header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.


Ennustus seitsemänkymmentä vuotta kestävästä pakkosiirtolaisuudesta

1 Kuningas Jojakimin, Josian pojan, neljäntenä hallitusvuotena, joka oli samalla Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin ensimmäinen hallitusvuosi, tuli profeetta Jeremialle Juudaa koskeva sana.
2 Tämän sanan hän puhui koko Juudan kansalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille. Jeremia sanoi:
3 "Juudan kuninkaan Josian, Amonin pojan, kolmannestatoista hallitusvuodesta alkaen tähän päivään saakka -- kaikkiaan kaksikymmentäkolme vuotta -- Herra on puhunut minulle. Minä olen yhä uudelleen julistanut teille, mitä Herra on sanonut, mutta te ette ole kuunnelleet. [Jer. 1:2]
4 Jo ennenkin Herra on yhä uudelleen lähettänyt luoksenne palvelijoitaan, profeettoja, mutta te ette ole kuunnelleet heitä. Te ette ottaneet kuuleviin korviinne, mitä he puhuivat!
5 Herra lähetti heidät sanomaan: 'Kääntykää kaikki pahoilta teiltänne ja pahoista teoistanne, niin saatte asua maassa, jonka minä annoin teille ja teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.
6 Älkää seuratko vieraita jumalia, älkää palvelko ja rukoilko niitä! Älkää suututtako minua jumalilla, jotka olette itse tehneet, muuten minä syöksen teidät tuhoon!'
7 Mutta te ette kuunnelleet minua, vaan suututitte minut epäjumalankuvillanne ja veditte päällenne onnettomuuden. [Jes. 3:9; Hoos. 13:9]
8 "Sen tähden Herra Sebaot sanoo näin: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani,
9 minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun. Minä vihin teidät tuhon omaksi, teen maanne autioksi, pelkäksi rauniokasaksi, jossa ei koskaan enää asuta. Kaikki kavahtavat teidän kohtaloanne! [Jer. 1:15]
10 Minä vaiennan keskeltänne riemun ja ilon huudot, sulhasen äänen ja morsiamen äänen. Minä vaiennan jauhinkivien äänen ja annan lamppujen valon sammua. [Jer. 7:34, 16:9, 33:11]
11 Koko tämä maa tulee täyteen raunioita ja autioituu, ja nämä kansat palvelevat Babylonian kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.
12 "Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on kulunut, minä vaadin Babylonian kuninkaan ja hänen kansansa tilille rikoksistaan, sanoo Herra. Myös heidän maataan minä rankaisen, minä teen sen autiomaaksi, jossa ei koskaan enää asuta. [ 36:20b,21+2. Aik.]
13 Minä annan toteutua kaiken, mitä olen sanonut tuosta maasta -- kaiken, mitä Jeremia on eri kansoista ennustanut ja mitä tähän kirjaan on kirjoitettu.
14 Tulee aika, jolloin babylonialaiset joutuvat vuorostaan palvelemaan muita kansoja ja suuria kuninkaita. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa ja töittensä mukaan."

Herra juottaa kansoille vihan maljan

15 Herra, Israelin Jumala, sanoi minulle näin: "Ota kädestäni tämä malja ja juota vihani viini kaikille kansoille, joiden luokse minä sinut lähetän. [Ps. 60:5+]
16 Ne juovat siitä, hoipertelevat ja hoilaavat kuin mieltä vailla. Sitten minä lähetän niiden keskelle miekan."
17 Niin minä otin maljan Herran kädestä ja juotin vihan viinin kaikille kansoille, joiden luokse Herra minut lähetti:
18 Jerusalemille ja kaikille Juudan kaupungeille, Juudan kuninkaille ja päämiehille, jotta kaupungit tulisivat raunioiksi ja autioiksi, pilkan kohteeksi ja kirosanaksi, niin kuin tänäkin päivänä vielä on;
19 faraolle, Egyptin kuninkaalle, ja hänen hovilleen, päämiehilleen ja koko kansalle;
20 kaikenlaisille vierasmaalaisille, kaikille Usin maan kuninkaille, kaikille Filistean kuninkaille, Askelonin, Gazan ja Ekronin kaupungeille ja sille väelle, joka vielä on jäljellä Asdodissa;
21 Edomille, Moabille ja ammonilaisille;
22 kaikille Tyroksen kuninkaille, kaikille Sidonin kuninkaille, kaikille merentakaisten saarten ja rantojen kuninkaille;
23 Dedanille, Temalle, Busille ja muille heimoille, jotka ovat ajaneet hiuksensa lyhyiksi ohimoilta;
24 kaikille Arabian kuninkaille ja muillekin autiomaassa asuvien heimojen kuninkaille;
25 kaikille Simrin kuninkaille, kaikille Elamin kuninkaille ja kaikille Meedian kuninkaille; 25:25,26:[Salanimi Simri tarkoittaa Elamia ja Sesak Babyloniaa, vrt. 51:1,41.]
26 kaikille pohjoisen kuninkaille, niin lähellä kuin kaukana asuville, jokaiselle vuorollaan. Kaikille valtakunnille maan päällä minä juotin Herran vihan maljan. Viimeksi siitä juo Sesakin kuningas.* [Jer. 51:41]
27 "Sano kansoille: 'Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa, juopukaa ja oksentakaa! Kaatukaa miekkaan, jonka minä lähetän teidän keskellenne, älkääkä enää nousko!'
28 Mutta jos he kieltäytyvät ottamasta maljaa kädestäsi ja juomasta, sano heille: 'Näin sanoo Herra Sebaot: Teidän on juotava!
29 Kun minä annan tuhon ensin kohdata sitä kaupunkia, jonka olen ottanut omakseni, niin luuletteko, että te muut jäisitte rankaisematta? Ette jää! Minä lähetän miekan kaikkien ihmisten kimppuun maan päällä, sanoo Herra Sebaot.' [Jer. 49:12; Hes. 9:6; 1. Piet. 4:17]
30 -- Julista sinä, Jeremia, nämä sanat, sano heille näin: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostaan, hän ärjyy ja jylisee laitumensa yli. Niin kuin viinirypäleiden polkijain huuto kiirii kauas, niin kajahtaa Herran huuto kaikkien korviin, jotka maan päällä asuvat. [Joel 3:16; Aam. 1:2]
31 Sen pauhu kantautuu maan ääriin saakka. Herra käy oikeutta kansojen kanssa, hän vaatii tilille kaikki ja antaa miekan surmata jumalattomat.
32 Näin sanoo Herra Sebaot: -- Myrsky nousee maailman ääriltä, tuho kulkee kansasta kansaan!"
33 Sinä päivänä kaikkialla, maan äärestä ääreen, viruu kuolleita, jotka Herra on surmannut. Ei heille pidetä valittajaisia, ei heitä koota eikä haudata, vaan heidän ruumiinsa jäävät hajalleen maatumaan. [Jer. 7:33+]
34 -- Huutakaa, paimenet, valittakaa! Kieriskelkää tomussa, te laumojen johtajat, sillä aika on tullut, jolloin te joudutte teurastettaviksi. Te kaadutte, te hajoatte sirpaleiksi kuin kallisarvoinen astia!
35 Paimenet eivät pääse pakoon, laumojen johtajat eivät löydä turvapaikkaa.
36 Kuulkaa: paimenet huutavat, laumojen johtajat valittavat! Herra hävittää heiltä niityt.
37 Heidän turvalliset laitumensa tuhoutuvat Herran hehkuvan vihan alla.
38 Niin kuin leijona nousee tiheiköstään, niin on Herra lähtenyt liikkeelle. Tappavalla miekallaan, hehkuvalla vihallaan hän tekee heidän maansa autioksi!