header

Tervetuloa Raamattu.uskonkirjat.net -palveluun
Raamattu.uskonkirjat.net on Raamatun tutkijan aarreaitta, jossa voit lukea useita eri raamatunkäännöksiä, hakea Raamatun tekstejä ja aiheita sekä katsoa heprean- ja kreikankielen sanakirjoja.


Jaakob lähtee salaa Labanin luota

1 Jaakob kuuli Labanin poikien sanovan: "Jaakob on vienyt kaiken, mikä kuului isällemme, ja hankkinut koko rikkautensa isämme kustannuksella."
2 Jaakob näki myös Labanin kasvoista, ettei tämä enää ollut hänelle yhtä suopea kuin ennen.
3 Silloin Herra sanoi Jaakobille: "Palaa isiesi maahan ja synnyinseudullesi. Minä olen sinun kanssasi."
4 Jaakob kutsutti Raakelin ja Lean luokseen laidun- maalle, missä hän paimensi lampaitaan ja vuohiaan,
5 ja sanoi heille: "Minä huomaan isänne kasvoista, ettei hän enää ole minulle yhtä suopea kuin ennen, mutta minun isäni Jumala on aina ollut kanssani.
6 Tehän tiedätte, että minä olen parhaani mukaan palvellut isäänne,
7 hän sen sijaan on petkuttanut minua ja muuttanut palkkaani kymmenen kertaa. Jumala ei kuitenkaan ole antanut hänen tuottaa minulle vahinkoa. [Ps. 105:14]
8 Jos isänne sanoi: 'Täplikkäät saavat olla palkkasi', silloin kaikki lampaat ja vuohet synnyttivät täplikkäitä, ja jos hän sanoi: 'Juovik- kaat saavat olla palkkasi', niin kaikki eläimet synnyttivät juovikkaita.
9 Jumala otti karjan pois isältänne ja antoi sen minulle.
10 Lampaiden ja vuohien kiima-aikana minä näin unessa juovikkaiden, täplikkäiden ja laikukkaiden urosten astuvan lampai- ta ja vuohia.
11 Jumalan enkeli sanoi minulle siinä unessa: 'Jaakob!' Ja minä sanoin: 'Tässä olen.'
12 Hän sanoi: 'Näetkö, kaikki urokset, jotka astuvat lampaita ja vuohia, ovat juovikkaita, täplikkäitä ja laikukkaita, sillä minä olen nähnyt, miten Laban sinua kohtelee.
13 Minä olen Jumala, joka ilmestyin sinulle Betelissä, missä sinä voitelit öljyllä patsaan ja teit minulle uhrilupauksen. Lähde nyt pois tästä maasta ja palaa synnyinseudullesi.'" [1. Moos. 28:18,20]
14 Silloin Raakel ja Lea vastasivat hänelle: "Meillä ei ole isämme luona enää mitään perintöosaa jäljellä.
15 Hänhän kohteli meitä kuin orjia, sillä hän myi meidät ja vielä söi suuhunsa sen hinnan, jonka oli meistä saanut.
16 Koko se rikkaus, jonka Jumala on ottanut pois meidän isältämme, kuuluu meille ja lapsillemme! Tee siis nyt niin kuin Jumala on käskenyt sinun tehdä!"
17 Niin Jaakob pani lapsensa ja vaimonsa kamelien selkään,
18 otti mukaan laumansa ja kaiken omaisuu- tensa ja koko sen karjan, jonka hän oli hankkinut omakseen Mesopotamiassa, ja lähti Kanaaninmaahan isänsä Iisakin luo.
19 Kun Laban oli keritsemässä lampaitaan, Raakel varasti kotoaan isänsä jumalan- kuvat. [Tuom. 17:5; 1. Sam. 19:13; Hoos. 3:4]
20 Jaakob harhautti aramealaista Labania eikä kertonut hänelle aikeistaan,
21 vaan lähti salaa matkaan ja vei mukanaan koko väkensä ja omaisuutensa. Hän ylitti Eufratin ja suuntasi mat- kansa kohti Gileadin vuoria.

Laban tavoittaa Jaakobin

22 Kahden päivän kuluttua Laban sai tiedon, että Jaakob oli lähtenyt salaa tiehensä.
23 Silloin hän otti mukaan sukunsa miehet ja tavoitti Jaakobin seitsemän päivän takaa-ajon jälkeen Gileadin vuoril- la.
24 Mutta Jumala tuli aramealaisen Labanin luo yöllä unessa ja sanoi hänelle: "Varo, ettet puhu pahasti Jaakobille."
25 Laban kohtasi Jaakobin, kun tämä oli leiriytynyt Gileadin vuorille, ja myös Laban leiriytyi sinne miehineen.
26 Laban sanoi Jaakobille: "Mitä oletkaan tehnyt! Sinä olit petollinen ja veit tyttäreni mukanasi, ikään kuin he olisivat olleet sotasaalista!
27 Miksi pakenit salaa minun luotani etkä kertonut minulle aikeistasi mitään? Minä olisin saattanut sinut iloisesti matkaan lauluin, tamburiinein ja harpuin.
28 Et antanut minulle edes tilaisuutta suudella lapsenlapsiani ja tyttäriäni hyvästiksi. Siinä teit kovin tyhmästi!
29 Minä voisin tehdä teille paljonkin pahaa, mutta teidän isienne Jumala sanoi minulle viime yönä: 'Varo, ettet puhu pahasti Jaakobille.'
30 No hyvä! Sinä lähdit matkaan, koska niin kovasti ikävöit isäsi luo, mutta miksi varastit minulta jumalankuvat?"
31 Jaakob vastasi: "Minä lähdin salaa, koska pelkä- sin, että sinä riistäisit minulta tyttäresi.
32 Mutta kuolema sille, jonka hallusta sinä löydät jumalasi! Saat sukumme miesten läsnä ollessa itse tutkia, mitä minulla on mukanani, ja ottaa omasi pois." Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli varastanut jumalat.
33 Laban kävi Jaakobin teltassa, sitten Lean ja molempien orjattarien teltassa, mutta ei löytänyt mitään. Lean teltasta tultuaan hän meni Raakelin telttaan.
34 Mutta Raakel oli pannut jumalankuvat kamelin satulasäkkiin ja istui niiden päällä. Laban penkoi koko teltan eikä löytänyt niitä.
35 Silloin Raakel sanoi isälleen: "Älä vihastu, herrani, vaikka en voikaan nousta tieltäsi. Minulla on se naisten tavallinen vaiva." Eikä Laban löytänyt jumalankuvia, vaikka kuinka etsi.
36 Silloin Jaakob kiivastui ja alkoi syyttää Labania. Hän sanoi: "Mikä on minun rikkomukseni, mitä pahaa minä olen tehnyt, kun näin ryntäät minun perääni?
37 Nyt olet penkonut kaikki minun tavarani. Löysitkö mitään itsellesi kuuluvaa? Pane se tähän minun väkeni ja oman väkesi eteen, niin he saavat ratkaista asian.
38 Minä olen ollut luonasi kaksikymmentä vuotta, eivätkä sinun lampaasi ja vuohesi ole menettäneet karitsoitaan enkä minä ole syönyt pässejä sinun laumastasi.
39 Aina kun toin sinulle pedon raateleman lampaan, jouduin sen korvaamaan. Minä olen saanut siitä vastata, oli se sitten viety päivällä tai yöllä. [2. Moos. 22:12]
40 Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta.
41 Kaksikymmentä vuotta minä olen viettänyt sinun talossasi, neljätoista vuotta palvelin sinua saadakseni kaksi tytärtäsi ja kuusi vuotta saadakse- ni sinulta lampaita ja vuohia, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkaani.
42 Ellei isäni Jumala, Abrahamin Jumala, jota myös Iisak palvelee, olisi ollut minun puolellani, sinä olisit lähettänyt minut matkaan tyhjin käsin. Mutta Jumala näki minun ahdinkoni ja työni paljouden ja ratkaisi asian viime yönä."

Jaakob ja Laban tekevät sovinnon

43 Laban vastasi Jaakobille: "Tyttäret ovat kyllä minun tyttäriäni, lapset minun lapsiani ja karja minun karjaani. Kaikki, mitä sinä täällä näet, on minun. Mutta minkä minä nyt mahdan näille tyttärille tai lapsille, jotka he ovat synnyttäneet?
44 Teh- käämme siis sovinto, ja olkoon sillä todistaja."
45 Niin Jaakob otti kiven, nosti sen pystyyn patsaaksi
46 ja sanoi omalle väelleen: "Kerätkää kiviä." Miehet hakivat kiviä ja kasasivat ne röykkiöksi. Sitten he yhdessä aterioivat sen ääressä.
47 Laban antoi röykkiölle nimeksi Jegarsahaduta*, ja Jaakob antoi sille nimen Galed*. [Sekä arameankielinen nimi Jegar-sahaduta että hepreankielinen Galed merkitsevät 'todistuksen röykkiö'. Galed muistuttaa samalla Gileadin alueen nimeä.]
48 Sitten Laban sanoi: "Tämä röykkiö olkoon nyt sopimuksemme todisteena." Sen vuoksi sitä kutsutaan nimellä Galed
49 ja myös nimellä Mispa, sillä hän sanoi vielä: "Herra pitäköön meitä silmällä* silloinkin, kun emme enää voi nähdä toinen toistamme. [Nimi Mispa merkitsee 'tähystyspaikka'.]
50 Jos sinä kohtelet huonosti tyttäriäni ja otat muita vaimoja heidän lisäkseen, niin silloin on Jumala oleva sopimuksemme todistajana, vaikka yhtään ihmistä ei olisi läsnä sen todistajana."
51 Laban sanoi vielä Jaakobille: "Katso tätä röykkiötä ja tätä patsasta, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme.
52 Tämä röykkiö ja tämä patsas todistavat ja muistuttavat siitä, etten minä saa kulkea niiden ohi pahoin aikein sinua vastaan etkä sinäkään saa kulkea niiden ohi hyökä- täksesi minun kimppuuni.
53 Meidän isiemme Abrahamin ja Nahorin Jumala valvokoon tuomarina tätä sopimustamme." Jaakob puolestaan vannoi valan sen Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak palveli.