header
Sanahaku ישראל (Yisra'el yis-raw-ale' ) Israel

Löytyi 2231 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

2. Aik. 7:8 

Sitten Salomo ja hänen kanssaan koko Israel viettivät juhlaa seitsemän päivän ajan. Koolle oli tullut hyvin suuri joukko väkeä, pohjoisesta aina Lebo-Hamatista ja etelästä Egyptin rajapurolta saakka.

2. Aik. 7:10 

Seitsemännen kuun kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä Salomo hyvästeli kansan, ja kaikki lähtivät kotiinsa iloisina ja tyytyväisinä kaikesta siitä hyvyydestä, jota Herra oli osoittanut Daavidille, Salomolle ja kansalleen Israelille.

2. Aik. 7:18 

minä pidän pystyssä sinun kuninkaallisen valtaistuimesi, niin kuin olen isällesi Daavidille luvannut. Olenhan sanonut hänelle, että Israelia on aina hallitseva hänen sukuunsa kuuluva mies.

2. Aik. 8:2 

Hän myös varusti ne kaupungit, jotka Hiram oli hänelle antanut, ja siirsi niihin israelilaisia.

2. Aik. 8:7 

Salomo määräsi, että kaikkien jäljelle jääneiden heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten, kaikkien, jotka eivät olleet israelilaisia, oli tehtävä verotyötä.

2. Aik. 8:8 

Israelilaiset eivät olleet pystyneet tuhoamaan heitä kaikkia, ja niin heidän jälkeläisiään oli yhä maassa. Heidän on tehtävä verotyötä vielä tänäkin päivänä.

2. Aik. 8:9 

Israelilaisista Salomo ei pannut ketään orjan töihin, vaan he olivat sotilaita ja sotapäälliköitä, sotavaunujen ja vaunumiesten päälliköitä.

2. Aik. 8:11 

Faraon tyttären Salomo vei Daavidin kaupungista häntä varten rakentamaansa palatsiin. Salomo sanoi: "Kukaan vaimoistani ei saa asua Daavidin, Israelin kuninkaan, palatsissa. Se on pyhä, koska Herran liitonarkku on ollut sillä paikalla." [1. Kun. 3:1, 7:8]

2. Aik. 9:8 

Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka on mieltynyt sinuun niin, että on asettanut sinut valtaistuimelleen hallitsemaan kuninkaana hänen nimissään. Koska sinun Jumalasi rakastaa Israelia, hän antaa sen säilyä ikuisesti ja on pannut sinut sen kuninkaaksi pitämään voimassa lakia ja oikeutta." [2. Aik. 2:10]

2. Aik. 9:30 

Salomo hallitsi Jerusalemissa koko Israelia neljäkymmentä vuotta.

2. Aik. 10:1 

Rehabeam lähti Sikemiin, sillä koko Israel oli tullut sinne julistaakseen hänet kuninkaaksi. 2. 10:1-19:[ 1. Kun. 12:1-19]

2. Aik. 10:3 

Israelilaiset kutsuivat hänet mukaansa, ja yhdessä he menivät Rehabeamin puheille ja sanoivat:

2. Aik. 10:16 

Kun israelilaiset näkivät, että kuningas ei välittänyt heidän pyynnöstään, he sanoivat hänelle näin: -- Mitä meillä on tekemistä Daavidin kanssa? Vieras on meille Iisain poika. Palatkaa majoillenne, Israelin miehet! Pidä itse huoli asioistasi, Daavidin suku! Niin israelilaiset palasivat kotiinsa.

2. Aik. 10:17 

Rehabeamista tuli vain niiden israelilaisten kuningas, jotka asuivat Juudan kaupungeissa.

2. Aik. 10:18 

Kun kuningas Rehabeam lähetti verotöiden valvojan Adoramin israelilaisten luo, he kivittivät tämän kuoliaaksi. Silloin Rehabeam nousi kiireesti vaunuihin ja pakeni Jerusalemiin.

2. Aik. 10:19 

Israel hylkäsi Daavidin kuningassuvun ja on pysynyt siitä erillään tähän päivään saakka.

2. Aik. 11:1 

Tultuaan Jerusalemiin Rehabeam kokosi Juudan ja Benjaminin heimoista satakahdeksankymmentätuhatta nuorta soturia, joiden oli määrä lähteä sotaan Israelia vastaan ja palauttaa sen kuninkuus hänelle. 2. 11:1-4:[ 1. Kun. 12:21-24]

2. Aik. 11:3 

"Vie Rehabeamille, Salomon pojalle ja Juudan kuninkaalle, ja kaikille Juudassa asuville israelilaisille sekä Benjaminin heimolle tämä viesti:

2. Aik. 11:13 

Papit ja leeviläiset siirtyivät kaikkialta Israelista Rehabeamin puolelle.

2. Aik. 11:16 

Israelin heimojen keskuudesta lähtivät kaikki ne, jotka koko sydämestään tahtoivat palvella Herraa, Israelin Jumalaa. He lähtivät leeviläisten mukana Jerusalemiin voidakseen siellä uhrata Herralle, isiensä Jumalalle.

2. Aik. 12:1 

Kun Rehabeamin kuninkuus oli vahvistunut ja hänen valtansa vakiintunut, hän hylkäsi Herran lain, ja koko Israel seurasi häntä. 2. 12:1-16:[ 1. Kun. 14:21-31]

2. Aik. 12:6 

Silloin Israelin johtomiehet ja kuningas nöyrtyivät ja sanoivat: "Herra antaa meille ansiomme mukaan."

2. Aik. 12:13 

Kuningas Rehabeamin valta Jerusalemissa vahvistui, ja hän hallitsi siellä edelleen. Kuninkaaksi tullessaan hän oli neljänkymmenenyhden vuoden ikäinen. Hän hallitsi seitsemäntoista vuotta Jerusalemissa, kaupungissa, jonka Herra oli kaikkien Israelin heimojen keskeltä valinnut nimensä asuinsijaksi. Hänen äitinsä oli ammonilainen Naama. [5. Moos. 12:5+]

2. Aik. 13:4 

Abia nousi Semaraimin vuorelle, joka on Efraimin vuoristossa, ja puhui näin: "Kuulkaa minua, Jerobeam ja koko Israel!

2. Aik. 13:5 

Te tiedätte, että Herra, Israelin Jumala, on antanut Israelin kuninkuuden ikuisiksi ajoiksi Daavidille ja hänen jälkeläisilleen ja tehnyt hänen kanssaan suolalla vahvistetun liiton. [4. Moos. 18:19]

2. Aik. 13:12 

Jumala johtaa meitä, ja hänen pappinsa ovat valmiina antamaan torvillaan meille taistelumerkin. Israelilaiset, älkää ryhtykö sotimaan Herraa, isienne Jumalaa vastaan. Se ei onnistu." [4. Moos. 10:9]

2. Aik. 13:15 

Juudan miehet kohottivat sotahuudon, ja kun Abia johti Juudan joukot taisteluun, Jumala löi Jerobeamin ja Israelin.

2. Aik. 13:16 

Israelilaiset pakenivat Juudan joukkoja, mutta Jumala antoi heidät niiden käsiin.

2. Aik. 13:17 

Abia ja hänen miehensä löivät heidät perin pohjin, ja viisisataatuhatta israelilaista soturia kaatui.

2. Aik. 13:18 

Näin israelilaiset lannistettiin. Mutta Juudan heimo voimistui, koska se turvautui Herraan, isiensä Jumalaan.

2. Aik. 15:3 

Israel eli kauan vailla oikeaa Jumalaa, vailla pappien opetusta ja vailla lakia. [Tuom. 17:6]

2. Aik. 15:4 

Mutta ahdistuksessaan se palasi Herran, oman Jumalansa, luo ja etsi häntä, ja niin se löysi hänet. [Tuom. 3:9]

2. Aik. 15:9 

Hän kutsui koolle Juudan ja Benjaminin heimot sekä niiden keskuuteen asettuneet efraimilaiset, manasselaiset ja simeonilaiset. Näitä oli siirtynyt Israelista paljon hänen alueelleen, kun he olivat nähneet, että Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan.

2. Aik. 15:13 

ja että jokaisen, joka ei palvele Herraa, Israelin Jumalaa, olisi kuoltava, olipa hän nuori tai vanha, mies tai nainen. [5. Moos. 13:10, 17:5]

2. Aik. 15:17 

Uhrikukkuloista ei Israelissa kuitenkaan luovuttu. Mutta Asa itse oli koko elinaikansa täydestä sydämestään Herralle uskollinen.

2. Aik. 16:1 

Asan kolmantenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Israelin kuningas Baesa hyökkäsi Juudaan ja alkoi linnoittaa Ramaa katkaistakseen Juudan kuninkaan Asan kulkutiet. 2. 16:1-6:[ 1. Kun. 15:17-22]

2. Aik. 16:3 

"Minun isäni ja sinun isäsi olivat keskenään liitossa. Tehkäämme mekin liitto. Tässä lähetän sinulle hopeaa ja kultaa. Riko se liitto, jonka olet tehnyt Israelin kuninkaan Baesan kanssa. Silloin hän lähtee pois ahdistamasta minua."

2. Aik. 16:4 

Ben-Hadad teki kuningas Asan pyynnön mukaan. Hän lähetti sotapäälliköitään Israelin kaupunkeja vastaan, ja he valtasivat Ijjonin, Danin ja Abel- Majimin sekä kaikki Naftalin alueen varastokaupungit.

2. Aik. 16:11 

Asan ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on kerrottu Juudan ja Israelin kuninkaiden historiassa. 2. 16:11-14:[ 1. Kun. 15:23,24]

2. Aik. 17:1 

Asan jälkeen tuli kuninkaaksi hänen poikansa Josafat. Hänestä tuli maahan vahva hallitsija. [1. Kun. 15:24, 22:41]

2. Aik. 17:4 

hän palveli isänsä Jumalaa ja noudatti hänen käskyjään, toisin kuin israelilaiset tekivät.

2. Aik. 18:3 

Ahab, Israelin kuningas, kysyi Josafatilta, Juudan kuninkaalta: "Lähdetkö kanssani Ramot-Gileadiin?" Josafat vastasi hänelle: "Siinä minä missä sinäkin, siinä minun kansani missä sinunkin. Minä lähden kanssasi sotaan."

2. Aik. 18:4 

Josafat sanoi kuitenkin Israelin kuninkaalle: "Kysy sentään ensin Herran mieltä."

2. Aik. 18:5 

Niin Israelin kuningas kokosi profeetat, neljäsataa miestä, ja kysyi heiltä: "Tuleeko meidän lähteä sotaan Ramot- Gileadia vastaan vai ei?" He vastasivat: "Lähde matkaan! Jumala antaa kaupungin sinun käsiisi."

2. Aik. 18:7 

Israelin kuningas vastasi Josafatille: "Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika." "Noin ei kuningas saisi puhua", sanoi Josafat.

2. Aik. 18:8 

Niin Israelin kuningas huusi luokseen erään hovimiehen ja sanoi: "Toimita heti tänne Miika, Jimlan poika."

2. Aik. 18:9 

Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, istuivat Samarian kaupunginportin aukiolla kumpikin istuimellaan kuninkaallisissa vaatteissaan. Kaikki profeetat olivat hurmostilassa heidän edessään.

2. Aik. 18:16 

Silloin Miika sanoi: "Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla, kuin lammaslauman paimenta vailla. Ja Herra sanoi: 'Näillä ei ole isäntää, palatkoon kukin rauhassa kotiinsa.'"

2. Aik. 18:17 

Israelin kuningas sanoi Josafatille: "Enkö sanonut sinulle, että hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa."

2. Aik. 18:19 

Ja Herra sanoi: 'Kuka eksyttäisi Ahabin, Israelin kuninkaan, niin että hän lähtee sotaretkelle ja kaatuu Ramot-Gileadissa?' Yksi vastasi yhtä, toinen toista,

2. Aik. 18:25 

Israelin kuningas sanoi silloin: "Ottakaa Miika kiinni ja viekää hänet kaupungin päällikön Amonin ja kuninkaan pojan Joasin luo.

2. Aik. 18:28 

Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, lähtivät sotaretkelle Ramot-Gileadiin.

2. Aik. 18:29 

Israelin kuningas sanoi Josafatille: "Vaihdan toiset vaatteet, ettei minua tunnettaisi, ja tulen sitten taistelukentälle. Ole sinä omissa vaatteissasi." Hän vaihtoi vaatteita, ja niin he lähtivät taisteluun.

2. Aik. 18:30 

Syyrian kuningas oli antanut vaunujoukkojensa päälliköille käskyn: "Saatte ryhtyä taisteluun ainoastaan Israelin kuninkaan kanssa, ette kenenkään muun, oli hän ylhäinen tai alhainen."

2. Aik. 18:31 

Kun vaunujoukkojen päälliköt näkivät Josafatin, he sanoivat: "Tuo on Israelin kuningas", ja he piirittivät hänet käydäkseen hänen kimppuunsa. Silloin Josafat huusi apua, ja Herra auttoi häntä ja houkutteli miehet pois hänen ympäriltään.

2. Aik. 18:32 

Vaunujoukkojen päälliköt huomasivat, ettei hän ollutkaan Israelin kuningas, ja lakkasivat ahdistamasta häntä.

2. Aik. 18:33 

Eräs mies jännitti jousensa ja ampui umpimähkään, ja hän osui Israelin kuningasta haarniskan levyjen väliin. Kuningas sanoi silloin vaunumiehelleen: "Käännä vaunut ja vie minut pois täältä sotajoukon keskeltä. Minä olen haavoittunut."

2. Aik. 18:34 

Mutta taistelu riehui koko päivän kiivaana, ja niin Israelin kuningas joutui olemaan vaunuissaan taistelukentällä iltaan asti. Auringonlaskun aikaan hän kuoli.

2. Aik. 19:8 

Myös Jerusalemiin Josafat asetti leeviläisiä, pappeja ja Israelin sukujen päämiehiä antamaan tuomioita Herran lain mukaan ja ratkaisemaan Jerusalemin asukkaiden välisiä riita-asioita. [5. Moos. 17:8, 21:5]

2. Aik. 20:7 

Sinä, meidän Jumalamme, olet hävittänyt tämän maan asukkaat kansasi Israelin tieltä ja antanut maan ikiajoiksi ystäväsi Abrahamin jälkeläisille. [Jes. 41:8; Jaak. 2:23]

2. Aik. 20:10 

"Nyt tänne ovat tulossa ammonilaiset, moabilaiset ja Seirin vuorten asukkaat. Sinä et antanut israelilaisten kulkea paluumatkallaan Egyptistä heidän maittensa kautta, vaan israelilaiset kiersivät heidän alueensa eivätkä hävittäneet niitä. [5. Moos. 2:5,9,19]

2. Aik. 20:19 

Ja Kehatin ja Korahin sukuun kuuluvat leeviläiset virittivät voimakkaalla äänellä ylistyslaulun Herralle, Israelin Jumalalle.

2. Aik. 20:29 

Ja kaikki valtakunnat joutuivat kauhun valtaan, kun ne saivat kuulla, miten Herra oli sotinut Israelin vihollisia vastaan. [1. Moos. 35:5+]

2. Aik. 20:34 

Muut Josafatin ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on esitetty Jehun, Hananin pojan, kertomuksessa, joka on otettu Israelin kuninkaiden historiaan. [2. Aik. 19:2]

2. Aik. 20:35 

Myöhemmin Juudan kuningas Josafat liittoutui Israelin kuninkaan Ahasjan kanssa, vaikka tämä eli jumalattomasti.

2. Aik. 21:2 

Joramin veljet olivat Asarja, Jehiel, Sakarja, Asarja, Mikael ja Sefatja. Kaikki he olivat Juudan kuninkaan Josafatin poikia.

2. Aik. 21:4 

Kun Joram oli noussut isänsä valtaistuimelle ja vakiinnuttanut asemansa, hän surmautti kaikki veljensä ja myös joukon Israelin johtomiehiä.

2. Aik. 21:6 

Joram kulki samaa tietä kuin Israelin kuninkaat. Hänellä oli vaimonaan Ahabin tytär, ja Ahabin suvun tavoin hän teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä.

2. Aik. 21:13 

vaan olet kulkenut Israelin kuninkaiden teitä ja houkutellut Juudan kansan ja Jerusalemin asukkaat harjoittamaan epäjumalanpalvelusta Ahabin suvun tavoin. Sinä olet surmannut isäsi perheen, omat veljesi, jotka olivat parempia kuin sinä.

2. Aik. 22:5 

Heidän neuvostaan Ahasja lähti yhdessä Israelin kuninkaan Joramin, Ahabin pojan, kanssa sotaretkelle Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. He kävivät taisteluun Ramot-Gileadissa, ja syyrialaiset onnistuivat haavoittamaan Joramia.

2. Aik. 23:2 

Nämä kiersivät ympäri Juudaa ja kokosivat Jerusalemiin leeviläiset kaikista Juudan kaupungeista sekä Israelin sukujen päämiehet.

2. Aik. 24:5 

Hän kokosi papit ja leeviläiset ja sanoi heille: "Käykää kaikissa Juudan kaupungeissa ja kerätkää israelilaisilta rahaa Jumalanne temppelin vuotuisia korjauksia varten. Ja toimikaa nopeasti." Leeviläiset eivät kuitenkaan pitäneet kiirettä.

2. Aik. 24:6 

Silloin kuningas kutsui luokseen ylipappi Jojadan ja sanoi hänelle: "Miksi et ole pitänyt huolta siitä, että leeviläiset kokoaisivat Juudasta ja Jerusalemista veron, jonka Jumalan palvelija Mooses ja seurakunta ovat määränneet israelilaisten maksettavaksi pyhäkkötelttaa varten? [2. Moos. 35:5-9]

2. Aik. 24:9 

Juudassa ja Jerusalemissa kuulutettiin, että kaikkien oli tuotava Herralle vero, jonka Jumalan palvelija Mooses oli autiomaassa määrännyt israelilaisille. [2. Moos. 30:12-16]

2. Aik. 24:16 

Hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin kuninkaiden viereen, sillä hän oli tehnyt paljon sekä Israelin että Jumalan ja hänen temppelinsä hyväksi.

2. Aik. 25:6 

Lisäksi hän palkkasi Israelista sadalla hopeatalentilla satatuhatta soturia.

2. Aik. 25:7 

Silloin hänen luokseen tuli Jumalan mies, joka sanoi: "Kuningas, sinun ei pidä ottaa mukaasi israelilaisia joukkoja, sillä Herra ei ole Israelin eikä kenenkään efraimilaisen kanssa.

2. Aik. 25:9 

Amasja kysyi Jumalan mieheltä: "Entä ne sata talenttia, jotka olen antanut israelilaisten joukolle?" Jumalan mies sanoi: "Herra voi antaa sinulle enemmänkin kuin sen."

2. Aik. 25:17 

Kysyttyään neuvonantajiensa mieltä kuningas Amasja lähetti Israelin kuninkaalle Joasille, Joahasin pojalle, Jehun pojanpojalle, sanan: "Tule, meidän on selvitettävä välimme." 2. 25:17-24:[ 2. Kun. 14:8-14]

2. Aik. 25:18 

Mutta Joas, Israelin kuningas, lähetti Juudan kuninkaalle Amasjalle vastauksen: "Libanonin ohdake lähetti Libanonin setrille sanan: 'Anna tyttäresi pojalleni vaimoksi.' Mutta Libanonin villieläimet kulkivat siitä ja tallasivat ohdakkeen jalkoihinsa.

2. Aik. 25:21 

Joas, Israelin kuningas, hyökkäsi maahan. Hän ja Juudan kuningas Amasja kävivät taisteluun Bet-Semesissä, joka oli Juudan aluetta.

2. Aik. 25:22 

Juuda jäi Israelia vastaan taistellessaan tappiolle, ja sen sotilaat hajaantuivat ja pakenivat kukin kotiinsa.

2. Aik. 25:23 

Joas, Israelin kuningas, otti Bet-Semesissä vangiksi Juudan kuninkaan Amasjan, joka oli Ahasjan pojan Joasin poika. Sitten Joas vei Amasjan Jerusalemiin. Siellä hän määräsi kaupunginmuurin revittäväksi neljänsadan kyynärän matkalta, Efraiminportilta Kulmaportille saakka.

2. Aik. 25:25 

Juudan kuningas Amasja, Joasin poika, eli vielä viisitoista vuotta sen jälkeen kun Israelin kuningas Joas, Joahasin poika, oli kuollut. 2. 25:25-28:[ 2. Kun. 14:17-20]

2. Aik. 25:26 

Muut Amasjan ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on kerrottu Juudan ja Israelin kuninkaiden historiassa.

2. Aik. 27:7 

Muut Jotamin ajan tapahtumat, hänen sotansa ja muut toimensa, on kirjoitettu Israelin ja Juudan kuninkaiden historiaan. 2. 27:7-9:[ 2. Kun. 15:36-38]

2. Aik. 28:2 

Hän vaelsi Israelin kuninkaiden teitä ja teki myös patsaita baaleille.

2. Aik. 28:3 

Hän uhrasi Ben-Hinnomin laaksossa ja pani poikansa kulkemaan tulen läpi. Näin hän noudatti niiden kansojen kauhistuttavia tapoja, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. [Jer. 19:6 | 3. Moos. 18:21+]

2. Aik. 28:5 

Herra, hänen Jumalansa, antoi hänet Syyrian kuninkaan käsiin, ja syyrialaiset löivät hänet. He ottivat suuren joukon hänen miehiään vangiksi ja veivät heidät Damaskokseen. Herra antoi hänet myös Israelin kuninkaan käsiin, ja tämä tuotti hänelle suuren tappion.

2. Aik. 28:8 

Israelilaiset veivät heimoveljiltään vangeiksi kaksisataatuhatta henkeä, naisia, poikia ja tyttöjä, ja ryöstivät heiltä myös paljon saalista, jonka he veivät Samariaan.

2. Aik. 28:13 

He sanoivat sotilaille: "Älkää tuoko tänne noita sotavankeja! Syyllisyytemme Herran edessä on jo ennestään suuri ja Herran viha on yllämme, mutta te vain tahdotte lisätä syntejämme ja syyllisyyttämme."

2. Aik. 28:19 

Herra oli näin nöyryyttänyt Juudaa sen kuninkaan Ahasin vuoksi, koska Ahas oli saattanut Juudan luopumuksen valtaan ja oli itsekin ollut Herralle uskoton.

2. Aik. 28:23 

Hän uhrasi Damaskoksen jumalille, jotka olivat voittaneet hänet, sillä hän ajatteli: "Kun Syyrian kuninkaat ovat saaneet apua jumaliltaan, minä uhraan niille, ja niin ne auttavat minuakin." Näin Ahas ja koko Israel lankesivat syntiin. [2. Kun. 16:10-16]

2. Aik. 28:26 

Muut Ahasin ajan tapahtumat ja kaikki hänen toimensa, ensimmäisestä viimeiseen, on kirjoitettu Juudan ja Israelin kuninkaiden historiaan. 2. 28:26,27:[ 2. Kun. 16:19,20]

2. Aik. 28:27 

Ahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Jerusalemin kaupunkiin, mutta ei kuninkaiden hautaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Hiskia. [2. Aik. 21:20, 24:25]

2. Aik. 29:7 

He ovat sulkeneet eteishallin ovet ja sammuttaneet lamput, he eivät ole uhranneet temppelissä suitsuketta eivätkä polttouhreja Israelin Jumalalle.

2. Aik. 29:10 

Nyt tahdon tehdä liiton Herran, Israelin Jumalan, kanssa, jotta hän kääntäisi ankaran vihansa pois meidän yltämme.

2. Aik. 29:24 

Papit teurastivat pukit ja uhrasivat niiden veren alttarilla koko Israelin syntien sovittamiseksi, sillä kuningas oli käskenyt uhrata polttouhrin ja syntiuhrin koko kansan puolesta.

2. Aik. 29:27 

Hiskia käski uhrata alttarilla polttouhrin, ja kun uhritoimitus alkoi, viritettiin Herralle laulu, jota säestettiin torvilla ja Israelin kuninkaan Daavidin teettämillä soittimilla.

2. Aik. 30:1 

Hiskia lähetti sanan kaikkialle Israeliin ja Juudaan; Efraimin ja Manassen heimoille hän toimitti viestin kirjeitse. Hän kutsui kaikkia Jerusalemiin Herran temppeliin viettämään pääsiäistä Herran, Israelin Jumalan, kunniaksi. [2. Kun. 23:21; 2. Aik. 35:1]
Sivu: < 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23>