuvista veljeksistä toinen kuolee eikä hänellä ole poikaa, hänen leskensä ei saa mennä vaimoksi kenellekään sukuun kuulumattomalle. Hänen lankonsa tulee yhtyä häneen, ottaa hänet vaimokseen ja näin täyttää velvollisuutensa hänen lankonaan. [Ruut 4:5; Mark. 12:19]

5. Moos. 25:7 

Mutta jos joku ei halua ottaa veljensä leskeä vaimokseen, lesken on mentävä kaupungin portille vanhimpien luo ja sanottava: 'Lankoni kieltäytyy säilyttämästä veljensä nimeä Israelissa eikä halua solmia avioliittoa minun kanssani.'

5. Moos. 25:8 

Kaupungin vanhimpien on silloin kutsuttava mies puheilleen. Jos hän pysyy päätöksessään ja sanoo, ettei halua veljensä leskeä vaimokseen,

5. Moos. 26:2 

erottakaa vuosittain ensi hedelmät kaikesta sadosta, jonka Herralta saamanne maa tuottaa teille. Pankaa ne koriin ja lähtekää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, on valinnut nimensä asuinsijaksi. [2. Moos. 22:28+]

5. Moos. 26:4 

"Pappi ottakoon korin ja asettakoon sen Herran alttarin eteen.

5. Moos. 27:25 

"'Kirottu on jokainen, joka maksusta surmaa syyttömän ihmisen.' Ja kansa sanokoon: 'Aamen.' [2. Moos. 23:7,8]

5. Moos. 29:7 

Me otimme haltuumme heidän maansa ja annoimme sen perintöosaksi Ruubenin ja Gadin heimoille sekä Manassen heimon toiselle puoliskolle. [4. Moos. 32:33]

5. Moos. 30:4 

Vaikka olisitte hajaantuneet maailman kaikkiin ääriin, Herra, teidän Jumalanne, kokoaa ja noutaa teidät sieltäkin.

5. Moos. 30:12 

Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?' 5. 30:12-14:[ Room. 10:6-8]

5. Moos. 30:13 

Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: 'Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?'

5. Moos. 31:26 

"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, Jumalanne, liitonarkun viereen todistuskappaleeksi teitä vastaan. [5. Moos. 17:18]

5. Moos. 32:11 

Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa. [2. Moos. 19:4; Jes. 63:9]

Joos. 2:4 

Mutta Rahab oli piilottanut miehet ja vastasi: "Ne miehet kyllä kävivät minun luonani, mutta minä en tiedä, mistä he tulivat.

Joos. 3:12 

Valitkaa nyt Israelin heimoista kaksitoista miestä, yksi kustakin heimosta. [Joos. 4:2,3]

Joos. 4:2 

"Valitkaa kansan keskuudesta kaksitoista miestä, yksi kustakin heimosta. [Joos. 3:12]

Joos. 4:20 

Joosua pystytti Jordanista otetut kaksitoista kiveä Gilgaliin.

Joos. 6:18 

Varokaa ryöstämästä itsellenne sellaista, mikä on julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi, ettette saattaisi Herran kiroukseen koko Israelin leiriä ja syöksisi sitä tuhoon. [3. Moos. 27:28]

Joos. 7:1 

Kaikki israelilaiset eivät noudattaneet Herran käskyä. Juudan heimoon kuuluva Akan, jonka isä oli Karmi, Serahin pojan Sabdin poika, otti itselleen saalista, joka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. Tämän vuoksi Herra vihastui israelilaisiin. [5. Moos. 13:18; 1. Aik. 2:7]

Joos. 7:11 

Israelilaiset ovat tehneet syntiä. He ovat rikkoneet määräyksen, jonka minä heille annoin. He ovat salaa ottaneet saalista, joka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. He ovat varastaneet sitä ja kätkeneet sen omien tavaroittensa joukkoon. [3. Moos. 19:11]

Joos. 7:21 

minä näin saaliin joukossa kauniin babylonialaisen viitan, kaksisataa sekeliä hopeaa ja viidenkymmenen sekelin painoisen kultaharkon, ja silloin minut valtasi niin suuri himo, että otin nämä tavarat. Ne ovat piilossa maassa telttani alla, hopea alimpana."

Joos. 7:23 

He ottivat saaliin teltasta, toivat sen Joosuan ja muiden israelilaisten nähtäväksi ja asettivat sen Herran eteen.

Joos. 7:24 

Sitten Joosua ja muut israelilaiset veivät Akanin, Serahin jälkeläisen, Akorinlaaksoon. He veivät sinne myös hopean, viitan ja kultaharkon, Akanin pojat ja tyttäret, hänen härkänsä, aasinsa ja lampaansa, hänen telttansa ja kaiken muun, mitä hänellä oli. 7:24--26:[Nimi Akor tulee heprean verbistä akar 'syöstä onnettomuuteen'.]

Joos. 8:1 

Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää äläkä lannistu. Ota mukaasi koko sotaväki ja lähde kohti Ain kaupunkia. Minä annan sinun käsiisi Ain kuninkaan, hänen kansansa, kaupunkinsa ja koko hänen alueensa. [5. Moos. 1:21, 31:6]

Joos. 8:12 

Joosua asetti noin viidentuhannen miehen joukon väijyksiin Ain länsipuolelle, Betelin ja Ain välille.

Joos. 9:4 

he keksivät ovelan juonen. He varustivat matkaan sananviejiä, jotka kuormasivat aasiensa selkään kuluneita säkkejä ja rikki kuluneita ja paikattuja viinileilejä,

Joos. 9:11 

Silloin meidän vanhimpamme ja kaikki maamme asukkaat sanoivat meille: 'Varatkaa evästä mukaanne ja menkää tapaamaan israelilaisia. Sanokaa heille, että olemme heidän palvelijoitaan, ja pyytäkää heitä solmimaan liitto meidän kanssamme.'

Joos. 9:14 

Kysymättä neuvoa Herralta Israelin miehet maistoivat heidän eväitään, [4. Moos. 27:21]

Joos. 11:16 

Joosua sai valloitetuksi koko maan: Juudan vuoriston, Negevin, Gosenin maan, Juudan läntiset kukkulat ja Jordaninlaakson sekä Israelin vuoret ja niiden länsipuoliset kukkulat. 11:16,17:[ Joos. 10:40,41]

Joos. 11:19 

Yksikään kaupunki ei solminut rauhaa israelilaisten kanssa lukuun ottamatta Gibeonia, jonka asukkaat olivat hivviläisiä. Koko muun maan israelilaiset valloittivat sotimalla. [Joos. 9:15]

Joos. 11:23 

Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti Joosua valloitti koko maan. Hän jakoi sen Israelin heimoille antaen kullekin heimolle sille kuuluvan osuuden. Näiden sotien jälkeen maassa vallitsi rauha.

Joos. 13:8 

Ruubenin ja Gadin heimot sekä Manassen heimon toinen puolisko olivat jo saaneet Mooseksen niille osoittamat maa-alueet Jordanin itäpuolelta. Maa, jonka Mooses, Herran palvelija, oli antanut niille, [4. Moos. 32:33]

Joos. 18:7 

Leeviläisille ei kuulu maaosuutta, sillä heidän perintöosansa on toimia Herran pappeina. Gadin ja Ruubenin heimot sekä toinen puoli Manassen heimoa ovat jo saaneet Jordanin itäpuolelta osuutensa, jonka Mooses, Herran palvelija, niille antoi." [4. Moos. 18:20+ | 4. Moos. 32:33]

Joos. 24:3 

Minä toin Abrahamin virran toiselta puolelta ja annoin hänen kulkea eri puolilla Kanaaninmaata. Minä tein suureksi hänen jälkeläistensä määrän. Hänelle minä annoin Iisakin, [1. Moos. 12:1, 21:1]

Joos. 24:26 

Joosua kirjoitti ne kaikki Jumalan lain kirjaan ja pystytti suuren kiven Herran pyhässä paikassa kasvavan suuren puun juurelle. [1. Moos. 12:6, 35:4; Tuom. 9:6]

Tuom. 3:6 

israelilaiset alkoivat ottaa heidän tyttäriään vaimoikseen ja antaa omia tyttäriään vaimoiksi heidän pojilleen. Samalla he rupesivat palvelemaan heidän jumaliaan. [2. Moos. 34:16; 5. Moos. 7:3,4]

Tuom. 3:21 

ja silloin Ehud tarttui vasemmalla kädellään miekkaan, joka riippui hänen oikealla sivullaan, ja työnsi sen Eglonin vatsaan.

Tuom. 3:25 

Kun kukaan ei tullut ulos, he viimein väsyivät odottamaan, hakivat avaimen, avasivat oven ja näkivät herransa makaavan kuolleena lattialla.

Tuom. 4:6 

Debora kutsui luokseen Barakin, Abinoamin pojan, joka oli kotoisin Naftalin Kedesistä, ja sanoi hänelle: "Herra, Israelin Jumala, antaa sinulle tämän käskyn: 'Kokoa naftalilaisista ja sebulonilaisista kymmenentuhannen miehen sotajoukko ja lähde Taborinvuorelle. [Hepr. 11:32]

Tuom. 4:21 

Sisera oli väsynyt ja vaipui pian sikeään uneen. Silloin Jael, Heberin vaimo, otti telttavaarnan ja nuijan, hiipi Siseran luo ja löi vaarnan hänen ohimoonsa, niin että se meni pään läpi ja tunkeutui maahan asti. Näin Sisera kuoli.

Tuom. 5:19 

Kuninkaat saapuivat sotimaan. Taanakissa, lähellä Megiddon vesiä, jo taistelivat Kanaanin kuninkaat. Eivät he saaneet saaliikseen hopeaa. [Joos. 12:21]

Tuom. 6:20 

Mutta enkeli sanoi hänelle: "Pane liha ja leivät tuohon kalliolle ja kaada liemi niiden päälle." Gideon teki niin.
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10>