header
Sanahaku ישראל (Yisra'el yis-raw-ale' ) Israel

Löytyi 2231 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

Hes. 8:6 

Hän sanoi: "Ihminen, näetkö, mitä he tekevät? Israelin kansa on hylännyt minun temppelini ja harjoittaa täällä iljettäviä menojaan. Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä."

Hes. 8:10 

Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matavia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen.

Hes. 8:11 

Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu. [2. Kun. 22:3]

Hes. 8:12 

Hän sanoi: "Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: 'Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.'"

Hes. 9:3 

Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään,

Hes. 9:8 

Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: "Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?"

Hes. 9:9 

Hän vastasi: "Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: 'Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.' [Hes. 8:13]

Hes. 10:19 

ja kerubit nostivat siipensä ja kohosivat ilmaan. Näin ne lähtivät edestäni, ja pyörät seurasivat niiden vierellä. Ne pysähtyivät temppelin itäiselle portille, ja niiden yläpuolella oli Israelin Jumalan kirkkaus.

Hes. 10:20 

Ne olivat samat olennot, jotka Kebarjoen rannalla olin nähnyt Israelin Jumalan valtaistuimen alla, ja minä näin, että ne olivat kerubeja.

Hes. 11:5 

Silloin minuun tuli Herran henki, ja Herra käski minun sanoa israelilaisille: "Näin sanoo Herra: Minä tunnen teidän puheenne, minä tiedän, mitä teidän mielessänne liikkuu.

Hes. 11:10 

Te kaadutte miekkaan, Israelin rajalla minä toteutan teidän rangaistuksenne, teen teille tiettäväksi, että minä olen Herra.

Hes. 11:11 

Ei tästä kaupungista ole teille padaksi, jossa olisitte turvassa kuin liha. Israelin rajalla minä panen teidän tuomionne täytäntöön,

Hes. 11:13 

Minun puhuessani Pelatja, Benajan poika, kuoli. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin suureen ääneen: "Voi, Herra! Aiotko hävittää kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä?" [Hes. 9:8]

Hes. 11:15 

"Ihminen, kuule tämä, sinä ja veljesi, sinun sukulaisesi ja koko Israelin kansa, te kaikki, joista Jerusalemin asukkaat sanovat: 'Olkoot siellä, etäällä Herrasta, meille tämä maa on annettu perinnöksi.'

Hes. 11:17 

Sen tähden sano: 'Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan teidät kansojen seasta, minä kerään teidät maista, joihin olette hajallenne joutuneet, ja annan teille Israelin maan.' [Jer. 23:3]

Hes. 11:22 

Kerubit nostivat siipensä. Pyörät seurasivat kerubien vierellä, ja kerubien päiden yllä hohti Israelin Jumalan kirkkaus.

Hes. 12:6 

Nosta kantamuksesi heidän nähtensä harteillesi ja vie se ulos pimeän aikaan. Sinun tulee peittää kasvosi, niin ettet näe maata jonka jätät. Minä panen sinut merkiksi Israelin kansalle." [Jes. 8:18]

Hes. 12:9 

"Ihminen, ovathan israelilaiset, nuo niskoittelijat, kysyneet sinulta, mitä teet?

Hes. 12:10 

Sano heille: 'Näin sanoo Herra Jumala: Tämä ennustus on osoitettu ruhtinaalle*, joka hallitsee Jerusalemissa, ja kaupungin kaikille israelilaisille.' [»Ruhtinas» on nimitys, jota Hesekiel käyttää Juudan kuninkaasta.]

Hes. 12:19 

Sano maanmiehillesi tämä Herran Jumalan sana: 'Näin käy Jerusalemin asukkaiden ja Israelin maan. Vavisten he syövät ruokansa, kauhun vallassa he juovat juotavansa. Perin pohjin hävitetään heidän maansa sen asukkaiden veritekojen tähden. [Hes. 4:16]

Hes. 12:22 

"Ihminen, mitä puhutaankaan Israelin maassa! Siellä on tullut sananparreksi: 'Aika kuluu, näky unohtuu.' [2. Piet. 3:4]

Hes. 12:23 

Sen tähden sano heille: 'Näin sanoo Herra Jumala: Minä teen lopun tästä sananparresta, sitä ei Israelissa enää lausuta.' Sano sinä heille toisin: 'Aika tulee, näky käy toteen.' [Hab. 2:3]

Hes. 12:24 

Enää ei Israelissa nähdä näkyä, joka ei toteudu, ei ennusmerkkiä, joka ei täyty.

Hes. 12:27 

"Ihminen, kuule, mitä israelilaiset sanovat: 'Kaukana meistä ovat tuon miehen näyt, hän ennustaa etäisistä ajoista.'

Hes. 13:2 

"Ihminen, julista tuomio Israelin profeetoille. Sano noille omatekoisille ennustajille: Kuulkaa Herran sana.

Hes. 13:4 

Raunioissa pesiviä kettuja, sellaisia ovat profeettasi, Israel!

Hes. 13:5 

"Te ette ole nousseet muureille paikkaamaan niiden murtumia, te ette ole rakentaneet varustuksia Israelin kansan ympärille, jotta se Herran päivänä kestäisi taistelussa. [Hes. 22:30]

Hes. 13:9 

Minä lyön kädelläni profeettoja, jotka näkevät olemattomia näkyjä ja lausuvat perättömiä ennustuksia. He eivät saa kuulua minun kansaani, Israelin kansan kirjaan heitä ei saa merkitä, ja Israelin maahan he eivät koskaan pääse. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra Jumala. [Jes. 4:3]

Hes. 13:16 

Missä ovat Israelin profeetat, jotka esittivät ennustuksiaan Jerusalemista ja näkivät näyissään pelkkää rauhaa, vaikka tulossa oli rauhattomuutta? Näin sanoo Herra Jumala.

Hes. 14:1 

Minun luokseni tuli Israelin vanhimpia. He asettuivat eteeni istumaan,

Hes. 14:4 

Sen tähden puhu heidän kanssaan ja sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Jos israelilainen on antanut sydämensä epäjumalille ja kiinnittänyt katseensa sellaiseen, mikä vie hänet syntiin, ja kaiken tämän tehtyään tulee profeetan luo, hän saa kyllä vastauksen. Minä, Herra, vastaan hänelle itse, annan vastauksen, jonka tuo epäjumalien palvelija ansaitsee.

Hes. 14:5 

Minä tartun Israelin kansaa sydämestä, koska se on hylännyt minut ja palvelee epäjumaliaan.

Hes. 14:6 

"Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: Kääntykää, luopukaa epäjumalistanne, hylätkää iljetyksenne.

Hes. 14:7 

Olittepa sitten Israelin kansaa tai sen keskuuteen asettuneita muukalaisia, tämä koskee teitä kaikkia. Joka luopuu minusta ja antaa sydämensä epäjumalille, joka kiinnittää katseensa sellaiseen, mikä vie hänet syntiin, ja silti tulee profeetan luo pyytämään minulta vastausta, saa kyllä vastauksen. Kyllä minä vastaan -- minä itse, Herra.

Hes. 14:9 

"Jos profeetta silloin eksyy vastaamaan itse, niin minä, Herra, eksytän tuon profeetan, ja minä kohotan käteni häntä kohti ja hävitän hänet kansani Israelin parista. [1. Kun. 22:23]

Hes. 14:11 

Tämä tapahtuu, jotta israelilaiset eivät enää eksyisi minua seuraamasta eivätkä enää tahraisi itseänsä synneillään, vaan olisivat minun kansani ja minä olisin heidän Jumalansa. Näin sanoo Herra Jumala."

Hes. 17:2 

"Ihminen, esitä Israelin kansalle arvoitus, kerro sille vertaus.

Hes. 17:23 

Minä istutan sen Israelin korkealle vuorelle, ja se tekee oksia, tekee hedelmää ja kasvaa mahtavaksi setripuuksi. Sen suojassa pesivät kaikki linnut, kaikki siivekkäät asuvat sen oksien varjossa. [Hes. 31:3-9; Dan. 4:7-9; Matt. 13:32]

Hes. 18:2 

"Mikä teidän on, israelilaiset? Teidän maassanne hoetaan sananpartta: -- Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaita vihloo. [Jer. 31:29]

Hes. 18:3 

"Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, tätä sananpartta ei yhdenkään israelilaisen enää pidä lausua.

Hes. 18:6 

Hän ei käy kukkuloilla uhrilihaa syömässä eikä palvo Israelin kansan epäjumalia. Hän ei viettele toisen vaimoa, eikä hän makaa naisen kanssa silloin kun tämä on epäpuhdas. [3. Moos. 18:19,20]

Hes. 18:15 

Hän ei käy kukkuloilla uhrilihaa syömässä eikä palvo Israelin kansan epäjumalia. Hän ei viettele toisen vaimoa,

Hes. 18:25 

"Ja sitten te sanotte: 'Herra ei tee oikein.' Kuulkaa, israelilaiset! Kenen ajatus kulkee väärää tietä -- minunko? Ei, vaan teidän! [Hes. 33:17]

Hes. 18:29 

Silti Israelin kansa sanoo: 'Herra ei tee oikein.' Minäkö en tee oikein, israelilaiset? Päinvastoin: teidän ajatuksenne kulkevat väärää tietä.

Hes. 18:30 

Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. "Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne!

Hes. 18:31 

Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset? [Hes. 11:19, 36:26]

Hes. 19:1 

"Viritä valitusvirsi, laula Israelin ruhtinaista

Hes. 19:9 

Se sai kaulaansa kahleet ja nenäänsä renkaan, ja se vietiin Babylonian kuninkaan luo ja teljettiin luolaan, ettei sen ääntä enää kuultaisi Israelin vuorilla.

Hes. 20:1 

Oli seitsemäs vuosi, viidennen kuun kymmenes päivä, ja Israelin vanhimpia tuli kysymään neuvoa Herralta. He asettuivat eteeni istumaan, [Hes. 14:1]

Hes. 20:3 

"Ihminen, sano Israelin vanhimmille: Näin sanoo Herra Jumala: Neuvoako olette tulleet minulta kysymään? Niin totta kuin elän, minä en teille neuvoa anna -- näin sanoo Herra Jumala.

Hes. 20:5 

"Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Kun valitsin Israelin, minä kohotin käteni ja vannoin valan Jaakobin suvulle. Egyptissä minä ilmoitin heille, kuka olen. Minä kohotin käteni ja vannoin: 'Minä olen Herra, teidän Jumalanne.' [2. Moos. 6:7; 5. Moos. 7:6]

Hes. 20:13 

"Mutta autiomaassakaan israelilaiset eivät totelleet minua. He eivät noudattaneet minun säädöksiäni, he eivät piitanneet määräyksistäni -- joka niitä noudattaa, saa elää. Edes minun sapattiani he eivät pitäneet kunniassa. Niin minä aioin syöstä heihin vihani autiomaassa ja tuhota heidät kaikki.

Hes. 20:27 

"Sen tähden, ihminen, puhu Israelin kansalle ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tämän jälkeenkin teidän isänne uskottomuudessaan herjasivat minua.

Hes. 20:30 

"Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: Te saastutatte itsenne isienne tavoin! Te palvotte samoja iljetyksiä ja olette minulle uskottomat.

Hes. 20:31 

Vielä tänäkin päivänä te saastutatte itsenne, kun palvotte epäjumalianne, kannatte niille lahjoja ja uhraatte poikanne tuliuhrina. Minäkö antaisin teidän kysyä neuvoa, israelilaiset! Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, minulta te ette neuvoa saa!

Hes. 20:38 

Minä erottelen teidän joukostanne ne, jotka eivät ole minulle uskollisia vaan kapinoivat minua vastaan. Heidätkin minä kyllä vien pois maasta, jossa he ovat asuneet muukalaisina, mutta Israelin maahan he eivät pääse. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra.

Hes. 20:39 

"Israelin kansa! Näin sanoo Herra Jumala: Menkää kaikin mokomin palvomaan epäjumalianne! Vaikka te nyt ette tottelisikaan minua, niin vastedes te ette uhreillanne ja epäjumalillanne häpäise minun pyhää nimeäni.

Hes. 20:40 

Koko Israelin kansa on vielä palveleva minua omassa maassaan, minun pyhällä vuorellani, Israelin korkealla vuorella -- näin sanoo Herra Jumala. Siellä minä osoitan teille rakkauteni ja otan vastaan uhrinne, teidän satonne ensi hedelmät, kaikki teidän pyhät lahjanne.

Hes. 20:42 

Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka valalla vannoen olen luvannut teidän isillenne.

Hes. 20:44 

Te tulette tietämään, israelilaiset, että minä olen Herra, kun minä nimeni tähden teen teille näin enkä siten kuin te ansaitsisitte, en teidän kelvottoman elämänne ja pahojen tekojenne mukaan. Näin sanoo Herra Jumala."

Hes. 21:7 

"Ihminen, käännä katseesi kohti Jerusalemia ja ennusta sen temppeliä vastaan, julista tuomio Israelin maalle.

Hes. 21:8 

Sano Israelin maalle: Näin sanoo Herra: Minä käyn sinun kimppuusi, minä vedän miekkani tupesta ja hävitän kaikki asukkaasi, sekä vanhurskaat että jumalattomat.

Hes. 21:17 

Huuda ja valita, ihminen! Se miekka iskee minun kansaani, iskee Israelin johtajia, kurittaa ruhtinaita ja kansaa. Valita siis, lyö rintaasi!

Hes. 21:30 

Sinä iljettävä, jumalaton Israelin ruhtinas! Hetkesi on koittanut, tilinteon hetki.

Hes. 22:6 

"Voi sinua! Israelin ruhtinaat, jotka asuvat keskelläsi, pyrkivät kukin parhaansa mukaan vuodattamaan verta.

Hes. 22:18 

"Ihminen, minun silmissäni israelilaisista on tullut pelkkää kuonaa. Sitä he kaikki ovat, kuparia, tinaa, rautaa ja lyijyä, hopean kuonaa sulatusuunissa. [Jes. 1:22; Jer. 6:28]

Hes. 24:21 

"Sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: Minä annan saastuttaa temppelini, teidän turvanne ja ylpeytenne, teidän silmienne ilon ja kaipauksenne kohteen. Teidän poikanne ja tyttärenne, jotka te jätitte jälkeenne, saavat surmansa. [Jer. 7:4]

Hes. 25:3 

Sano sille: Kuule Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala: Sinä ilkuit ja sanoit: 'Siitä sait', kun minun temppelini saastutettiin, kun Israelin maata hävitettiin ja kun Juudan kansaa vietiin vankina vieraaseen maahan.

Hes. 25:6 

"Näin sanoo Herra Jumala: Sinä olit täynnä vahingoniloa, löit käsiäsi yhteen, tömistit jalkojasi ja pilkkasit ja nauroit Israelin maata.

Hes. 25:14 

Oman kansani, israelilaiset, minä panen toteuttamaan kostoni, ja he tekevät Edomille sen, mitä vihani vaatii. Niin saa Edom tuntea minun kostoni. Näin sanoo Herra Jumala. [1. Makk. 5:3]

Hes. 27:17 

"Juuda ja Israelin maa kävivät nekin kanssasi kauppaa. Ne antoivat tavaroistasi Minnitin vehnää, leivoksia ja hunajaa sekä oliiviöljyä ja balsamia.

Hes. 28:24 

"Enää ei israelilaisilla ole vierellään pistävää okaa, ei purevaa piikkiä, ei kansaa, joka halveksii heitä. Niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Jumala.

Hes. 28:25 

"Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan israelilaiset vieraiden kansojen keskeltä, maista, joihin heidät on hajotettu, ja tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikille kansoille. Israelilaiset saavat asua omassa maassaan, jonka minä olen palvelijalleni Jaakobille antanut.

Hes. 29:6 

Kaikki Egyptin asukkaat saavat tietää, että minä olen Herra. Ruokosauvan tavoin sinä olet tukenut israelilaisia. 29:6,7:[ 2. Kun. 18:21; Jes. 36:6]

Hes. 29:16 

eikä Israelin kansa enää etsi tukea siitä. Tämä on israelilaisille muistutuksena synnistä, jonka he tekivät kääntyessään Egyptin puoleen, ja silloin he tietävät, että minä olen Herra, Jumala."

Hes. 29:21 

Sinä päivänä minä annan Israelin kansalle kasvaa voiman kuin sarven, ja minä avaan sinun suusi, niin että voit puhua kansalleni. Silloin minun kansani tietää, että minä olen Herra." [Hes. 3:26, 24:27, 33:22]

Hes. 33:7 

"Sinut, ihminen, minä olen pannut Israelin kansan vartiomieheksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa maanmiehiäsi minusta. 33:7-9:[ Hes. 3:17-19]

Hes. 33:10 

"Ihminen, sano israelilaisille: Te valitatte: 'Rikkomuksemme ja syntimme painavat meitä, me näännymme niiden alle. Tämä on meidän loppumme.' [3. Moos. 26:39; Hes. 24:23]

Hes. 33:11 

Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne! Miksi te kuolisitte, israelilaiset! [Hes. 18:23; 2. Piet. 3:9]

Hes. 33:20 

Silti te sanotte: 'Herra ei tee oikein.' Israelilaiset! Minä tuomitsen teidät sen mukaan mitä itse kukin on tehnyt."

Hes. 33:24 

"Ihminen, nuo, jotka asuvat raunioiden keskellä Israelin maassa, sanovat: 'Abrahamille, yhdelle ihmiselle, annettiin omaksi koko tämä maa. Meitä on nyt paljon, ja maa on sitäkin varmemmin meidän.' [Jes. 51:2]

Hes. 33:28 

Minä teen koko maasta tyhjän ja kolkon autiomaan, sen mahdista ja mahtailusta tulee loppu, eikä sen lohduttomilla vuorilla kulje kukaan.

Hes. 34:2 

"Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. Julista tuomio, sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan.

Hes. 34:13 

Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla.

Hes. 34:14 

Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla. [Ps. 23:1,2]

Hes. 34:30 

He tietävät silloin, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssaan ja että he, Israel, ovat minun kansani. Näin sanoo Herra Jumala.

Hes. 35:5 

"Ikimuistoisista ajoista sinä olet vihannut israelilaisia, ja kun heitä kohtasi onnettomuus, kun heille koitti lopullisen tilinteon hetki, et kaihtanut kääntää miekkaasi heitä vastaan. [Ps. 137:7]

Hes. 35:12 

Tulet tietämään, että minä, Herra, olen kuullut kaikki sinun solvauksesi. Olen kuullut, miten olet pilkannut Israelin vuoria ja sanonut: 'Ei siellä ole ketään, ne ovat pelkkä suupala meille.'

Hes. 35:15 

Sinä iloitsit, kun Israelin perintömaa muuttui autiomaaksi, ja niinpä sinun käy samoin. Seirin vuoret, te muututte autiomaaksi, ja sinun, Edom, käy samoin! Te tulette tietämään, että minä olen Herra.

Hes. 36:1 

"Ihminen, ennusta myös Israelin vuorille. Sano niille: "Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana.

Hes. 36:4 

"Sen tähden, Israelin vuoret, kuulkaa Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille, autioille raunioille ja hylätyille kaupungeille. Koska ne ovat joutuneet toisten, ympärillä asuvien kansojen ryöstettäviksi ja pilkattaviksi,

Hes. 36:6 

"Ennusta siis Israelin maasta, sano sen vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä puhun täynnä vihaa ja vimmaa, koska te olette joutuneet muiden kansojen häväistäviksi.

Hes. 36:8 

"Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte versoja ja kannatte hedelmää kansaani Israelia varten, sillä minun kansani tulee pian takaisin.

Hes. 36:10 

Minä tuon teidän rinteillenne yhä enemmän väkeä, tuon koko Israelin kansan, ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan.

Hes. 36:12 

Minä tuon teidän rinteillenne elämää ja ihmisiä, minä tuon kansani Israelin. "Sinusta tulee israelilaisten oma maa, heidän perintöosansa, etkä sinä enää joudu antamaan heitä tuhon omaksi.

Hes. 36:17 

"Ihminen! Kun israelilaiset asuivat omassa maassaan, he saastuttivat sen teoillaan ja toimillaan. Heidän elämänsä oli minun silmissäni saastaista kuin kuukautisveri.

Hes. 36:21 

Minä olin murheellinen, koska israelilaiset tahrasivat pyhän nimeni, minkä kansojen keskelle joutuivatkin.

Hes. 36:22 

"Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: En minä teidän tähtenne, israelilaiset, tee sitä minkä teen. Minä teen sen pyhän nimeni tähden, jonka te olette tahranneet, minkä kansojen keskelle olettekin joutuneet. [Jes. 43:25; Hes. 28:25]

Hes. 36:32 

En minä teidän tähtenne tee sitä minkä teen, sanoo Herra Jumala, se teidän tulee tietää. Hävetkää, muistakaa vaellustanne ja hävetkää, israelilaiset!

Hes. 36:37 

"Näin sanoo Herra Jumala: Vielä tämän minä teen, vielä tätä voivat israelilaiset minulta pyytää: että annan heidän, ihmisten, lisääntyä kuin lammaslauma. [Hes. 34:31]
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23>